Hyppää sisältöön

Poliisi käytti kovia otteita Venäjällä: Yli 1400 Navalnyin kannattajaa pidätettiin – lue tästä kooste eilisen ja yön tapahtumista

Aleksei Navalnyi tuomittiin vankilaan, jonka jälkeen hänen kannattajansa lähtivät kaduille.

Pidätyksiä ja mielenosoituksia Venäjällä tiistaiyönä
Pidätyksiä ja mielenosoituksia Venäjällä tiistaiyönä
  • Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi sai 2,5 vuoden vankeustuomion ehdonalaisrikkomuksista.
  • Navalnyi kutsui oikeusjuttua alusta alkaen tekaistuksi. Hän kehotti kannattajiaan kaduille.
  • Yhteensä 1 408 ihmistä on pidätetty, kertoo kansalaisjärjestö OVD-info.

Eilisen aikana Venäjän poliisi on ottanut kiinni kansalaisjärjestö OVD-infon mukaan 1 408 ihmistä, jotka olivat osoittaneet tukeaan Aleksei Navalnyille. Moskovassa pidätyksiä tehtiin 1 116 ja Pietarissa 246. Monet pidätykset tehtiin jo ennen tuomion lukemista.

Navalnyin kannattajat lähtivät kaduille heti tuomion jälkeen. Moskovassa poliisi sulki muun muassa Punaisen torin alueen. Myös metroasemia suljettiin.

Moskovalainen tuomioistuin muutti oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin ehdollisen tuomion eilen illalla kahden ja puolen vuoden vankeudeksi.

Tuomio oli noin vuoden pidempi, mutta Navalnyi saa osan tuomiosta ilmeisesti anteeksi aiemman kotiarestin vuoksi. Myös pari edellistä viikkoa vankilassa laskettiin lyhentävän oppositiojohtajan tuomiota.

Tuomio luettiin kello 19 jälkeen Suomen aikaa. Navalnyi vietiin pois oikeustalolta autolla illalla oikeudenistunnon jälkeen.

Poliisit piirittivät nuoria Navalnyin kannattajia. Kuva: Grigori Vorobjov / Yle

Ylen kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen kertoi myöhään illalla paikan päältä, että maksimissaan 2 000 nuorta mielenosoittajaa jäi vaeltamaan pitkin Moskovan ydinkeskustaa 10 asteen pakkaseen.

Mikkonen poistuttua paikalta poliisin otteet kovenivat. Mellakkapoliisit hyökkäsivät myös toimittajia kohtaan. Alla olevassa tviitissä näkyy, kuinka mellakkapoliisit kohtelivat kaltoin 18-vuotiasta Fjodor Hudokormovia.

– Todella huolestuttavaa! Poliisi lyö pressiliivistä Fjodor Hudokormovaa pampulla päähän. Hän tekee tilanteessa livestriimiä. Hudokormov oli päähenkilömme toissa vuonna julkaistussa jutussa.

Mikkosen mukaan esimerkiksi Puškinin aukio oli jo aiemmin illalla eristetty mellakka-aidoilla. Useita muitakin aukioita oli suljettu jalankulkijoilta.

Poliisi sulki useita aukioita ja metroasemia Moskovassa. Kuva: Grigori Vorobjov / Yle

Hän kertoi, että mellakkapoliisi otti kiinni kourallisen nuoria. Poliisi piiritti ja otti yksitellen ihmisiä kiinni.

Monet pidätetyistä olivat nuoria. Kuva: Grigori Vorobjov / Yle

Ydinkeskustassa oli liikkeellä puoli kymmeneltä Suomen aikaa nuoria, mutta ihmiset ovat hajaantuneet. Kenelläkään ei näkynyt kylttejä, eikä kukaan huutanut iskulauseita.

Ohiajavat autot kannustivat äänimerkeillä, kuvaili Mikkonen.

Moskovan illassa ei huudettu iskulauseita. Kuva: Grigori Vorobjov / Yle

Melakkapoliiseja ja poliisiautoja oli paikalla runsaasti. Osa poliiseista ajoi hälytyssireenit päällä, kertoi Mikkonen.

Myös Pietarissa osoitettiin mieltä tuomiota vastaan. Fontanka-sivuston (siirryt toiseen palveluun) mukaan ainakin kaksi nuorta pidätettiin, kun he kulkivat tyhjän kyltin kanssa keskustassa.

Kansalaisjärjestön mukaan poliisi pidätti lähes 1400 ihmistä Moskovassa ja Pietarissa. Kuva: Grigori Vorobjov / Yle

Navalnyin tuomio on tuomittu maailmalla

Useat länsimaiden johtajat ovat arvostelleet tuomiota. Yhdysvallat, Britannia ja Saksa vaativat Venäjää vapauttamaan oppositiopoliitikon.

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken sanoi, että Navalnyin lisäksi tulisi vapauttaa myös sadat muut viime viikkoina mielenosoituksissa kiinni otetut venäläiset.

Venäjän mukaan länsimaiden vaatimukset oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin vapauttamisesta ovat "irrallaan todellisuudesta".

Maan ulkoministeriön edustaja Maria Zaharova sanoi venäläisten uutistoimistojen mukaan, että itsenäisen maan sisäisiin asioihin ei ole tarpeen puuttua.

Jo päivällä satoja pidätyksiä, poliisi ympäröi oikeustalon

Aleksei Navalnyi osallistui oikeuden istuntoon paikan päällä. Hän istui salissa syytetylle tarkoitetussa lasiseinäisessä häkissä.

Navalnyitä uhkasi kolmen ja puolen vuoden tuomio, koska hän ei rikosseuraamusviraston mukaan noudattanut ehdollisen tuomionsa ehtoja. Syyttäjäviranomaiset sanoivat eilen tukevansa vaatimusta.

Navalnyin kannattajat eivät suurin joukoin päässeet osoittamaan tukeaan oppositiojohtajalle oikeustalon eteen.

– Poliisi on siis eristänyt tämän alueen aamusta saakka aivan kokonaan, eikä tänne ole oikeastaan muita ihmisiä päästetty kuin toimittajia. Lähikortteleissa partioi satoja mellakkavarusteisia turvallisuusjoukkojen jäseniä. He ovat pitäneet huolen siitä, että Navalnyin tukijoita ei ole juuri oikeustalon edessä nähty, Ylen Mikkonen kertoi kello 16:n radiosuorassa.

Lähimmän metroaseman luona oli myös kymmeniä poliisiajoneuvoja ja suuri määrä turvallisuusjoukkoja.

– Siellä on tapahtunut suuri määrä näistä kiinniotoista. Osin on otettu kiinni täysin satunnaisia ihmisiä, lähinnä nuoria ja nuoria aikuisia, Mikkonen kertoi.

Ylen kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen raportoi Navalnyin oikeudenkäynnistä.

Pidätyksiä seuraava kansalaisjärjestö OVD-info kertoi (siirryt toiseen palveluun) kello neljän maissa Suomen aikaa, että 287 oli otettu kiinni.

Myöhemmin tiistaina Meduza (siirryt toiseen palveluun) raportoi, että pidätettyjä on 354.

OMON-poliisit vartioivat metroaseman sisäänkäyntiä Preobraženskajan aukiolla Moskovassa. Kuva: Grigori Vorobjov / Yle

Rikosseuraamusvirasto vaati 3,5 vuoden vankeustuomiota

Navalnyi myrkytettiin Venäjällä elokuussa ja hänet vietiin Berliiniin saamaan hoitoa. Hän palasi Venäjälle tammikuun puolivälissä ja poliisi otti hänet kiinni heti lentokentällä.

Pidätyksen syynä oli viranomaisten mukaan se, että Navalnyilla oli menossa koeaika, joka liittyi hänen vuonna 2014 saamaansa 3,5 vuoden ehdolliseen vankeustuomioon. Navalnyi oli tuomittu kavalluksesta.

Ehdollisen tuomion mukaan Navalnyin piti ilmoittautua ehdonalaisvalvojalle vähintään kahdesti kuukaudessa määrättyinä päivinä.

Oikeustalon ympärillä on suuri määrä poliisin ja kansalliskaartin joukkoja. Kuva: Sergei Savostyanov / Itar Tass

Navalnyi ja hänen kannattajansa ovat kutsuneet petostuomiota poliittiseksi.

Koeajan oli määrä päättyä viime vuoden lopussa. Viranomaisten mukaan hänen olisi pitänyt ilmoittautua myrkytyksestä toivuttuaan ehdonalaisensa valvojalle.

Poliiseja tuomioistuimen edessä Moskovassa. Kuva: Kirill Kudryavtsev / AFP

Yle seurasi, mitä oikeudessa sanottiin

Oikeuden istunnon aluksi Navalnyin asianajajat esittivät oikeudelle todistuksia Navalnyin hoidosta Saksassa. Niissä kerrottiin, että hänen hoitonsa päättyi 16. tammikuuta ja hän palasi heti sen jälkeen Venäjälle.

Ellei häntä olisi pidätetty, hän olisi heti ilmoittautunut poliisille, asianajajat kertovat.

Tämän jälkeen oikeudenkäynnissä pidettiin lyhyt tauko asiakirjoihin tutustumista varten. Syyttäjä ei vastustanut asiakirjojen esittämistä oikeudelle.

Tuomari kehotti Navalnyia istumaan mutta tämä sanoi istuneensa jo kello seitsemästä asti ja sanoi haluavansa mieluummin seistä. Navalnyi käveleskeli häkissä, kädet ristissä rinnallaan.

Mellakkavarusteiset poliisit partioivat oikeustalon ympäristössä Moskovassa. Kuva: Grigori Vorobjov / Yle

Rikosseuraamusvirasto FSIN:n edustajan Aleksandr Jermolinin mukaan Navalnyi olisi rikkonut yli 50 kertaa ehdollisen tuomionsa koeajan sääntöjä.

FSIN:n edustaja sanoi, että Navalnyi harrasti urheilua Saksassa päästyään sairaalasta 23. syyskuuta.

FSIN:n mukaan Navalnyi ei virallisesti ilmoittanut olinpaikkaansa rikosseuraamusvirastolle. Viraston vaatimuksena on, että tuomio muutetaan ehdollisesta ehdottomaksi 3,5 vuoden vankeustuomioksi.

Keskeisesti FSIN puhuu ajanjaksosta 17. elokuuta – 29. joulukuuta.

Navalnyi joutui sairaalaan siperialaisessa Omskin kaupungissa myrkytysyrityksen takia 20. elokuuta ja hänet lennätettiin hoitoon Saksaan berliiniläiseen Charité-sairaalaan 22. elokuuta.

Tuomari kysyi, miksei virasto vaatinut Navalnyin pidättämistä ennen kuin 29. joulukuuta, jos rikkomuksia oli jo sitä ennen. FSIN:n edustaja sanoo, että virastoa ohjasi humanismin periaate ja se odotti Navalnyin korjaavan toimintaansa.

Oikeudenkäyntiä ympäröivät tiukat poliisitoimet. Kuva: Grigori Vorobjov / Yle

Tuomari kysyi myös, miksi Navalnyistä annettua etsintäkuulutusta ei peruttu, kun saksalaisesta sairaalasta saatiin asiakirjat. FSIN selittää, että Navalnyi ei ollut sairaalassa 23. syyskuuta jälkeen.

Navalnyin asianajajat ihmettelevät, miksei heihin oltu yhteydessä ennen kuin Navalnyi julistettiin etsintäkuulutetuksi. Asianajaja Vadim Kobzev ihmetteli, miten FSIN ei tiennyt Navalnyin olinpaikkaa, kun koko maa tiesi siitä.

Kobzev ilmoitti, että hän toimitti viranomaisille henkilökohtaisesti todistuksen ja kirjeen Navalnyiltä, että tämä on kuntoutuksessa. Hän kertoo toimittaneensa berliiniläisen Charité-sairaalan todistuksen, että Navalnyi saa terapiaa avohoidossa.

Navalnyi puolestaan kysyi, kunnioittaako FSIN presidentti Vladimir Putinia. Hän muistutti että presidentti Putin itse sanoi tuolloin pitämässään tiedotustilaisuudessa, missä Navalnyi on.

Osapuolien kuulemisen jälkeen tuomari tutki asiakirjoja. Navalnyi istui odottamaan. Sitten tuomari alkoi lukea tapauksen materiaaleja ääneen, mikä kuuluu venäläiseen oikeuskäytäntöön. Tuomarin lukiessa Navalnyi välillä istui, välillä seisoi, hymyili paikoin.

Aleksei Navalnyi neuvotteli asianajajansa Olga Mihailovan kanssa aiemmassa oikeudenkäynnissä Moskovassa 2. helmikuuta. Kuva: Moskovan oikeustalo / EPA

Navalnyi: Syynä tähän on bunkkerissa asuvan pelko ja viha

Navalnyi sanoi, että oikeudessa käsitellään päivämääriä ja asiakirjoja. Hän itse halusi kiinnittää huomiota siihen, että hänet halutaan vankilaan tuomiosta, jonka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut perusteettomaksi.

Navalnyi sanoi, että petossyyte häntä vastaan oli täysin tekaistu. Navalnyi katsoi, että Venäjän valtio tunnusti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen, kun se maksoi hänelle korvauksia.

– Mielipuolen sitkeydellä valtio haluaa minut istumaan tästä tapauksesta, Navalnyi sanoi oikeudessa.

Syy tähän on hänen mukaansa yhden bunkkerissa elävän ihmisen viha ja pelko siitä, että hän ei kuollut.

Navalnyi viittaa tällä presidentti Vladimir Putiniin.

– En vain selvinnyt hengissä vaan todistin myrkytykseni. Se ajaa pienen varastelevan ihmisen bunkkerissa järjiltään, Navalnyi sanoi.

Hän sanoi, että myrkytysyritys osoittaa vallanpitäjien heikkouden. Navalnyi arveli, että Putin jää historiaan kalsarien myrkyttäjänä – viitaten tietoihin, että myrkkyä olisi sivelty nimenomaan hänen alushousuihinsa.

Tuomari huomautti Navalnyin puheen aikana, että nyt ei ole meneillään joukkokous, joten ei ole syytä puhua politiikkaa.

– Kerron teille mielipiteeni, toista minulla ei ole, Navalnyi vastasi.

– Toivon, että ihmiset eivät ota tätä prosessia signaalina siitä, että heidän pitää pelätä enemmän. Tämä ei ole voimanosoitus, tämä on heikkouden osoitus, Navalnyi sanoi.

– Miljoonia ja satoja tuhansia ei voi panna istumaan. Toivon, että ihmiset tiedostavat sen. Ja he tiedostavat kyllä. Koska ette voi panna koko maata istumaan.

Navalnyi sanoi, että miljardöörien määrä vain kasvaa Venäjällä, mutta kaikki muu romahtaa.

Navalnyi sanoi, että hänen henkensä ei ole nyt kolmen kopeekankaan arvoinen, mutta sanoi tekevänsä kaikkensa, että laki voittaisi.

– Tervehdin kaikkia rehellisiä ihmisiä, jotka eivät pelkää ja lähtevät kaduille.

Syyttäjä: Navalnyi ei seuraa lakeja

Navalnyin asianajaja Kobzev sanoi, että Navalnyillä oli todistus hoitonsa loppumisesta perjantaina 15. tammikuuta ja hän lensi Moskovaan sunnuntaina 17. tammikuuta, mutta ei ehtinyt esittää asiakirjaa, koska hänet pidätettiin lentokentällä.

Syyttäjä kysyi, tiedostaako Navalnyi, että toistuva ilmoittautumatta jättäytyminen voi olla peruste ehdollisen tuomion muuttamiselle ehdottomaksi vankeudeksi.

Navalnyi sanoi, että lain mukaan mahdotonta on kaikki se, mitä hänelle on tapahtunut.

Syyttäjä vaati Navalnyin tuomion muuttamista vankeudeksi niin, että huomioon otetaan hänen esitutkintavankeudessa viettämänsä aika.

Hän esitti myös asiasta vastanneelle FSIN:n päällikölle huomautusta Navalnyin huolimattomasta seurannasta.

Syyttäjä katsoi, että Navalnyi ei hoitonsa päättymisen jälkeen informoinut rikosseuraamusvirastoa, vaikka hänellä oli siihen mahdollisuus: hän liikkui vapaasti Saksassa, harrasti urheilua, antoi haastatteluja.

– Sellainen käytös ja Navalnyin suhtautuminen mahdollistavat lopputuleman, että hän ei tehnyt tarpeellisia johtopäätöksiä eikä seuraa lakeja, joiden noudattamiseen hän kehottaa muita, syyttäjä sanoi.

Poliisi on ryhmittäytynyt oikeustalon lähistölle. Kuva: Grigory Vorobjov / Yle

Navalnyin tukijoita oli kehotettu kokoontumaan oikeustalon ulkopuolelle osoittamaan tukeaan oppositiopoliitikolle, mutta viranomaiset olivat varautuneet mielenilmauksiin erittäin massiivisella operaatiolla.

Paikan päälle aamulla saapunut Ylen Moskovan-kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen kertoi, että poliisi on sulkenut oikeustalon lähikatuja liikenteeltä.

– Ensimmäiset mellakkavarusteiset poliisit olivat partioimassa parin korttelin päässä oikeustalolta.

Oikeustalolla on suuri määrä mellakkavarusteisia poliiseja. Kuva: Grigori Vorobjov / Yle

Oikeustalon edessä on Mikkosen mukaan satoja Omon-turvallisuusjoukkojen mellakkavarusteisia poliiseja. Paikalla on paljon poliisin kalustoa, muun muassa pidätysautoja.

Paikalle oli silti päässyt kourallinen Navalnyin tukijoita.

Eläkkeellä oleva Natalia kertoi, että hänen oli pakko tulla oikeustalolle sen jälkeen kun hän oli nähnyt aiemman Navalnyin vangitsemisoikeudenkäynnin.

Hän vertasi sitä neuvostodiktaattori Stalinin aikaiseen näytösoikeudenkäyntiin.

Eläkkeellä oleva Natalia uskoo, että protestit jatkuvat. Hän vertasi tilannetta avattuun ja puristettuun hammastahnaputkiloon: tahnaa ei saa enää takaisiin. Kuva: Grigory Vorobjov / Yle

Natalia sanoi, että valtion mediassa yritetään antaa kuvaa siitä että vain alaikäiset on houkuteltu mukaan mielenosoituksiin. Hän halusi osoittaa, että myös monet eläkeläiset tukevat Navalnyia.

Aleksandr Firsov ihmetteli poliisin massiivisia toimia sulkea lähikadut. Hän sanoi että kaikki olivat tulossa paikalle täysin rauhanomaisesti.

Firsov uskoi, että että jos Navalnyille annetaan vankilatuomio niin se toimii katalysaattorina protestiliikkeelle.

Aleksandr Firsov ihmetteli massiivisia turvatoimia. Kuva: Grigory Vorobjov / Yle

Läheisessä talossa asuva Vera kertoi, ettei ole koskaan ennen nähnyt aluetta tällä tavoin eristettynä ja näin paljon turvallisuusjoukkoja.

Hän joutui myös näyttämään poliiseille, että on rekisteröinyt asuintaloon, kun oli kävelyttämässä koiraansa.

Poliisi vartioi myös läheisen asuintalon luona. Kuva: Grigori Vorobjov / Yle

Kiinniotot alkoivat heti

Navalnyin tukijoita pyrkii oikeustalolle päin, mutta poliiseja partioi paljon oikeustalon läheisyydessä ja läheisellä Preobraženskaja ploštšadin metroasemalla, Erkka Mikkonen kertoi paikan päältä.

OVD Info -kansalaisjärjestö kertoo Twitter-tilillään (siirryt toiseen palveluun), että ainakin 237 ihmistä on otettu kiinni oikeudenkäyntiin liittyen. Järjestön mukaan kiinniotettujen joukossa on myös journalisteja.

Myös uutistoimisto Interfax kertoo (siirryt toiseen palveluun), että oikeustalon lähialueella on otettu kiinni jo yli 200 ihmistä.

Erkka Mikkonen näki oikeustalolla, kun nuori nainen nosti esiin plakaatin, jossa vaadittiin Navalnyin vapauttamista. Hänet otettiin heti kiinni ja vietiin pois.

Poliisi on jo ottanut kiinni useita ihmisiä, jotka olivat mahdollisesti matkalla oikeustalolle. Kuva: Vasily Maximov / AFP

Kansalaisjärjestö OVD-info kertoo (siirryt toiseen palveluun), että laajamittaiset kiinniotot alkoivat heti Preobraženskajan aukiolla. Metron luona otettiin kiinni useita ihmisiä. Ei ole tietoa, olivatko kaikki kiinniotetut matkalla oikeustalolle.

Vankienkuljetusauto Mattrosskaja tišinan esitutkintavankilan luona. Aleksei Navalnyiä pidetään kyseisessä vankilassa. Kuva: Mikhail Tereshchenko / AOP

Navalnyin vaimo Julija Navalnaja saapui oikeustalolle aamulla. Oikeudenkäyntiä seuraamaan saapui noin 60–70 journalistia ja joukko länsimaisia dilplomaatteja.

Navalnyin vaimo Julija Navalnaja saapui oikeustalolle. Kuva: Maxim Shipenkov / EPA

Venäjä syyttää länsimaita sisäisiin asioihin sekaantumisesta

Länsimaat ovat vaatineet Navalnyin vapauttamista. Venäjän presidentin edustaja Dmitri Peskov sanoi Kremlin toivovan, että Navalnyin tapaus ei vaikuta Venäjän ja Euroopan unionin suhteisiin.

– Toivomme, että sellaista hölynpölyä kuten Venäjän ja EU:n suhteiden kytkemistä pidätyskeskuksen asukkaaseen ei tapahdu, Peskov sanoi toimittajille.

Oikeudenkäynti saapui seuraamaan myös joukko länsimaisia diplomaatteja. Paikalla olivat muun muassa Britannian, Saksan, Itävallan, Tšekin ja Euroopan unionin edustajat.

Venäjän ulkoministeriön edustaja Marija Zaharova piti ulkomaisten diplomaattien läsnäoloa oikeudessa sekaantumisena Venäjän sisäisiin asioihin.

– Muistutan, että perinteisesti diplomaatit tukevat ulkomaisissa oikeusistuimissa omia kansalaisiaan. Vaikka länsimaalaiset pitävät Navalnyitä "omanaan", hän on Venäjän federaation kansalainen, Zaharova kirjoitti Facebookissa.

Britannian suurlähetystöstä kerrottiin Venäjän valtiolliselle uutistoimistolle RIA Novostille, että diplomaattien läsnäolo Navalnyin oikeudenkäynnissä on tavallinen käytäntö.

3.2. klo 6.18: Juttua muokattu

Poliisit laajentavat alueen eristystä oikeustalon luona, kun Navalnyin oikeudenkäynnin odotetaan alkavan. Kuva: Grigori Vorobjov / Yle

Lisää aiheesta:

2.2. klo 7.32: Juttua muutettu: Oikeudenkäynti alkaa tuntia ennakkoon tiedettyä myöhemmin eli kello 10.

.
.