1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. liikenneonnettomuudet

Kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet vähenivät Lapissa

Alle 25-vuotiaat kuljettajat aiheuttivat Suomessa viime vuonna 31 kuolemaan johtanutta onnettomuutta, mikä on vähiten koko onnettomuuksien tutkintahistorian aikana.

liikenneonnettomuudet
Auto-onnettomuus Nakkilassa.
Koko Suomessa tapahtui viime vuonna 218 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta, joissa menehtyi 233 henkilöä. Pauli Lahti / Yle

Viime vuonna Lapissa tapahtui 14 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta, joissa menehtyi yhteensä 16 henkilöä. Sekä kuolemaan johtaneiden liikenneonnettomuuksien määrä että onnettomuuksissa menehtyneiden määrä on pudonnut kumpikin kahdella edellisvuodesta.

– Yhden vuoden aluekohtaiset luvut ovat tilastollisesti pieniä, joten satunnaisvaihtelulla on niissä suuri osuus. Siksi yhden vuoden luvuista ei voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä alueen liikenneturvallisuustilanteesta, liikenneturvallisuustutkija Salla Salenius muistuttaa tiedotteessa.

Koko Suomessa tapahtui viime vuonna 218 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta, joissa menehtyi 233 henkilöä. Onnettomuuksia tapahtui kaksi vähemmän kuin edeltävänä vuonna, ja menehtyneitä oli neljä vähemmän.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien ennakkotietojen mukaan vuonna 2020 moottoriliikenteessä yleisin onnettomuustyyppi oli tieltä suistuminen, joita tapahtui kaikkiaan 72. Toiseksi yleisin oli kohtaamisonnettomuus eli nokkakolari, joita tapahtui kaikkiaan 53. Risteysonnettomuuksia tapahtui 18, joista kolme oli tasoristeysonnettomuuksia.

Alle 25-vuotiaat kuljettajat aiheuttivat viime vuonna 31 kuolemaan johtanutta onnettomuutta, mikä on vähiten koko onnettomuuksien tutkintahistorian aikana.

Myös moottoripyöräilijöiden aiheuttamia kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tapahtui viime vuonna aiempaa vähemmän. Niitä sattui yhteensä 11, mikä on puolet vähemmän kuin edeltävänä vuonna.

Sen sijaan jalankulku- ja pyöräilyonnettomuuksia sattui edellisvuotta enemmän. Vuonna 2020 liikenneonnettomuuksissa menehtyi 21 jalankulkijaa ja 28 polkupyöräilijää. Jalankulkijoita menehtyi kahdeksan ja polkupyöräilijöitä yksi enemmän kuin edeltävänä vuonna. Jalankulkijoiden kuolemat lisääntyivät ensisijaisesti yli 65-vuotiaiden ikäryhmässä.

Tutkijalautakuntien tutkimiin kuolemaan johtaneisiin tieliikenneonnettomuuksiin sisältyvät myös sairauskohtaukseen kuolleet. Tutkintaan otetaan pääsääntöisesti onnettomuudet, joissa kuolema tapahtuu kolmen päivän kuluessa onnettomuudesta.

Lue seuraavaksi