Hyppää sisältöön

Pirkanmaan ely-keskus valittaa Tampereen kaupungin kaavasta, joka sallii korkeiden talojen rakentamisen lähelle historiallisia rakennuksia

Tampereen asemakaavamuutos koskee keskustan yhtä vanhimmista kortteleista Keskustorin läheisyydessä.

Muutokset koskisivat korttelia, joka on kuvassa näkyvän Raatihuoneen läheisyydessä. Kuva: Matias Väänänen / Yle

Pirkanmaan ely-keskus valittaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen Tampereen kaupungin asemakaavasta.

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi joulukuussa asemakaavamuutoksen, joka koskee Puutarhakatuun, Aleksis Kiven katuun ja Kauppakatuun kohdistuvaa aluetta. Kyseessä on Tampereen keskustan yhdestä vanhimmista kortteleista Keskustorin läheisyydessä.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi, että kortteliin rakennetaan uudisrakennuksia. Ely-keskus arvostelee tätä, koska korttelissa sijaitsee useita rakennushistoriallisesti arvokkaita rakennuksia. Lähellä sijaitsevat esimerkiksi Raatihuone ja Vanha kirkko.

– Se on merkittävä yhtenäisenä säilynyt osa Tampereen keskustan arvokasta kaupunkikuvaa, ely-keskus perustelee valitusta.

Havainnekuvissa esitetyt uudisrakennukset ovat 7–8-kerroksisia ja ne erottuvat ely-keskuksen mukaan näin selvästi 3–5-kerroksisista suojelluista arvorakennuksista erityisesti Keskustorin suunnasta. Rakentaminen sijoittuu sisäpihalle, mutta silti kyseessä on valituksen mukaan näkyvä muutos.

Ylitarkastaja Pauliina Pelkonen Pirkanmaan ely-keskuksesta sanoo, että asemakaavan korkeat uudisrakennukset muuttaisivat kulttuurimaisemaa merkittävästi.

– Ely-keskuksen näkemyksen mukaan asemakaavan mukainen täydennysrakentaminen heikentäisi rakennetun kulttuuriympäristöalueen ja maakunnallisen arvoalueen arkkitehtonisia, kulttuurihistoriallisia ja maisemallisia arvoja tai vähintäänkin vaarantaisi niiden säilymisen.