1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Jyväskylässä pikatestien tulokset: Laajojen tartuntaketjujen näytteistä ei löytynyt koronan virusmuunnosta, lopullisia tuloksia odotetaan

THL:n pikatestissä ei löytynyt virusmuunnosta, mutta lopullisia tuloksia odotetaan THL:lta loppuviikolla. Huomenna on luvassa yksityisen palveluntarjoajan testien tulokset.

koronavirus
Koronatestauksesta kertova kyltti Jyväskylä Harjulla.
Jyväskylässä koronatilanne oli tammikuun alussa suvantovaiheessa ja koronatestimäärät putosivat jopa puoleen viime vuoden viimeisistä viikoista. Tammikuun lopussa tartunnat kääntyivät Jyväskylässä jyrkkään nousuun.Heli Kaski / Yle

Jyväskylän kaupungin mukaan THL:lle tutkittavaksi lähetetyistä positiivisista koronavirusnäytteistä ei ole pikatestissä löytynyt helpommin tarttuvaa virusmuunnosta.

THL:n testien lopullisia tuloksia odotetaan saatavan loppuviikolla. Tutkimustuloksia virusmuunnoksesta on odotettu toissa viikosta alkaen.

Jyväskylän kaupunki päätti lopulta selvittää virusmuunnoksen mahdollisuuden myös yksityisen palveluntarjoajan kautta nopeuttaakseen testitulosten saamista. Näitä tuloksia odotetaan puolestaan huomenna.

Vasta varsinaisten testien tulosten jälkeen voidaan varmuudella sanoa, onko Jyväskylässä nyt liikkeellä koronan virusmuunnosta.

Virusmuunnoksen mahdollisuus haluttiin tietää, koska korona on levinnyt Jyväskylässä viime aikoina poikkeuksellisen ärhäkästi erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa.

Kaupungissa on todettu muun muassa kaksi laajaa tartuntaketjua, joista toinen on saanut alkunsa kuntosalilta ja toinen opiskelijoiden kokoontumisesta ravintolassa. Molemmista tartuntaketjuista on tutkittu virusmuunnoksen mahdollisuutta.

Uusia koronatartuntoja vahvistettiin Jyväskylässä viime viikolla ennätysmäärä, lähes 230.

Jyväskylässä ensimmäisestä virusmuunnoksesta kerrottiin julkisuuteen 12. tammikuuta. Mutaatio löytyi tuolloin henkilöltä, joka palasi ulkomaanmatkalta Euroopasta.

Lue myös:

Virusmuunnos leviää maailmalla, mutta Suomessa tilanne on tällä hetkellä asiantuntijoiden mukaan hallinnassa: "Osittain tämä on ajanpeluuta"

Leviämisvaiheessa oleva Jyväskylä kiristää koronarajoituksia: alle 18-vuotiaiden liikuntaharrastukset keskeytetään sekä museot ja kirjastot suljetaan kahdeksi viikoksi

Noin 150 opiskelijaa koronatestattiin näytteenottoautossa Jyväskylässä – sairaanhoitaja: "Oireisia oli joukossa, mutta ei merkittävää määrää"

Korona levisi Jyväskylässä hämmästyttävän tehokkaasti, 150 paikalla, 100 sai tartunnan – virusmuunnosta seulotaan, tuloksia huomenna

Lue seuraavaksi