1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Elokuviin tai teatteriin ei ole vieläkään asiaa pääkaupunkiseudulla – ovet pysyvät kiinni koko helmikuun

Rajoituksia pidennettiin keskiviikkona neljällä viikolla.

koronavirus
Helsingin Kaupunginteatterin katsomo
Teatterien ovet pysyvät pääkaupunkiseudulla kiinni helmikuun loppuun asti. Antti Kolppo / Yle

Pääkaupunkiseudun nykyiset koronarajoitukset jatkuvat helmikuun loppuun asti. Tänään torstaina tehty päätös vaikuttaa suoraan elokuvateattereihin, teattereihin, Kansallisoopperaan ja -balettiin sekä museoihin. Päätöksen teki Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI).

Suomen suurin elokuvateatteriketju Finnkino pitää kaikki pääkaupunkiseudun elokuvateatterit kiinni 28.2. asti. Ensi-iltaan piti helmikuussa tulla jo kertaalleen eteenpäin siirretty dokumenttielokuva Jere Karalahdesta, mutta sen ensi-ilta siirtyy. Uutta päivämäärää ei toistaiseksi ole vahvistettu.

Finnkinon lipuntarkastaja ovella.
Elokuviin ei ole pääkaupunkiseudulla asiaa vielä helmikuussakaan Ville Airaksinen / Yle

Kaikki museot pysyvät myös todennäköisesti kiinni koko helmikuun, vaikka ne eivät ole vielä vahvistaneet asiaa. Museot ovat parhaillaan kiinni.

Kansallisteatteri peruu kaikki näytännöt helmikuun loppuun asti. Teatteri on luvannut kertoa uusista näytäntöaikatauluista ja ensi-iltojen siirroista heti, kun tilanne selkeytyy.

Samoin Kansallisooppera- ja baletti peruuttaa kaikki esityksensä. Myös talon ilmaistapahtumat ja lapsille suunnattu toiminta on peruttu helmikuun loppuun asti.

Myös Suomen suurin teatteri, Helsingin kaupunginteatteri peruu kaikki esitykset helmikuun loppuun asti.

Helsingin kaupunginteatterin johtaja Kari Arffman harmittelee sitä, että uusista koronarajoituksista kerrotaan aina niin myöhään.

– Jos niistä saisi tietää edes pari viikkoa ennen, sekin jo helpottaisi asiaa, Arffman sanoo.

Teattereilla on täysi työ siirtää ensi-iltoja eteenpäin ja palvella asiakkaita peruuntuneiden esitysten takia.

Jos koronarajoitukset ovat yhä päällä vielä huhtikuussa, Disney-musikaali Pieni merenneito jää pois ohjelmistosta.

– Sitä ei myöskään voi striimata, sillä Disney ei antanut siihen lupaa, Arffman toteaa.

Suomen ruotsinkielinen kansallisteatteri Svenska Teatern siirsi suosilla Maija Poppanen -musikaalinsa koronatilanteen takia ensi syksyyn. Päätös tehtiin jo viime syyskuussa. Uutta ensi-iltapäivää ei ole vielä vahvistettu. Teattereilla ei ole varaa esittää suurtuotantoja vajaille katsomoille yleisörajoitusten takia.

Teatterinjohtaja Joachim Thibblin on myös Teatterinjohtajaliiton puheenjohtaja. Monen teatterin johtaja on hänen mukaansa uupumuksen partaalla koronapandemiasta johtuvien jatkuvien muutosten seurauksena.

Lue seuraavaksi