1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuriala

"En ole saanut senttiäkään koronatukea valtiolta" – kulttuurialan freelancerit kantelevat päättäjien koronatoimista oikeuskanslerille

Kantelu hallituksen, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Taiken toiminnasta lähtee matkaan helmikuun 1. päivänä.

kulttuuriala
Henry Räsänen esittämässä Eino Leinoa Miihkali Arhippaisen patsaan kukituksen yhteydessä Joensuussa runon ja suven päivänä heinäkuussa 2020.
Henry Räsänen esittämässä Eino Leinoa Miihkali Arhippaisen patsaan kukituksen yhteydessä Joensuussa runon ja suven päivänä heinäkuussa 2020.Armi Jaloniemi

Kun Taiteen edistämiskeskus Taike hylkäsi kolmannen kerran Henry Räsäsen koronatukihakemuksen, teatterialan ammattilainen päätti vaatia vastauksia. Miksi 25 vuotta päätyökseen kiertävää teatteria tehnyt kulttuurialan freelancer ei saanut apurahaa pandemian aiheuttamassa mahdottomassa tilanteessa?

Räsänen sai yhteyden Taiken asiantuntijaan, joka alkoi selvittää tapausta.

– Hän sanoi heti alkuun, että ammattitaiteilijastatuksestani ei ole epäselvyyttä. Pyysin häntä lukemaan vielä kerran hakemukseni, eikä siinäkään ollut vikaa, päin vastoin, virkailija sanoi, että sen näkee, että olen ennenkin laatinut hakemuksia, Räsänen sanoo.

Tyhjentävä perustelu hylkäämiselle olikin, että tuki ei vain ollut osunut Räsäsen kohdalle. Määrärahoja ei riitä kaikille.

Henry Räsäsen ja Timoi Munnen Suunsoittosirkus -esitys kiersi itäsuomalaisia maaseutukyliä koronakesänä 2020.
Henry Räsäsen ja Timoi Munnen Suunsoittosirkus -esitys kiersi itäsuomalaisia maaseutukyliä koronakesänä 2020.Juhani Joensuu

Toiselta hylätään kaikki kolme hakemusta, toinen saa kaksi apurahaa

Räsänen vei asian pidemmälle ja pyysi Taikelta tilastoja kaikilta kolmelta järjestetyltä koronatukikierrokselta.

Ylen näkemistä Taiken erityisavustajan vastauksista käy ilmi, että kolmella hakukierroksella hakijoita oli yhteensä 8 082. Heistä 5 200 sai avustuksen. Kahdesti avustuksen sai yhteensä 822 hakijaa, mutta 66 hakijaa ei saanut avustusta kolmesta hakemuksesta huolimatta kertaakaan.

Se sotii Räsäsen oikeustajua vastaan.

– En väitä, etteikö kaksi apurahaa olisi joillekin tarpeen, mutta ei se oikeudenmukaiselta tunnu, kun osa ei ole saanut ensimmäistäkään. Onko taiteilijat laitettu arvojärjestykseen? Jos ajatuksen vie ravintolamaailmaan, niin siellä tukia myönnettäisiin vain parhaille ravintoloille, kyläkuppiloille ei.

Kulttuurialasta tuli korona-ajan hylkiö, ja alan sisällä on vielä aivan erityinen väliinputoajien joukko.

Ei senttiäkään koronatukea

Takaiskuista huolimatta Räsänen päätti, että parempi aktivoitua kuin katkeroitua. Hän alkoi kerätä kulttuuri- ja tapahtuma-alan freelancereista joukkoa, joka jättäisi yhteisen kantelun oikeuskanslerille. Nyt paperin takana seisoo kymmeniä taiteilijoita ja alan ammattilaisia. Kantelu hallituksen, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Taiken toiminnasta lähtee matkaan maanantaina 1. helmikuuta.

– Kulttuurialan ihmiset eivät niin hanakasti lähde ajamaan omaa asiaansa. Monet ovat olleet kiitollisia siitä, että tätä on lähdetty tekemään. Tässä on syntynyt hyviä kontakteja ja on saanut huomata, ettei ole asian kanssa yksin, Räsänen sanoo.

Kantelussa huomautetaan, että hallitus on jo keväällä todennut, että kaikkia koronasta taloudellisesti kärsiviä autetaan. Kantelussa todetaan myös, että näin ei ole tapahtunut. Ja sen Räsänen on kokenut henkilökohtaisesti.

– Korona vei kaikki työmahdollisuuteni. Silti en ole saanut senttiäkään koronatukea valtiolta.

Henry Räsäsen "Hyvänen aika! -maata kiertävän runonlausujan taiteilijajuhla" -monologi aloitti ensi-kiertueensa viime vuoden tammikuun lopussa. Viidentoista esityksen jälkeen kiertue keskeytyi koronapandemian vuoksi ja useita kymmeniä esityksiä eri puolille Suomea sovittuja esityksiä peruuntui.
Henry Räsäsen monologiesitys sai ensi-iltansa tammikuussa 2020. Useita kymmeniä eri puolille Suomea sovittuja esityksiä peruuntui koronapandemian vuoksi.Pentti Sormunen

"Normaalitilanteessa hylsyn saaminen on ihan ok"

Kantelussa muistutetaan myös työntekijöiden perustuslaillisista oikeuksista ja kyseenalaistetaan tukirahojen jakamisperusteiden oikeudenmukaisuus sekä hallituksen ja ministeriön toiminta asiassa.

– Kysymme myös, onko hallitus ja ministeriö ohjannut Taikea riittävästi apurahojen myöntöperusteissa niin, että sosiaalinen oikeudenmukaisuus olisi niissä huomioitu. Lisäksi kysymme, onko Taike ollut oikea viranomainen jakamaan korona-avustuksia, sillä normaalioloissa apurahoja ei myönnetä sosiaalisin perustein, kantelussa todetaan.

Oikeuskansleri tutkii kantelun (siirryt toiseen palveluun), jos sen perusteella on aihetta epäillä oikeuskanslerin valvontavaltaan kuuluvan tahon menetelleen lainvastaisesti tai jättäneen velvollisuutensa täyttämättä tai jos oikeuskansleri muusta syystä katsoo siihen olevan aihetta. Oikeuskansleri voi selvityksen jälkeen muun muassa nostaa syytteen, antaa huomautuksen tai tehdä viranomaiselle esityksen virheen oikaisemiseksi tai epäkohdan korjaamiseksi.

Normaalioloissa Räsäsellä ei ole Taikesta pahaa sanottavaa. Ennen koronaa hän on saanut sieltä työskentelyapurahoja ja toisaalta monia hylkäyspäätöksiä.

– Normaalitilanteessa hylsyn saaminen on ihan ok, Räsänen sanoo.

Lue lisää:

Kulttuurialasta tuli korona-ajan hylkiö, eivätkä taiteilijat koettele rajoituksia – asiantuntijan mukaan oikeuksiin kajoaminen on hyväksytty hiljaa

Elokuviin tai teatteriin ei ole vieläkään asiaa pääkaupunkiseudulla – ovet pysyvät kiinni koko helmikuun

Lue seuraavaksi