Venäjän hajanainen oppositio ei presidentti Tarja Halosen mukaan ole vielä varteenotettava muutoksen tekijä

Presidentti Tarja Halonen oli vieraana Ykkösaamussa.

Tarja Halonen.
Presidentti Tarja Halonen Ykkösaamun vieraana

Suuret mielenosoitukset jatkuvat Venäjällä, kun oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi vangittiin heti palattuaan Moskovaan. Tarja Halonen pitää opposition tilannetta sekavana.

Mielenosoituksissa vaaditaan etupäässä muutosta nykyhallintoon ja toissijaisesti Navalnyin vapauttamista. Halosen mukaan Venäjän tilanne on erittäin huolestuttava.

– Minun tiedoillani on hyvin vaikea sanoa, mikä on se oppositio, jonka varaan voitaisiin vaihtoehto rakentaa.

Muutoksen tarve on selvästi nähtävillä, kun katsoo poliisiväkivaltaa ja korruptiota. Tulevaa muutoksen tekijäa on silti vaikea nähdä, koska oppositio, jonka kanssa voisi neuvotella, on hämärän peitossa.

– En ole ihan vakuuttunut vielä tältä istumalta, että se olisi nimenomaan Navalnyi tai hänen ympärillään olevat vahvat naiset, Halonen pohtii.

Venäjän ongelma ei Halosen mukaan ole poliittisen liikehdinnän puute, vaan hyvän hallinnon ja itsenäisen oikeuslaitoksen kehittymättömyys. Myös Venäjän presidentti Vladimir Putin on tullut vuosien mittaan autoritaarisemmaksi.

Tasavallan presidentin ja pääministerin kiistely

Navalnyin vapauttamista koskeneesta pääministeri Sanna Marinin twiittauksesta syntynyttä kohua Tarja Halonen kommentoi kierrellen.

– Meillä on hyvin määrätietoinen presidentti ja samanlainen pääministeri. Se on hyvä maalle, kun he vielä tuntuvat tekevän hyvin yhteistyötä, mutta sellainen keskusteluvapaus puolin ja toisin olisi kiva olla olemassa ehdottaa sitten joku koronasta tai tekee sitä ulkopolitiikassa. Isompi ongelma olisi ollut, jos nämä olisivat olleet ihan eri mieltä, Tarja Halonen sanoo.

Navalnyin vapauttamisvaatimukset olivat EU:n taholta tiukempia kuin tasavallan presidentti Sauli Niinistön, arvelee Tarja Halonen. Niinistöllä ja Putinilla on keskusteluyhteys ja tietysti Niinistöllä on sitä kautta jossakin määrin hiukan vaikuttaakin.

Halonen ei kuitenkaan enempää kommentoinut tätä keskusteluyhteyden merkitystä.

– Olen aina sanot, että olkaa onnellisia, että he keskustelevat.

Kuntavaaleja ei pidä siirtää

Suomessa on velvoittava perinne järjestää vaalit erilaisista kriiseistä riippumatta. Tarja Halonen sanoo, etteivät meitä ole pidättäneet kapinat, sodat tai mitkään muutkaan, joten luultavasti koronasta riippumatta pystytään pitämään vaalit.

Kuntavaaleissa on paljon ehdokkaita, jotka joutuvat ehkä hieman erilaiseen asemaan. Se riippuu siitä, onko heidän mahdollinen äänestäjäkuntansa tottuneita nettiin vai ovatko he halukkaita tapamaan ehdokkaansa nenäkkäin. Kevättalvella tilaisuuksia on helpompi järjestää ulkonakin.

– Olen tällä hetkellä vakaasti sitä mieltä, että vaalit ajallaan.

Tulossa on suosituksia kriiseistä selviytymiseen

Presidentti Tarja Halonen edustaa Suomea Maailman terveysjärjestön WHO:n koolle kutsumassa eurooppalaisessa komissiossa.

– Riippumattoman komission tehtävänä on koota parhaat opit siitä, miten eri maiden terveysjärjestelmät ovat vastanneet COVID-19-pandemiaan, kertoo presidentti Halonen Ylelle.

Ryhmä on perustettu pohtimaan, mitä voisi tehdä tulevaisuudessa paremmin erilaisten laajojen kriisien kohdatessa.

– Komissio laatii ensi syksynä toimeksiantonaan suosituksia investoinneista ja uudistuksista, joita tarvitaan varmistamaan sosiaali- ja terveysjärjestelmien kestävyys tulevissa, vielä tuntemattomissa kriiseissä, sanoo presidentti Halonen.

Presidentti Halonen johtaa kahta alaryhmää

Komission puheenjohtajana toimii professori Mario Monti, Italian entinen pääministeri ja kahden kauden EU-komissaari.

Komissioon on nimitetty 19 jäsentä, jotka koostuvat pääasiassa WHO:n eurooppalaisten jäsenmaiden entisistä päämiehistä, ministereistä, kansainvälisten organisaatioiden pääjohtajista ja tunnustetuista akateemisista tahoista, järjestöistä sekä yritysmaailman edustajista eri alueilta. Komission tukena on tieteellinen alakomitea ja sitä avustaa WHO-EUROn sihteeristö.

– Johdan kahta alatyöryhmää, joiden kautta pyrin erityisesti vaikuttamaan. Niistä toinen tarkastelee poliittista ja sosiaalista resilienssiä kriisitilanteissa ja toinen varmistaa, että sukupuolten tasa-arvo toteutuu näissä tilanteissa kansainvälisissä terveyshallinnoissa, kertoo presidentti Halonen.

Presidentti Tarja Halonen oli vieraana klo 10.05 Yle TV 1:n Ykkösaamussa.

Lue lisää: