Hyppää sisältöön

Kun Heli Kivilaakson poika käy häneen käsiksi, hän pelkää kuolevansa: “Viha sitä ihmistä kohtaan on ihan järjetön, mutta se menee onneksi ohi”

Kun erityislapsi käyttäytyy väkivaltaisesti muita perheenjäseniä kohtaan, apua on vaikea saada.

Heli ja Tomi Kivilaakso seisovat tiellä
28-vuotias Tomi Kivilaakso saattaa koska tahansa raivostua ja hyökätä äitinsä Helin kimppuun. Vuosia jatkunut väkivalta on saanut Helin hetkittäin vihaamaan poikaansa. Katso Perjantai-dokkari klikkaamalla kuvaa.

Lasittunut katse ja hermostunut olemus. Nyrkkiä hapuilevat sormet. Näistä merkeistä Heli Kivilaakso tietää, että pian häneen luultavasti sattuu. Se on hyvä, koska silloin ehtii ennakoida: voi yrittää rauhoittaa tilanteen kääntämällä pojan huomion toisaalle. Samalla ennättää miettiä pakoreittiä.

Joskus iskut tulevat ilman varoitusmerkkejä, ja silloin Heli ei ennätä pakoon.

Kun 28-vuotias Tomi Kivilaakso hermostuu, hän lyö, puree, potkii, raapii, kuristaa ja uhkailee äitiään. Raivokohtaus kestää vain hetken, mutta Helistä se tuntuu ikuisuudelta.

Kohtauksen jälkeen molemmat ovat sokissa. Tomi vetäytyy itkien huoneeseensa, omaa käytöstään säikähtäneenä.

Heli jää kivun kanssa paikoilleen.

Joka kerta, kun oma poika käy häneen käsiksi, Heli pelkää kuolevansa. Omaa kuolemaa hirveämpi pelko on kuitenkin se, mitä Tomille sen jälkeen tapahtuisi.

– Jos en selviäisi ja paikalle tulisi poliisi, niin tottahan Tomia käsiteltäisiin samalla tavalla kuin ketä tahansa muuta aikuista nuorta miestä. Kunnes sitten kävisi ilmi, että hetkinen, hän onkin erityisen tuen tarvitsija.

Väkivaltaa selitetään kehitysvammalla

Väkivalta on aina määrittänyt Kivilaaksojen elämää. Jo yksivuotiaana Tomi käyttäytyi haastavasti. Hän puri tarhassa muita lapsia ja kotona äitiään. Hän kiljui ja sai poikkeuksellisen voimakkaita raivokohtauksia.

Silloin Tomin käytös oli kuitenkin vielä hallittavissa, ja pieni lapsi rauhoittui äidin sylissä.

– Kun en vielä tiennyt tulevasta, niin naureskelin, että onpa temperamenttinen poika, Heli sanoo.

Ensimmäisen kerran Tomi ja Heli ottivat vakavasti yhteen Tomin ollessa 10-vuotias. Silloin Heli tajusi, että hänen voimansa eivät enää riitä puolustautumiseen. Kuva: Topi Tirri

Yksivuotiaana Tomilla diagnosoitiin lievä kehityshäiriö, fragiili X-oireyhtymä. Se on yleisin kehitysvammaisuutta aiheuttava perinnöllinen sairaus. Sen takia Tomi tarvitsee nykyäänkin tukea lähes kaikissa päivittäisissä toimissaan.

Fragiili X-oireyhtymään ei tiettävästi kuulu väkivaltaista käytöstä, mutta Helin mukaan Tomin raivokohtauksia on terveydenhuollossa selitetty kehitysvammalla. Heli uskookin sairauden olevan suurin syy siihen, mikseivät he ole vuosikausiin saaneet apua Tomin väkivaltaiseen käytökseen.

Heli kertoo, että heidät on kerta toisensa jälkeen ohjattu vammaispalveluiden pariin, jossa he ovat kohdanneet sosiaalityöntekijöiltä käsien levittelyä ja tilanteen vakavuuden vähättelyä. Hänen mukaansa pitäisi ymmärtää, että kehitysvammaisilla ihmisillä voi olla esimerkiksi mielenterveysongelmia, eikä kaikki aina johdu kehitysvammasta.

– Tiedän, että tässä yhteiskunnassa on ammattitaitoa kohdata väkivaltaisesti käyttäytyviä ihmisiä ja olisin halunnut, että se ammattitaito olisi ollut myös meidän perheen käytössä, Heli Kivilaakso sanoo.

Jos perhe hakee esimerkiksi lastensuojelun puolelta apua, niin heidät yleensä käännytetään takaisin vammaispalveluihin.

Markku Vellas

Kun lapsi satuttaa -hankkeen (siirryt toiseen palveluun) projektipäällikkö Markku Vellas on kuullut lukemattomia samanlaisia tarinoita. Hänen mukaansa Suomen palvelujärjestelmä ei ole onnistunut auttamaan perheitä, joissa erityislapsi käyttäytyy väkivaltaisesti muita perheenjäseniä kohtaan.

Ongelma on, että perheet, joilla on oikeus vammaispalveluihin, halutaan pitää näiden palveluiden piirissä, vaikka siellä ei ole konkreettisia keinoja tai tarvittavaa osaamista väkivaltatyöhön. Perheet siis jumiutuvat yhden palvelun piiriin, kun eri sektorit eivät tee yhteistyötä.

– Jos perhe hakee esimerkiksi lastensuojelun puolelta apua, niin heidät yleensä käännytetään takaisin vammaispalveluihin. Jotenkin se vamma on siinä pääasia ja samalla unohdetaan, että ihmiselle kuuluu kaikki muutkin hyvinvoinnin palvelut, Markku Vellas sanoo.

Mustelmat häviävät, pelko jää

Mitä vanhemmaksi ja kookkaammaksi Tomi varttui, sitä vakavammat seuraukset raivokohtauksilla oli. Heli sai fyysisiä vammoja ja kärsi pelkotiloista.

Mustelmat ovat aina hävinneet ajan kanssa, mutta pelko on jäänyt. Se on seurana hyvinäkin hetkinä, joita on onneksi paljon. Tomin hyvät puolet ovat auttaneet Heliä jaksamaan ja kantaneet eteenpäin.

Kuvausryhmän saapuessa paikalle Tomin hymy on leveä ja olemus hyväntahtoinen. Heli kuvailee poikaansa empaattiseksi, auttavaiseksi ja huomioivaksi.

Kaupan parkkipaikalla Tomi saattaa oma-aloitteisesti auttaa vierasta vanhusta kantamaan ostoksia. Tomin väkivaltainen käytös ei ole koskaan kohdistunut vanhuksiin tai pieniin lapsiin.

Jos kaupan radiossa soi sopiva biisi, äiti ja poika alkavat joraamaan, vaikka vieressä olisi muita ihmisiä.

– Ihmiset, jotka eivät tunne meitä, pitävät meitä varmaan niin sanotusti terveesti hulluina, kun kuljemme tuolla kaupungilla, Heli sanoo nauraen.

Kivilaaksojen kotona nauretaan paljon. Heli ja Tomi ovat saaneet huumorista apua vaikeiden asioiden käsittelyssä. Kuva: Topi Tirri

Heli on tottunut tarkkailemaan poikansa pienimpiäkin eleitä ja ilmeitä ja olemaan jatkuvasti valppaana. Raivokohtaukset eivät noudata minkäänlaista säännöllisyyttä, ja mikä tahansa tilanne, sana tai ilme on saattanut laukaista väkivallan.

Pelko on Helin seurana silloinkin, kun Tomi ei ole kotona. Hän pelkää, että oma lapsi satuttaa jotakuta toista ihmistä. Niin on käynytkin muutaman kerran. Osansa Tomin väkivallasta ovat saaneet niin veli, kavereiden vanhemmat kuin Tomin tyttöystävätkin.

Eniten iskuja on saanut kuitenkin kestää Heli itse. Kun lapsi käyttäytyy väkivaltaisesti perheen sisällä, yleensä kohteena onkin äiti.

Heli ei osaa sanoa, kuinka usein häneen on sattunut.

– Päiväkirjaa en ole pystynyt pitämään, koska en ole halunnut käydä niitä asioita enää läpi. Niin kipeitä ne ovat olleet.

Heti raivokohtauksen jälkeen Heli tuntee syvää katkeruutta ja vihaa omaa lastaan kohtaan. Silloin hän saattaa ajatella, että kunpa Tomi ei olisi koskaan syntynytkään.

– Siinä tilanteessa ja varsinkin sen jälkeen käyn kaikki tunteet läpi. Se viha sitä ihmistä kohtaan on ihan järjetön, mutta se menee onneksi ohi, Heli sanoo.

Väkivallan jälkeen Tomi on hyvin katuvainen. Hän haluaa halata äitiään ja pyytelee anteeksi käytöstään. Tilanteen rauhoituttua he keskustelevat asiat läpi. Miten näin pääsi taas käymään? Kummallakaan ei ole siihen vastausta.

Kerran Heli joutui lähtemään terveyskeskukseen tikattavaksi, kun Tomi puri hänen sormeensa niin syvän haavan. Sen jälkeen Heli ei pystynyt olemaan moneen päivään tekemisissä Tomin kanssa.

Vuosia jatkunut väkivalta on jättänyt Heliin syvät henkiset jäljet. - Paljon on meiltä kummaltakin jäänyt tekemättä ja kokematta sen vuoksi. Kuva: Topi Tirri

Lapsen väkivaltaisuus hävettää

Kun lapsi satuttaa -hankkeen arvio on, että Suomessa on tällä hetkellä kymmeniä tuhansia erityislapsiperheitä, jotka ovat väkivaltatyön ja -palveluiden ulkopuolella.

Projektipäällikkö Markku Vellaksen mukaan on tavallista, että perheet sinnittelevät väkivaltaisesti käyttäytyvän lapsen kanssa kotona, koska apua ei ole tarjolla tai sitä on vaikea pyytää. Lapsen tekemä väkivalta saattaa saada vanhemmat tuntemaan epäonnistumista kasvattajina. Syyllisyyden ja häpeän tunteet vaikeuttavat avun hakemista.

– Kun puhutaan lähisuhdeväkivallasta, niin puhutaan hyvin pitkälti parisuhteista. Oman lapsen ja nuoren tekemä väkivalta omia perheenjäseniä kohtaa on vaiettu aihe eikä se näy missään.

Minä en jaksa enää pelätä. On myös tosi väärin Tomia kohtaa, ettei hän ole voinut itsenäistyä eikä saada apua.

Heli Kivilaakso

Hankkeessa mukana olevilla perheillä on järjestäen samanlainen kokemus: apua on vaikea hakea ja kun sitä haetaan, heitä ei oteta vakavasti. Palveluiden piiriin hakeudutaan ehkä vasta sitten, kun kotona ei enää pystytä hillitsemään fyysistä väkivaltaa.

– Tämä on todella ikävää, koska usein varhaislapsuudessa pystyttäisiin puuttumaan väkivaltaan ennaltaehkäisevästi.

Markku Vellaksen mielestä lapsen väkivaltaisuus pitäisikin ottaa puheeksi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, eikä se saisi olla yksin vanhempien vastuulla.

– Neuvolassa kysytään paljon kaikenlaisia kysymyksiä, niin miksi siellä ei voi olla kysymystä, että käyttäytyykö lapsenne väkivaltaisesti? Se antaisi vanhemmille keinon puhua asiasta, Vellas pohtii.

"Vitun huora mä tapan sut"

Nyt Tomilla on ollut yli vuoden vahva psyykelääkitys, jonka avulla raivokohtaukset ovat pysyneet joten kuten aisoissa. Helistä on ollut surullista seurata, kuinka oman lapsen persoona on muuttunut täysin lääkityksen myötä: Tomista on tullut flegmaattinen tyhjyyteen tuijottelija.

Silti lääkkeet ovat olleet parasta, mitä heille on tapahtunut. Ne ovat olleet tähän mennessä ainoa konkreettinen ja toimiva apu Tomin väkivaltaiseen käytökseen, vaikka haasteita ilmenee edelleen.

Viimeisin uhkaava tilanne Kivilaaksojen kotona tapahtui tämän vuoden alussa.

Jatkuvasti varuillaan. Heli kuvailee Tomin väkivaltaista käytöstä arvaamattomaksi dynamiitiksi, jonka sytytyslanka palaa koko ajan. Kuva: Topi Tirri

Vitun huora mä tapan sut! Tomi huusi samalla, kun hyökkäsi äitinsä päälle. Sillä kertaa Heli onnistui pakenemaan omaan huoneeseensa ja sai oven säppiin. Tomi jatkoi ulkopuolella möykkäämistä.

Oven takana Helin sydän hakkasi ja hän teki päätöksen.

Tapauksen jälkeen Heli ryhtyi etsimään sopivaa uutta kotia Tomille. Aiemmin Tomi on yrittänyt asua lyhyitä hetkiä muualla, mutta hänen tarpeitaan ei ole osattu huomioida. Heli on aina päätynyt ottamaan pojan takaisin kotiin.

Ensi viikolla he menevät katsomaan erästä sopivalta vaikuttavaa palveluasumisyksikköä. Heli toivoo, että tällä kertaa muutos on pysyvä.

– Minä en jaksa enää pelätä. On myös tosi väärin Tomia kohtaan, ettei hän ole voinut itsenäistyä eikä saada apua.

Lue lisää: