1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sosiaali- ja terveyspalvelut

Alueellinen sote-johtoryhmä: Etelä-Savoon halutaan kaksi päivystyssairaalaa

Etenkin Savonlinnan seudulla on aiemmin kannettu huolta alueen sairaalan kohtalosta.

Sosiaali- ja terveyspalvelut
Kuva sairaalan käytävästä, jota pitkin kävelee lääkäri
Adam Bellgrau / Yle

Etelä-Savon sote-uudistuksen johtoryhmä haluaa, että alueella toimisi jatkossa kaksi päivystyssairaalaa. Toinen sairaala sijaitsisi Mikkelissä ja toinen Savonlinnassa.

Johtoryhmällä on toiveita myös hallituksen sekä eduskunnan suuntaan. Johtoryhmä haluaisi muuttaa lainsäädäntöä siten, että Savonlinnan sairaalan ympärivuorokautisen yhteispäivystyksen määräaikaisuus vuoteen 2032 saakka muutettaisiin toistaiseksi voimassaolevaksi sekä velvoitteeksi Etelä-Savon hyvinvointialueelle.

Lisäksi rahoituksessa toivottaisiin kiinnitettävän huomiota Etelä-Savon maakunnan erityispiirteisiin nykyistä paremmin. Toiveissa on esimerkiksi, että alueen iäkkään väestön hoidon tarve huomioidaan kuin myös maakunnan saaristoisuus rahoituskysymyksissä.

Etelä-Savon sote-aluetta, eli hyvinvointialuetta valmisteleva johtoryhmä tiedotti tuoreista linjauksistaan tänään. Johtoryhmään kuuluvat Etelä-Savon kaikki sote- ja pelastuspalvelujen järjestäjät sekä alueen kuntien edustajat.

Nyt myös Savonlinnan kaupunki osallistui valmisteluun. Savonlinnan kaupunginvaltuusto päätti tammikuun alkupuolella, että kaupunki osallistuu Etelä-Savon sote-alueen valmisteluun.

Lue myös:

Essotessa ilahduttiin Savonlinnan kaupungin päätöksestä osallistua sote-maakunnan valmisteluun

Savonlinna vastasi väännön jälkeen "kyllä" Etelä-Savon sote-kutsuun – Omasta sairaalasta pidetään kynsin hampain kiinni

Savonlinna ei saanut päätettyä Etelä-Savon kutsusta sote-neuvotteluihin

Savonlinnan kaupunginjohtaja ehdottaa uudelleen sote-yhteistyön selvittämistä Mikkelin kaupungin kanssa

Keskussairaaloiden tulevaisuus huolettaa Lapissa, Savossa ryhdyttävä yhteistyöhön – Vapaavuori: Edelleen toivon, että koko sote-uudistusta ei tarvittaisi

Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen hallituksen sote-linjauksesta: "Savonlinnan päivystys on olennainen kysymys"

Sote-ministerityöryhmä: Itä-Savo kuuluu Etelä-Savon hyvinvointialueeseen