1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. raiteet

Turun ratapihan ja Kupittaan kaksoisraiteen työt alkavat tänä keväänä

Väylävirasto ja Turun kaupunki jakavat hankkeen 67 miljoonan euron kustannukset.

raiteet
rautateitä Turun asemanseudulla
Turun ratapihan ja kaksoisraiteen töiden arvellaan kestävän vuoden 2024 loppuun saakka. Arkistokuva. Yrjö Hjelt / Yle

Väylävirasto ja Turun kaupunki ovat sopineet Turun ratapihan ja Kupittaa-Turku kaksoisraiteen rakentamisesta. Hankkeen rakentamistyöt käynnistyvät loppukeväästä 2021, kertoo Väylävirasto tiedotteessaan.

– Hankekokonaisuus on mittava ja tulee näkymään keskustan alueella. Töitä tehdään ainakin vuoden 2024 loppuun saakka. Hanke avaa raideliikenteen kehittämiseen merkittäviä mahdollisuuksia, kertoo hankkeen projektipäällikkö Erkki Mäkelä.

Hanke käynnistyy välittömästi suunnittelulla ja töihin päästään sopijapuolten arvion mukaan toukokuussa 2021.

Ratatyöt askel kohti Turun tunnin junaa

– Ratapihan muutostöiden käynnistäminen on merkittävä askel kohti Turun tunnin junan toteutusta. Elinkeinopoliittisesti merkittävä investointi mahdollistaa jatkossa kaupunkirakentamisen tiivistämisen ja nopean ratayhteyden avaamisen lisäksi lähijunaliikenteen käynnistämisen, toteaa omistajaohjausjohtaja Jarkko Virtanen Turun kaupungilta.

Hankkeessa Turun ratapihaa nykyaikaistetaan ja tilaa tehdään tulevalle Elämyskeskukselle.

Henkilöliikennettä varten rakennetaan kaksi uutta laituria. Laitureille rakennetaan porras- ja hissiyhteydet Logomon sillalta. Autolastauslaiturit siirtyvät nykysijainnista hiukan Kupittaan suuntaan Elämyskeskukselle tulevan sillan tieltä.

Ratapihan muutokset ulottuvat Heikkilän ratapihalle saakka. Heikkilän ratapihalle sijoittuvat jatkossa varikkotoimintaa ja radanpitoa varten tarvittavat raiteet.

Kaksoisraide alkuna nopealle junayhteydelle

Kupittaan ja Turun välille rakennetaan kaksoisraide. Kaksoisraide mahdollistaa osaltaan nopean junayhteyden tulevaisuudessa. Kaksoisraiteen yhteydessä rakennetaan myös Uraputken alikulku, Nummen alikulkusilta ja Aurajoen ratasillat.

Tässä yhteydessä nykyistä melusuojausta korotetaan sekä rakennetaan uutta melusuojausta.

Hankkeen kustannukset ovat 67 miljoonaa euroa, josta Väylävirasto maksaa puolet ja Turun kaupunki puolet. Hankekokonaisuus on osa maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimusta. Lisäksi Väylävirasto ja VR-Yhtymä Oy ovat sopineet Elämyskeskuksen edellyttämistä muutoksista raiteistoon.

Lue lisää:

Turun ratapihan uutta ilmettä esitellään yleisölle tänään – areenahankkeen rahoituspäätös saattaa siirtyä ensi vuoteen

Turkuun suunnitellun elämyskeskuksen kaavaehdotus matkaa lausunnoille

Lue seuraavaksi