1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vaelluskalat

Juankosken kalaportaisiin päästetään vesi vappuna

Kalaportaat rakennettiin Juankoskelle kesällä 2020. Kuva kesäkuulta. Kuva: Antti Karhunen / Yle

Juankosken Karjalankosken ja Juankosken vesivoimalaitosten yhteyteen rakennetut kalaportaat otetaan käyttöön toukokuussa.

Savon Voiman voimalaitoksen yhteyteen rakennetut kalaportaat ovat talven ajan kuivina ja ne avataan keväällä ensimmäisen kerran mahdollistamaan vaelluskalojen nousu lisääntymisalueille Vuotjärveen sekä siihen laskeviin jokiin ja puroihin.

Lupaehtojen mukaan kalatiet on pidettävä auki vapusta lokakuun loppuun. Lisäksi lupaehdoissa edellytetään, että kalateiden toimivuutta seurataan vähintään kolmen vuoden ajan.

Seurannassa on etenkin se, miten lisääntymisvaelluksella olevat erittäin uhanalaiset järvitaimenet ottavat uudet vesivoimalaitoksen ohittavat kiertotiet käyttöönsä.