1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. museot

Myös Sotkamo ilmoittautuu kisaan valtakunnallisesta Erä- ja luontokulttuurimuseosta

Kunnanjohtajan mukaan Vuokatti tai Hiukka olisivat museolle sopivia alueita.

museot
Sotkamon keskustassa oleva uimaranta eli Hiukka.
Esimerkiksi Hiukan lähellä olisi sopiva paikka museolle, arvioi Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen. Arkistokuva.Tanja Heikkonen / Yle

Myös Sotkamon kunta ilmoittautuu kisaan valtakunnallisen Erä- ja luontokulttuurimuseon (siirryt toiseen palveluun) sijaintipaikkakunnaksi.

Kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen sanoo, että Sotkamossa olisi kaksi potentiaalista aluetta museolle.

– Vuokatin matkailualue on nopein vaihtoehto, koska siellä on kunnan omistamia jo kaavoitettuja alueita. Toisena vaihtoehtona olisi Hiukan alue, joka vaatii maanomistus- ja kaavajärjestelyjä.

Kainuun kunnista myös Kuhmo on ilmoittanut halukkuutensa museon sijaintipaikkakunnaksi.

– Ympäristönä Kainuu ja koko Pohjois-Suomi on oikea sijaintipaikka. Jos valinnassa painotetaan alueen omaa väkimäärää, on selvää, että museo tulee johonkin suurimmista kaupungeista, Kilpeläinen summaa.

Pohjois-Suomesta esimerkiksi Oulu ja Kuusamo ovat ilmoittaneet, että tavoittelevat museota. Museon kävijätavoite on 100 000 ihmistä vuodessa.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Lue seuraavaksi