1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kunnat

Kunnilla on vaikeuksia rekrytoinnissa Kymenlaaksossa – avoimiin työpaikkoihin ei löydy riittävästi hakijoita

Lähes puolessa Suomen kunnista on ilmennyt vaikeuksia saada hakijoita avoimiin vakansseihin.

kunnat
Mies istuu tietokoneella
Valtakunnallisesti suurin osaajapula on Kevan kuntapäättäjäbarometrin mukaan sote-sektorilla ja sivistystoimessa. Kuvituskuva.Henrietta Hassinen / Yle

Kuntien avoimiin työpaikkoihin on vaikea saada hakijoita Kymenlaaksossa.

Kevan kyselyyn vastanneista kymenlaaksolaisista kuntapäättäjistä 40 prosenttia kertoi, että avoimiin paikkoihin ei ole ollut tarpeeksi hakijoita.

Kymenlaakso ei ole ongelman kanssa yksin, sillä Kevan kuntapäättäjäbarometrin mukaan lähes puolessa Suomen kunnista on ilmennyt vaikeuksia saada hakijoita avoimiin vakansseihin.

Kevan mukaan sen eläköitymistilastot ovat jo jonkin aikaa osoittaneet, että työvoiman saatavuudesta on tulossa isoja haasteita kuntien rekrytointeihin. Eri alueiden välillä erot työvoiman saatavuudessa ovat suuret.

– Työntekijöiden kannalta pula pätevistä työntekijöistä lisää työpaineita entisestään. Lakisääteisten tehtävien hoitamisen ja palvelun järjestämisen kannalta tilanne on jo huolestuttava, Kevan toimitusjohtaja Timo Kietäväinen sanoo tiedotteessa.

Kietäväinen muistuttaa, että hyvät ja houkuttelevat työolot ovat entistä keskeisempi kilpailutekijä kunnille tulevaisuudessa.

Valtakunnallisesti suurin osaajapula on barometrin mukaan sote-sektorilla ja sivistystoimessa.

Erityisesti hakijapula on vaivannut yli sadantuhannen asukkaan kuntia. Näissä kunnissa 60 prosenttia vastaajista kertoi hakijapulasta. Alle 5 000 asukkaan kunnissa tilanne on sen sijaan parempi. Pienissä kunnissa vastaajista 56 prosenttia kertoi, että avoimiin työpaikkoihin on löytynyt riittävästi hakijoita.

Lue seuraavaksi