1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. taksiliikenne

Eikö bussi kulje tai nousiko kuume? Koronatestiin pääsee myös taksilla kohtuuhintaan – Kela-kyydit voivat laajentua rokotuskäynteihin

Drive in -koronatestissä pääsee käymään 25 euron taksikyydillä.

taksiliikenne
Taksikyltti auton katolla.
Kela-taksin voi tilata koronatestiin mennessä, jos on itse liian sairas ajamaan, ei omista autoa tai ei pääse paikalle joukkoliikennevälineillä.Vesa Toppari / Yle

Kela-kyytejä hyödynnetään myös koronatesteissä. Asiakas voi mennä koronatestiin Kelan osittain korvaamalla taksikyydillä, jos terveydentila sitä vaatii tai joukkoliikennettä ei ole käytettävissä.

Yhdensuuntaisen matkan hinnasta omavastuuosuus on enintään 25 euroa. Drive in -testissä autosta ei nousta pois, joten summa kattaa koko matkan. Jos testiin menijä jää kyydistä ja käy esimerkiksi terveysasemalla, maksaa koko matka hänelle enintään 50 euroa.

On mahdollista, että myös taksimatkoja koronarokotuksiin tullaan joissakin tilanteissa ja tietyin ehdoin korvaamaan.

Kela-taksi pitää tilata alueellisesta tilausnumerosta. Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä ja Lapissa Kela-taksikyytien välitystä hoitaa Menevä Oy. Yhtiön arvion mukaan Kela-korvattavan taksimatkan koronatestiin tekee Uudellamaalla kuukaudessa noin 300 ihmistä, Päijät-Hämeessä 100 ja Lapissa 30.

Toimitusjohtaja Tuomo Halmisen mukaan ainakin Menevän alueilla Kela-taksin koronatestiin saa melko nopeastikin.

– Käytännössä 1–2 tunnin varoajalla palveluntuottajan pitäisi löytää kyyti, mutta kyllä se tietysti meitä helpottaa, jos kyyti on tilattu esimerkiksi edellispäivänä.

Asiakas voi kysyä oikeudestaan Kela-korvattavaan taksiin samalla, kun soittaa itselleen koronatestiaikaa terveydenhuollosta.

Kyytejä koronatesteihin tarjotaan takseilla, joihin on asennettu pisarasuoja kuljettajan ja matkustamon väliin. Halmisen mukaan koronatestikyydit arveluttivat aluksi kuljettajia tartuntariskin vuoksi, mutta viime kesän jälkeen suojavarusteiden käytöstä ja riskiasiakkaiden kohtaamisesta on tullut hiljalleen arkipäiväisempää.

– Pitkään oltiin siinä ajatuksessa, että mitä vähemmän testikyytejä tulee ajettavaksi, sitä vähemmän kuljettajat ovat riskissä. Sittemmin tähän on totuttu ja huomattu, että esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaiset tapaavat asiakkaita samoilla varusteilla, Halminen kuvailee kehitystä.

Kanta-Hämeessä Kela-taksivälityksestä vastaavan Taksi Helsingin mukaan myös sillä on tietyt suojavarustellut autot, jotka osoitetaan koronatestimatkoille. Kanta-Hämeessä koronakyytejä tilataan muutamia päivässä.

Kela-kyytejä hyödynnetään myös koronatesteissä. Asiakas voi mennä koronatestiin Kelan osittain korvaamalla taksikyydillä, jos hän on sairas tai joukkoliikennettä ei ole käytettävissä. Kela-takseja välittää Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä ja Lapissa Menevä Oy. Yhtiön toimitusjohtaja Tuomo Halminen kertoo käytännöstä.

Lakiuudistus: taksilla koronapiikille

Kela-korvaus taksimatkasta saattaa tulla mahdolliseksi myös koronarokotuskäynneillä. Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee parhaillaan lakimuutosesitystä, jonka avulla koronarokotteen ottaminen olisi korvattavaa myös yksityisessä terveydenhuollossa.

Taustalla on työmarkkinajärjestöjen toive työterveyshuollon ottamisesta mukaan joukkorokotuksiin. Jos toimenpide on Kela-korvauksen piirissä, on myös matkakorvaus mahdollinen, joten sairausvakuutuslain vaikuttaisi myös Kela-kyyteihin. Myös tällöin perusteina korvauksen saamiseen olisivat terveydentila tai joukkoliikenteen puuttuminen.

Kela-takseja kolmella alueella välittävän Menevä Oy:n toimitusjohtaja Tuomo Halminen toivottaa myös rokotekyydit tervetulleiksi.

– Kyllä me mielellämme niitä tietysti hoitaisimme. Tällaisena aikana takseilla ei ole liikaa töitä, ja olisimme ihan tyytyväisiä, jos korvattavuus tällä lailla syntyisi, hän toteaa.

Lue myös:

Epätoivoinen äiti pyysi itkien kehitysvammaiselle lapselleen muuta kuin drive-in testiä – Yle kysyi ja kansa vastasi: "Koronatestit on tehty autollisille ja toimintakykyisille"

Uutista on muokattu 4.2.2021 klo 14.01: Tarkennettu, että omavastuussa yhdensuuntaisella matkalla omavastuu on enintään 25 tai 50 euroa. Lisätty maininta, että Kela-taksi pitää tilata alueellisesta tilausnumerosta.

Lue seuraavaksi