1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Myanmar

Suomen Myanmarin-suurlähettiläs: Tilannetta vaikea ratkaista, levottomuuksien vaara olemassa

Ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan lähipäivät näyttävät, onko armeija yhtenäinen.

Mielenosoittajat kokoontuivat Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa Myanmarin suurlähetystön eteen. Yhdessä kyltissä armeijan komentajaa kehotettiin häpeämään. Kuva: AOP

Myanmarin suurimmassa kaupungissa Yangonissa on ollut sotilasvallankaappauksesta ja poikkeustilasta huolimatta tänään rauhallista, kertoo paikan päältä Suomen Myanmarin-suurlähettiläs Riikka Laatu.

Puhelinyhteydet olivat aikaisemmin päivällä poikki ja internetyhteyksissä on ollut katkoja. Myös lentokentälle vievä tie on Yangonissa suljettu.

Laatu sanoo, ettei sotilasvallankaappaus tullut yllätyksenä. Armeijan johto ei ole hyväksynyt maan vaaleilla valitun johtajan Aung San Suu Kyin puolueen NLD:n marraskuun parlamenttivaaleissa saamaa murskavoittoa.

Armeijaa lähellä oleva puolue USDP menetti vaaleissa kannatustaan. Armeijan johto on väittänyt, että vaaleissa tapahtui väärinkäytöksiä, vaikkeivat tarkkailijat tällaista havainneet.

Sotilaat sulkivat tien Myanmarin parlamentin lähellä pääkaupunki Naypyidawissa. Kuva: AOP

Armeijan komentaja Min Aung Hlaing oli vihjannut aikaisemmin sotilasvallankaappauksen mahdollisuudesta.

– Armeija vaati, että väitetyt vaaliepäselvyydet käsitellään ennen kuin parlamentti voi kokoontua. Neuvottelut ovat ilmeisesti ajautuneet umpikujaan, sanoo suurlähettiläs Laatu.

Vallankaappauksen taustalla ehkä pieni klikki

Uuden parlamentin piti kokoontua ensimmäistä kertaa tänään maanantaina. Sen sijaan Aung San Suu Kyi, presidentti Win Myint ja noin 30 muuta vaalivoittajien edustajaa pidätettiin.

– Tilanne on todella vaikeasti ratkaistavissa. Levottomuuksien vaara on ilman muuta olemassa, Riikka Laatu kertoo.

Arkistokuva. Aung San Suu Kyi tervehtimässä kannattajiaan Yangonissa vuonna 2012. Kuva: AOP

Monet kansalaisjärjestöt ovat antaneet tukensa vaalit ylivoimaisesti voittaneelle Aung San Suu Kyin puolueelle. Laatu arvioi, että sotilasvallankaappauksen takana on pieni klikki armeijan johdossa.

– Ilmeisesti kyse on muutamista johtohahmoista, koska tästä ei tule olemaan myöskään asevoimille mitään hyötyä.

Osa ongelmaa on Laadun mukaan se, että eläkeikää lähestyvä armeijan komentaja yrittää vallankaappauksella mahdollisesti turvata asemiaan.

– Jos perääntymistietä ei löydy nopeasti, niin on vaikea kuvitella, etteikö tämä johtaisi jonkinnäköisiin levottomuuksiin, Laatu toteaa.

Lue lisää: Mitä Myanmarin sotilasvallankaappaus ja Aung San Suu Kyin pidättäminen merkitsevät?

Sotilasvalta on tavallisen kansan pahin pelko

Sotilasjuntta hallitsi Myanmaria vuosikymmenet aina vuoteen 2011 saakka. Suurlähettiläs Laadun mukaan kansa ei halua palata sotilasvallan aikaan.

– Paikallisten mielestä pahin skenaario on se, että mentäisiin takaisin sotilasvaltaan. Kansa on todella kyllästynyt siihen.

Epävakauden kasvaessa huoli omista säästöistä kasvaa. Ihmiset jonottivat maanantaina pankkiautomaatille suljetun pankin edustalla Yangonissa. Kuva: Lynn Bo Bo / EPA

Aung San Suu Kyi puolestaan oli aikanaan noin 15 vuotta kotiarestissa. Hänen tämän hetkinen olinpaikkansa ei ole tiedossa. On pelkkää arvailua, kuinka kauan vangitseminen tällä kertaa kestää.

– Jos neuvotteluihin ei päästä hyvin nopeasti, on vaikea kuvitella, että häntä sen jälkeen vapautettaisiin nopeasti, koska hän on hyvin suosittu. Hän saisi kansan villiintymään, Laatu sanoo.

Ulkoministeri Haavisto: Lähipäivät kriittisiä

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) arvioi, että lähipäivät ovat kriittisiä, jolloin nähdään, onko sotilasvalta pysyvää vai mureneeko se.

– Myanmarin demokratiakehitys on ollut monimutkaista ja sotilaseliitillä on ollut siinä vahva asema, sekä taloudessa että poliittisella puolella.

Haaviston mukaan Myanmar on toiminut jonkinasteisessa tasapainossa, mutta nyt sotilaseliitti lähti hakemaan revanssia, koska se on pelännyt asemansa menetystä.

Ulkoministeri Pekka Haavisto pitää lähipäivien kehitystä ratkaisevana Myanmarissa. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Haavisto muistuttaa, että Myanmarin uuden parlamentin piti tänään aloittaa toimintansa. Aung San Suu Kyin johtama Kansallinen demokratia -puolue voitti marraskuun parlamenttivaalit ylivoimaisesti. Puolue sai 83 prosenttia äänistä.

– Jos kansa saisi vapaasti osoittaa mieltään, se melkoisella varmuudelle lähtisi nyt kaduille.

Haavisto arvioi, että armeijan vastaus olisi tuolloin ulkonaliikkumiskielto ja jopa väkivalta.

Demokratian asema nousee keskiöön

Ulkoministeri Haavisto muistelee Myanmarin sotilasjuntan aikoja, joka oli ihmisoikeuksille julmaa aikaa.

– Nyt pyörä on jälleen pyörähtänyt taaksepäin.

Haavisto pohtii, että Myanmarin kehitys on toiminut kahdella akselilla. Toinen on edennyt sotilasjuntan ja demokratian välillä ja toinen maan vähemmistöjen asemien alueella, ja myös buddhalaisten ja muslimien välisissä suhteissa.

Haavisto muistuttaa, että Aung San Suu Kyi on saanut osansa rohingya-vähemmistön kohtelua koskevassa arvostelussa.

– Mutta nyt palataan ainakin hetkeksi takaisin demokratiaa ja sotilashallinnon asemaa koskevaan keskusteluun.

Suomen, EU:n ja Yhdysvaltojen kanta on selkeä. Syyttömät on vapautettava ja demokratiaa on puolustettava, kommentoi Haavisto.

Suomalaisia tavoitettu Myanmarissa

Ulkoministeriön mukaan Myanmariin on tehnyt matkustusilmoituksen 17 suomalaista. Heistä kahdeksan on tavoitettu.

Jäljitys on ollut hankalaa, koska internetyhteydet ovat olleet poikki ja puhelinyhteyksissäkin on vaikeuksia.

Lisää aiheesta:

Myanmarin armeija kaappasi vallan ja lupaa uudet vaalit ensi vuonna – maan johtaja Aung San Suu Kyi otettiin kiinni