1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Hautajaisista tuli koronalinko Vaasassa: 20 vierasta sairastui, kun tapahtumaan matkattiin ulkomaita myöten – jatkotartunnat veivät oppilaita etäopetukseen

Vaasan sairaanhoitopiirin alueella on tähän mennessä todettu kahdeksan virusmuunnostapausta. Kahdessa pohjalaisessa hoivakodissa on jo yhteensä 20 tartuntaa.

Vaasan sairaanhoitopiiri siirtyi perjantaina koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Viikonlopun aikana uusia tartuntoja todettiin yhteensä 39. Kuva: Jarkko Heikkinen, Yle

Koronatilanne Vaasan sairaanhoitopiirin alueella on heikentynyt nopeasti. Yksi suurimmista ketjuista syntyi, kun Vaasan kaupungin alueella järjestettiin tammikuun puolessa välissä hautajaiset, joihin vieraita saapui aina ulkomaita myöten.

Vaasan kaupungin johtavan ylilääkärin Heikki Kaukorannan mukaan noin 30 hautajaisvieraasta kahdellakymmenellä on todettu myöhemmin koronavirustartunta. Lisäksi hautajaisvieraat ovat tahoillaan tartuttaneet lähipiiriinsä kuuluvia henkilöitä.

– Tästä ketjusta pulpahtelee koko ajan uusia tapauksia, Kaukoranta sanoo.

Hänen mukaansa juuri tämä ketju on aiheuttanut altistumisia perusopetuksessa sekä toisella asteella Vaasassa.

Tällä hetkellä karanteenissa on 86 oppilasta ja henkilökunnan jäsentä Onkilahden yhtenäiskoulussa sekä 80 Teeriniemen päiväkodissa. Onkilahden yhtenäiskoulussa on todettu kolme tartuntaa sunnuntaina.

Onkilahden yhtenäiskoulun oppilaita siirrettiin etäopetukseen Vaasassa korona-altistumisen vuoksi. Kuva: Hans-Mikael Holmgren / Yle

Aiemmin Yle on uutisoinut altistumisista muun muassa alueen lukioissa.

Lue myös: Vaasassa lisää koulualtistumisia – lyseon lukiossa pohditaan koulunkäynnin jatkoa

Kaukorannan mukaan hautajaisiin saapui vastoin suosituksia vieraita myös ulkomailta.

Osa sairastuneista on taustaltaan ulkomaalaisia. Johtavan ylilääkärin mukaan eristysohjeiden antaminen sekä karanteenin valvominen ovat tuottaneet vaikeuksia hoitohenkilökunnalle, sillä osan kanssa ei ole löytynyt yhteistä kieltä.

– Korjaavat liikkeet on aloitettu. Olemme olleet yhteyksissä eri uskontokuntien ja kansallisuuksien edustajiin, Kaukoranta sanoo.

Maanantaina Vaasan kaupunki tiedotti, että lauantaina myös Vaasan vastaanottokeskuksessa on todettu yksi koronavirustartunta. Kymmenen henkilöä on asetettu karanteeniin. Heistä kahdeksan on asiakkaita ja kaksi työntekijöitä.

Virusmuunnoksia jo kahdeksan Pohjanmaalla

Pohjanmaalla on maanantaihin mennessä todettu yhteensä kahdesan virusmuunnostapausta. Virusmuunnoksia ei ole todettu hautajaisiin osallistuneilla henkilöillä.

Virusmuunnostapauksista neljä on todettu vaasalaislla.

Lue myös: Närpiössä Pohjanmaalla on viisi koronaviruksen muunnostapausta – ylilääkäri: viruksen kantaja saapui autolla Suomeen ulkomailta

Vaasassa sijaitsevassa Attendo Kaarlentuvan hoivakodin yhdessä yksikössä on puolentoista viikon kuluessa todettu yhteensä 11 koronavirustartuntaa. Yksi tartunnoista todettiin hoitohenkilökunnan jäsenellä, kymmenen asukkailla.

Heikki Kaukorannan tietojen mukaan sairastuneet voivat hyvin. Heitä kaikkia hoidetaan Kaarlentuvalla.

– Kaupunki on valmiudessa tarjoamaan tukea, jos tilanne alkaa asukkaiden kohdalla vaikeutumaan.

Uudessakaarlepyyssä yhdeksän tartuntaa

Tilanne on hankala myös Pohjanmaalla Uudessakaarlepyyssä sijaitsevassa vanhusten palveluasumisyksikössä Hakalehdossa. Maanantaina puoleen päivään mennessä hoivakodissa oli kirjattu yhdeksän tartuntaa, joista viisi on asukkailla ja loput henkilökunnalla.

– Hoitohenkilökuntaa on paljon karanteenissa, mutta en tiedä tarkkaa määrää, sanoo vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Pia-Maria Sjöström Pietarsaaren sosiaali- ja terveysvirastosta, jonka hallintoon Hakalehto kuuluu.

Koronaketju syntyi, kun oireeton paikalla ollut tartutti viruksen. Medialle ei kommentoida, oliko viruksen kantaja oma asukas.

Sjöström sanoo, ettei tiedä, miten tartunta on voinut tapahtua. Hakalehdossa on samat ohjeet kuin muissakin Pietarsaaren sosiaali- ja terveysviraston hallinnoimissa palveluasumisyksiköissä: Vieraita saa olla vain rajoitetusti ja henkilökunta on käyttänyt maskia.

– Moni asukkaista on muistisairaita ja yleensä on todella haasteellista saada heidät noudattamaan ohjeita.

Koronaan sairastuneet ovat eristyksissä omissa huoneissaan, ja niihin mennään vain suojavaatteilla.

Kaikki asukkaat ovat karanteenissa. Heidät on kaikki testattu koronaviruksen varalta.

Hautajaisketju toi koronan myös Vaasan Kaarlentupaan

Vaasassa Attendo Kaarlentuvan ryhmäkodissa on 11 koronatartuntaa. Esimerkiksi ryhmäkodin Idan kammari-yksikön 14:sta asukkaasta jo kymmenen on sairastunut.

Tartuntaketju on osa tammikuussa hautajaisista lähtenyttä ketjua. Ylelle ei kerrota, onko viruksen taloon tuonut henkilökuntaa, vieras vai asukas.

Attendon valmiusjohtaja Tuija Haataisen mukaan tilanne ryhmäkodissa on rauhallinen.

– Asukkaat voivat kohtuullisen hyvin koronaan nähden tällä hetkellä.

Tartuntatautilääkäri on asettanut koko Kaarlentuvan vierailukiertoon, joka kestää ainakin pari viikkoa. Ryhmäkodissa on myös tehostettu siivousta.

– Henkilökunta käyttää aina suu-nenäsuojia ja huolehtii käsihygieniasta, mutta suojaustakin on entisestään lisätty.

Tavoitteena on, että ikäihmisiä yritetään suojella kaikin mahdollisin tavoin koronavirukselta. Mikä meni vikaan?

– Korona on sellainen, että kantaja voi olla oireeton eli kuka tahansa meistä voi kantaa sitä. Ihmiset suhtautuvat eri tavalla. Muistaako varmasti käsihygienian, pitääkö turvaväliä, käyttääkö suu-nenäsuojainta. Jossakin on sitten se heikko kohta, josta se tulee, Haatainen miettii.

Kolmen ensimmäisen tartunnan aiheuttama karanteeni purkautuu kohta. Lisäkäsiä ei ole tarvittu, vaan toimintaa on pystytty pyörittämään omalla henkilökunnalla.

Juttua täydennetty klo 16.11 Vaasan Kaarlentuvan tilanteella.

Lue myös: Vanhusten palveluasumisyksikössä Uudessakaarlepyyssä lisää koronatartuntoja

Lisää Ylen uutisia koronaviruksesta pääset lukemaan täältä.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon kello 23 saakka.