1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. aurinkoenergia

Aurinkosähkön kannattavuus paranee omakotitaloissa ja taloyhtiöissä – katso kartalta, milloin säästöt kasvavat omalla paikkakunnallasi

Yle kysyi verkkoyhtiöiltä, missä aikataulussa muutokset tulevat voimaan heidän asiakkailleen.

aurinkoenergia
Vaasan seutu tahkoaa kolmenneksen Suomen energiateknologiaviennistä
Yle, MOT

Aurinkopaneelit ovat lisääntyneet suomalaistalojen katoilla kiihtyvään tahtiin ja jatkossa tahti saattaa kiihtyä entisestään. Valtioneuvosto hyväksyi joulun alla asetuspaketin, joka tekee aurinkosähköstä aiempaa kannattavampaa.

Muutokset astuvat voimaan eri aikoihin eri puolilla maata. Oman tilanteesi voit katsoa kartoista, jotka löydät tästä jutusta hieman alempaa.

Tuleva muutos tekee aurinkosähköstä aiempaa kannattavampaa kahdella eri tavalla.

Ensimmäinen muutos on tuntinetotus. Se kasvattaa aurinkosähköstä saatavia säästöjä myös niillä, joiden katolta paneelit jo löytyvät.

Toinen muutos on hyvityslaskenta. Sen ansiosta taloyhtiöiden aurinkopaneelien sähkö saadaan myös talon asukkaiden käyttöön. Näin aurinkojärjestelmistä voi tehdä aiempaa suurempia ja kannattavampia.

Muutokset tulevat voimaan viimeistään 1.1.2023.

Muutosten etuihin voi kuitenkin päästä kiinni jo tätä aiemmin omasta sähköverkkoyhtiöstä riippuen. Siksi Yle kysyi kaikilta Suomen verkkoyhtiöiltä, missä aikataulussa muutokset tulevat voimaan heidän asiakkailleen. Noin puolet vastasi, mutta koska varsinkin suuret yhtiöt vastasivat hyvin, vastaukset kattavat suuren osan suomalaisista.

Tuntinetotus kasvattaa aurinkosähkön säästöjä enimmillään 25 prosentilla – kartta kertoo milloin ja missä

Aurinkosähköstä saatavien säästöjen kasvu johtuu niinsanotusta tuntinetotuksesta.

Jatkossa kaikki yhden tunnin aikana tuotettu sähkö lasketaan talon omaan käyttöön. Aiempi mittaustapa oli monimutkaisempi ja aurinkopaneelien omistajalle huonompi. Se kaiken lisäksi vaihteli asuinpaikan mukaan.

Suuri osa suomalaisista pääsee tuntinetotuksen piiriin jo ennen vuoden 2023 takarajaa.

Oman tilanteesi voit katsoa alla olevasta kartasta tai seikkaperäisemmin kuntakohtaisesta hakukoneesta.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Huom! Saman kunnan eri osissa voi toimia eri verkkoyhtiötä. Mukana on vain kyselyyn vastanneiden verkkoyhtiöiden tiedot. Esimerkiksi Oulun tiedot perustuvat Oulun Seudun Sähkön ja Carunan vastauksiin, vaikka suurin osa kaupungin verkosta kuuluu Oulun Energialle, joka ei vastannut kyselyyn. Oman verkkoyhtiösi voit varmistaa verkkopalvelumaksustasi (ent sähkönsiirtomaksu).

Tuntinetotus on jo käytössä Carunan ja Helsingin Helen Sähköverkon alueella ja Eleniakin ottaa sen käyttöön tämän vuoden aikana.

Varsinkin pienten verkkoyhtiöiden alueilla muutosta voi joutua odottamaan, kunnes kaikki kulutusseuranta siirtyy valtakunnalliseen Datahubiin. Tämä tapahtuu viimeistään 1.1.2023.

Esimerkiksi Oulun Seudun Sähkö on jo uusimassa järjestelmäänsä, jotta se toimii yhdessä Datahubin kanssa. Tuntinetotus voi tulla käyttöön ennen takarajaa, mikäli se onnistuu uuden järjestelmän ja Datahubin avulla.

Vanhan järjestelmän muuttaminen väliajaksi kävisi yhtiölle kalliiksi ja tuottaisi vain vähän hyötyä harvoille.

– Se maksaisi varmaan kymmeniä tuhansia euroja ja palvelisi 300 tuottaja-asiakkasta vain lyhyen aikaa, sanoo toimitusjohtaja Timo Patana.

Tuntinetotus kasvattaa omakotitalojen aurinkopaneeleilla saatavia säästöjä 5 – 25 prosenttia. Tämä on Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston professorin Jero Aholan karkea arvio. Vuosisäästöjen kasvu voi olla parinkymmenen euron luokkaa.

Tuntinetotus poistaa epätasa-arvon – punaisilla alueilla säästöt kasvavat eniten

Tuntinetotus tekee aurinkosähkön tuottamisesta paitsi kannattavampaa, myös tasa-arvoisempaa.

Allaolevaan karttaan on merkattu punaisella ne alueet, jotka ovat tähän asti olleet kärsijän asemassa. Niissä ei ole ollut käytössä niinsanottua vaihenetotusta, ja siksi säästöt ovat jääneet muita alueita pienemmiksi.

Nyt kun kaikki pääsevät samalle viivalle, säästöt kasvavat eniten näillä punaisella merkityillä alueilla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Huom! Saman kunnan eri osissa voi toimia eri verkkoyhtiötä. Mukana on vain kyselyyn vastanneiden verkkoyhtiöiden tiedot. Esimerkiksi Oulun tiedot perustuvat Oulun Seudun Sähkön ja Carunan vastauksiin, vaikka suurin osa kaupungin verkosta kuuluu Oulun Energialle, joka ei vastannut kyselyyn. Oman verkkoyhtiösi voit varmistaa verkkopalvelumaksustasi (ent sähkönsiirtomaksu).

Miten tuntinetotus kasvattaa säästöjä?

Ennen taloyhtiöasioihin siirtymistä, kerrataan lyhyesti mihin tuntinetotuksen myötä kasvavat säästöt perustuvat. Pidemmän version voit lukea tästä viikon takaisesta jutusta.

Aurinkosähköstä saatavat säästöt kasvavat siksi, että aiemmin samalle tunnille saattoi tulla sekä sähkön ostoa, että myyntiä. Tämä on huono kauppa, sillä itse käytetyn aurinkosähkön arvo on liki kolminkertainen verrattuna ylijäämäsähköön, joka myydään sähköverkkoon.

Aurinkosähkön arvo itse käytettynä on 13 senttiä kilowattitunnilta ja myytynä 5 senttiä kilowattitunnilta.

Samalle tunnille on voinut tulla sekä ostoa että myyntiä kahdesta syystä.

Ongelmista ensimmäinen on koskenut kaikkia. Aiemmin aurinkosähkö piti kuluttaa juuri samalla hetkellä kuin se tuotettiin.

Kuvakaappaus animaatiosta

Toinen ongelma on aiemmin mainittu epätasa-arvoa aiheuttanut vaihenetotus – tai sen puute.

Jos vaihenetotusta ei ole tehty, kutakin sähköverkon kolmea vaihetta on tarkasteltu erikseen. Tällöin on voinut tulla sähkön ostoa ja myyntiä paitsi samalle tunnille, myös samalle hetkelle. Näin voi käydä, jos paneeleiden tuotanto ja kodin laitteiden kulutus eivät kulje käsi kädessä kaikissa eri vaiheissa.

Ruudunkaappaus animaatiosta

Voit lukea tuntinetotuksesta tarkemmin Ylen viime viikolla julkaisemista jutusta:

Aurinkopaneelien omistajia suututtanut mittaustapa korjattiin vuosien odotuksen jälkeen – professori: “Vääryydet on nyt korjattu”

Miksi aurinkopaneelien omistajien piti odottaa vuosikausia epätasa-arvoisen mittaustavan korjausta? Yle selvitti, mikä kesti

Taloyhtiöihin enemmän paneeleja, kun asukkaatkin pääsevät kuluttamaan – kartta kertoo milloin ja missä

Taloyhtiöitä koskeva muutos on se, että jatkossa myös asukkaat voivat käyttää helposti aurinkopaneelien sähköä. Aiemmin sähkö saatiin vain taloyhtiön yhteiseen kulutukseen, kuten käytävien ja pihan valaistukseen. Tällöin aurinkosähköjärjestelmät jäivät pieniksi ja kokoonsa nähden kalliiksi.

Valtaosa suomalaisista taloyhtiöstä pääsee hyödyntämään tätäkin muutosta jo ennen vuoden 2023 takarajaa. Muutos on jo voimassa Carunan ja Helsingin Helen Sähköverkon alueella ja Eleniakin ottaa sen käyttöön tämän vuoden aikana.

Verkkoyhtiöiden palveluista uutuus löytynee sanoilla hyvityslaskentajärjestelmä tai energiayhteisö.

Oman tilanteesi voit katsoa alla olevasta kartasta tai seikkaperäisemmin kuntakohtaisesta hakukoneesta.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Huom! Saman kunnan eri osissa voi toimia eri verkkoyhtiötä. Mukana on vain kyselyyn vastanneiden verkkoyhtiöiden tiedot. Esimerkiksi Oulun tiedot perustuvat Oulun Seudun Sähkön ja Carunan vastauksiin, vaikka suurin osa kaupungin verkosta kuuluu Oulun Energialle, joka ei vastannut kyselyyn. Oman verkkoyhtiösi voit varmistaa verkkopalvelumaksustasi (ent sähkönsiirtomaksu).

Suomen ympäristökeskuksen laskelman mukaan muutos kolminkertaistaa aurinkosähköjärjestelmän koon ja tiputtaa takaisinmaksuaikaa usealla vuodella. Laskelman pohjana on käytetty tyypillistä helsinkiläistä kerrostaloa.

Asukkaiden kulutus kolminkertaistaa aurinkosähköjärjestelmän koon. Ennen kerrotaloon sopi parhaiten 5 kilowatin järjestelmä, joka maksoi 8000 euroa ja  takaisinmaksuaika oli 17 vuotta. Muutoksen jälkeen sopivan kokoisen järjestelmän teho nousee 15 kilowattiin. Sellaisen hinta on 18500 euroa ja takaisinmaksuaika 13 vuotta.
Petteri Juuti / Yle, Lähde: SYKE

Voit lukea muutoksesta lisää Ylen lokakuussa julkaisemasta jutusta:

Tässä kerrostalossa tuotetaan itse osa sähköstä – ja näin saatat asua pian sinäkin, sillä uudistus tekee aurinkosähköstä nykyistä houkuttelevampaa

Lisää aiheesta:

Aurinkopaneelit katolle ja sähkösäästöt tilille – kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sitä se ei välttämättä ole: nämä 10 muutosta voivat sotkea laskelmasi

Lue seuraavaksi