1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ammattikorkeakoulut

XAMKille 135 000 euron korona-avustus

Avustusta myönnettiin muun muassa opiskeluhyvinvoinnin parantamiseen.

ammattikorkeakoulut
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun mustia huppareita
Opiskelijoiden hyvinvointi ja jaksaminen on ollut kovilla koronakriisin aikana. Kuvituskuva. Pyry Sarkiola / Yle

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 135 000 euroa korona-avustuksia Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululle.

Rahoitusta on myönnetty verkkotuutorointiin sekä matalan kynnyksen ohjaukseen yhteisöllisyyden ja opiskeluhyvinvoinnin lisäämiseksi.

Koronaepidemiasta seuranneen poikkeustilan kerrotaan vaikuttaneen keväällä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelujärjestelyihin sekä sitä kautta opiskelijoiden oppimisen edellytyksiin ja opiskelijoiden hyvinvointiin.

– Opiskelijoiden jaksaminen on koetuksella koronan vuoksi. Liian moni opiskelija jää yksin. Haluamme avustuksilla mahdollistaa erilaisia tapoja tukea opiskelijoiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Toivonkin, että opiskelijat hyödyntävät näitä uusia palveluja aktiivisesti, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko sanoo tiedotteessa.

Lisäksi Diakonia-ammattikorkeakoululle on myönnetty valtakunnallisesti opiskelijoiden ohjauksen ja opiskelijahyvinvoinnin edistämiseen 808 500 euroa. Diakonialla on Etelä-Savossa Pieksämäellä kampus.

Kaikkiaan ministeriö tuki korkeakouluja sekä ylioppilas- ja opiskelijakuntia yhteensä 6 miljoonan euron erityisavustuksilla.

Lue seuraavaksi