1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Hongkong

Britannia tarjoaa hongkongilaisille erikoisviisumia Kiinan vastustuksesta huolimatta – Yli 300 000 on aikeissa hakea

Viisumi tarjoaisi nopeutetun mahdollisuuden hakea Britannian kansalaisuutta.

Hongkong
Opiskelija
Hongkongin lippu otettiin käyttöön sen siirryttyä Britannialta Kiinalle vuonna 1997.Sezer Ozger / AOP

Britannia on kertonut tarjoavansa entisen siirtomaansa Hongkongin asukkaille erikoisviisumia, joka tarjoaisi mahdollisuuden muuttaa Britanniaan ja hakea sen kansalaisuutta pikamenettelyllä.

Viisumia voivat hakea tästä päivästä lähtien kaikki Britannian ulkomaankansalaiset, eli niin sanotun BNO-passin (British National Overseas) haltijat.

BBC:n mukaan (siirryt toiseen palveluun)viisumiin ovat oikeutettuja Hongkongissa asuvat 2,9 miljoonaa BNO-passin omaavaa henkilöä sekä heidän 2,1 miljoonaa perheenjäsentään.

Jopa 300 000 hongkongilaisen odotetaan hakevan viisumia seuraavan viiden vuoden aikana.

Mielenosoittajat kerääntyivät ensiksi Victoria Parkin puistoalueelle lauantaina 2. marraskuuta 2019.
Demokratiaa puolustavat mielenosoittajat kerääntyivät Victoria Parkin puistoalueelle marraskuussa 2019.Jerome Favre / EPA

Pääministeri Boris Johnson perusteli viisumipäätöstä vapauden ja autonomian puolustamisella, sekä Britannian erityissuhteella entiseen siirtomaahansa Hongkongiin.

Britannia kertoi uudesta viisumista viime vuonna sen jälkeen, kun Hongkongissa astui voimaan yksilönvapauksia rajoittava ja Kiinan keskushallinnon valtaa lisäävä uusi turvallisuuslaki.

Kiina arvostelee

Kiina syyttää Britanniaa sen sisäisiin asioihin puuttumisesta.

– Britit unohtivat, että Hongkong palautui Kiinalle 24 vuotta sitten, ulkoministeriön tiedottaja Zhao Lijian sanoi.

Kiina kertoi myös, ettei se tästä päivästä eteenpäin tule hyväksymään BNO-passia viralliseksi matkustusasiakirjaksi.

BNO-status luotiin vuonna 1984, kun Britannia ja Kiina sopivat Hongkongin tulevaisuudesta aina vuoteen 2047 asti.

Hongkongilaismies pitelee Britannian passia
Hongkongilaismies esittelee Britannian passia.Roman Pilipey / EPA

Kiina lupasi kunnioittaa hongkongilaisten sananvapautta, kokoontumisvapautta sekä lehdistönvapautta. Hongkong siirtyi osaksi Kiinaa vuonna 1997 niin sanotulla "yksi maa, kaksi järjestelmää" -mallilla.

Britannian mukaan uusi turvallisuuslaki rikkoo maiden välistä sopimusta.

Lisää aiheesta:

Hongkongissa on pidätetty kansallisen turvallisuuslain perusteella kymmeniä opposition edustajia

Pikatuomiot Kiinasta: Vankeutta Hongkongista pakoa yrittäneelle ryhmälle

Hongkongilainen demokratia-aktivisti Jimmy Lai sai syytteen turvallisuuslain rikkomisesta – kovin mahdollinen rangaistus on elinkautinen vankeus

Selliin, ulos, selliin, ulos – Kiina pidättää Hongkongin demokratia-aktivisteja kiihtyvällä tahdilla ja vaihtelevilla syillä

Tunnettuja demokratia-aktivisteja tuomittiin vankeuteen Hongkongissa – "Taistelumme ei ole ohi"

Lähteet: Reuters, AFP

Lue seuraavaksi