1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Aleksei Navalnyi

Asiantuntijat odottavat EU:lta yhtenäistä linjaa Venäjää kohtaan – Aleksanteri-instituutin Kangaspuro: Nordstream-painostus ei helpottaisi Venäjän oppositiota

Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro ja Euroopan Hybridiuhkien osaamiskeksuksen johtaja Teija Tiilikainen kommentoivat Ylen Ykkösaamulle Navalnyin tuomion vaikutuksia.

Kuva: Yuri Kochetkov / EPA

Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi tuomittiin eilen Moskovassa kahden ja puolen vuoden ehdottomaan vankeuteen, ja hän joutunee vieläpä suorittamaan tuomiotaan vankileirille.

Tuomio viilentää Venäjän hallinnon ja lännen välejä entisestään, arvioivat Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro ja Euroopan Hybridiuhkien osaamiskeskuksen johtaja Teija Tiilikainen Yle Radio 1:n Ykkösaamun haastattelussa keskiviikkona.

– Jo ensikommenteista on voinut päätellä, että kansainvälinen yhteisö pitää tekoa tuomittavana, Tiilikainen sanoo Navalnyin saamasta tuomiosta.

Monet länsimaiden johtajat, kuten Saksan liittokansleri Angela Merkel, Britannian pääministeri Boris Johnson ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron ovat kritisoineet voimakkaasti Navalnyin vankeusrangaistusta. Myös Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö on kritisoinut tuomiota.

Lue lisää: Presidentti Sauli Niinistö pitää Navalnyin tuomiota kovana ratkaisuna: "Meidän oikeusjärjestelmään tuomio ei istu mitenkään"

Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuron mukaan Venäjä on vastannut ja vastannee länsijohtajien tuomitseviin kommentteihin odotetunlaisesti.

– Venäjän hallinto on kieltänyt muuta maailmaa sekaantumasta asioihinsa. Kun Venäjä on tälle tielle lähtenyt, sillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla piittaamatta lännen vaatimuksista, Kangaspuro toteaa Ykkösaamussa.

Kangaspuro myös huomauttaa, että länsijohtajien tuomitsevat kommentit antavat myös polttoainetta Venäjän hallinnon ylläpitämille syytöksille siitä, että länsi yrittää puuttua liikaa maan sisäisiin asioihin.

– Venäjän ja lännen välit eivät tästä ainakaan lämpene, arvioi Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin Markku Kangaspuro. Kuva: Yle

Poliisi pamputti mielenosoittajia Moskovan yössä

Tuomion jälkeen Moskovan keskustaan kerääntyi mielenosoittajia ja mellakkapoliisin reagoi kovakouraisesti, kertoo Ylen Moskovan-kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen Ykkösaamussa.

Mellakkavarusteisia poliiseja oli Mikkosen mukaan paikalla hyvin paljon ja virkavalta oli kovaotteinen, vaikka mielenosoittajien käytös ei ollut uhkaavaa. Pidätyksiä tehtiin Mikkosen mukaan paljon.

Videolle tallentui Mikkosen muun muassa tilanne, jossa poliisi löi pampulla päähän pressiliivejä käytänyttä livelähetystä kuvannutta nuorta mielenosoittajaa.

Tiilikaisen mukaan Navalnyin tuomio ja mielenosoittajien kohtelu osoittavat, että Venäjän hallinto ei ole myöntymässä opposition tai kansainvälisen painostuksen alla.

– Tässä ei yritetä enää kaunistella totuutta. Meneillään on vahva näytösluonteinen tilanne, jossa viestitään oppositiovoimille, missä rajat menevät, Tiilikainen toteaa.

Lue lisää: Kirjeenvaihtajalta: Navalnyin vankeustuomio repii yhä suurempaa railoa venäläisten välille – oppositiopoliitikko kuvailee Putinia ”Vladimir Kalsareidenmyrkyttäjäksi”

Kangaspuro: Navalnyi ei ole kannattanut Nordstreamin keskeyttämistä

Tiilikaiselta ja Kangaspurolta kysyttiin Ykkösaamun haastattelussa, tulisiko Euroopan unionin painostaa Venäjää kunnioittamaan ihmisoikeusia Nordstream 2 -kaasuputkihankeen keskeyttämisellä.

Navalnyin tammikuista Venäjälle paluuta seuranneen pidätyksen jälkeen julkisuudessa on esitetty myös europarlamentin sisältä ehdotuksia kaasuputkihankkeen keskeyttämisen käyttämisestä painostuskeinona.

Hybridiuhkien osaamiskeskuksen johtaja Teija Tiilikainen ei halunnut ottaa kantaa kaasuputkeen, mutta Aleksanteri-instituutin Kangaspuro antoi oman arvionsa aiheesta.

– Se olisi kova keino ja iskisi ilman muuta Venäjän talouden ytimeen ja sitä kautta nykyisen hallinnon ytimeen. Mutta se (Nordstream 2:n keskeyttäminen) on niin kova toimenpide, että se johtaisi tilanteen eskaloitumiseen väistämättä, Kangaspuro arvioi.

Kangaspuro arvioi, ettei kaasuputkihankkeen jäihin paneminen edesauttaisi Venäjän opposition toimintamahdollisuuksia vaan pikemminkin lisäisi nurkkaan ajetun hallinnon valmiutta käyttää voimaa mielipiteenvapautta vastaan.

– Voisi käydä vähän samoin kuin aikanaan Iran-pakotteiden kanssa, jolloin papisto vain tiukensi otteitaan, Kangaspuro kommentoi.

– Myöskään Navalnyi itse ei ole kannattanut tällaisia toimenpiteitä, Kangaspuro lisää.

Euroopan Hybridiuhkien osaamiskeskuksen johtaja Teija Tiilikainen odottaa, että EU:n toimista kuullaan lisää jos ja kun EU-virkamies Joseph Borellin huominen matka Moskovaan ensin toteutuu. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Tiilikainen: Tärkeää olisi löytää yhtenäinen pakotelinja

Tiilikaisen mukaan tärkeintä on, että EU löytää yhteisen linjan mahdollisia sanktioita valitessaan. Hänen mukaansa pelissä on nimittäin unionin uskottavuus yhteisönä, eli se, miten hyvin EU pystyy puolustamaan yhteisiä arvoja ja saamaan sanktioita toteutettua.

Tiilikaisen mukaan yhteneväinen linja voi löytyä, vaikka EU-maiden välillä on ollut eroja siinä, kuinka voimakkaita vastatoimia Venäjän johdolle halutaan osoittaa.

– Johan Navalnyin myrkytyksen jälkeen asetettiin henkilöpakotteita Putinin lähiympäristöön liittyen, eli yhteistä tahtoa on kyetty jo osoittamaan myös tässä Navalnyin tapauksessa.

Lue lisää:

Navalnyi tuomittiin vankeuteen ja mielenosoittajia napattiin mielivaltaisesti kiinni - minne Venäjä suuntaa?

Ruotsin ja Venäjän ulkoministerit tapasivat: olivat täysin eri mieltä Navalnyin tapauksesta

Presidentti Sauli Niinistö pitää Navalnyin tuomiota kovana ratkaisuna: "Meidän oikeusjärjestelmään tuomio ei istu mitenkään"