1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tieliikennekuolemat

Luumäellä tapahtuneesta kuolonkolarista syytteet kolmelle – onnettomuudessa loukkaantuneelle syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta

Poliisin esitutkinnassa rekkakuskia epäiltiin kahdesta kuolemantuottamuksesta. Syyttäjä katsoo myös onnettomuudessa loukkaantuneen vastuulliseksi toisesta kuolemasta.

Tieliikennekuolemat
Autoa hinataan pois onnettomuuspaikalta
Kahden nuoren ihmisen hengen vaatinut onnettomuus tapahtui heinäkuussa 2019 Luumäen Jurvalassa.Kalle Purhonen / Yle

Luumäellä kesällä 2019 tapahtuneen kuolonkolarin käsittely etenee käräjäoikeuteen.

Kaksi ihmistä kuoli ja yksi loukkaantui, kun rekka törmäsi Kuutostiellä osittain ajoradalle pysäköityyn autoon ja autosta tielle nousseisiin ihmisiin.

Onnettomuudessa menehtyivät vuonna 1996 syntynyt mies ja vuonna 1979 syntynyt nainen. Lisäksi vuonna 1982 syntynyt mies loukkaantui.

Aluesyyttäjä Riikka Loukonen on päättänyt nostaa syytteet kolmea henkilöä vastaan.

Seurueella riitaa

Nelihenkinen seurue oli matkalla Kouvolan suuntaan, kun autossa olleiden välille tuli riitaa.

Henkilöautoa kuljettanut nainen pysäytti auton tien reunaan osittain ajoradan puolelle, ja matkustajat nousivat autosta. He olivat joko pysähtyneen auton takana tai sen vasemmalla sivulla, kun takaa tullut rekka törmäsi heihin ajoradalla.

Rekkaa kuljettanut mies on kertonut esitutkinnassa ajaneensa lähivaloilla ja havainneensa auton ja tiellä olleet ihmiset niin myöhään, ettei hän ollut ehtinyt väistää tai jarruttaa.

Myös onnettomuudessa loukkaantuneelle syyte

Yhdistelmäajoneuvon kuljettajaa tullaan syyttämään kahdesta kuolemantuottamuksesta, yhdestä vammantuottamuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Onnettomuudessa loukkaantunutta tullaan syyttämään liikennerikkomuksesta sekä mahdollisesti törkeästä kuolemantuottamuksesta. Hänen epäillään tönineen toista henkilöauton matkustajaa, joka ajotielle jouduttuaan jäi rekan alle ja menehtyi.

Kiellettyn paikkaan ajoneuvon pysäyttänyt henkilöauton kuljettaja saa syytteen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Asiasta kertoivat ensin Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun) ja Etelä-Saimaa (siirryt toiseen palveluun).

Lue seuraavaksi