Santanderin toimistoon murtauduttiin jouluna Helsingissä – tunkeutujan ulottuvilla oli säiliöllinen tuhottaviksi tarkoitettuja asiakkaiden tietoja

Santanderin mukaan tietoturvasäiliössä oli 70:n asiakkaan tiedot. Tiettävästi asiakirjoja ei ole päätynyt vääriin käsiin.

Santander-rahoitusyhtiön Helsingin Kulosaaressa sijaitseviin toimistotiloihin murtauduttiin joulun pyhinä. Kuvituskuva Massachusettsin toimipisteeltä 2017. Kuva: CJ Gunther / EPA

Santander-rahoitusyhtiön Helsingin Kulosaaressa sijaitseviin toimistotiloihin murtauduttiin joulun pyhinä.

– Toimistoon murtautuja ei tiettävästi varastanut mitään, kertoo Santander Consumer Finance oy:n toimitusjohtaja Peter Sjöberg.

Tunkeutujalla on kuitenkin ollut potentiaalinen pääsy asiakkaiden henkilötietoja sisältäviin asiakirjoihin, sillä toimiston tietoturvasäiliössä oli murron sattuessa tuhottavaksi matkalla olevia asiakirjoja henkilötietoineen.

– Luvatta tunkeutuneella henkilöllä on mahdollisesti ollut pääsy tietoturvasäiliön sisältöön, jossa on ollut 70 asiakkaan henkilötietoja, Sjöberg kertoo sähköpostitse.

– Heti tilanteen tultua tietoomme varmistimme, että asiakkaiden tietoja sisältäviä dokumentteja ei ollut viety tietoturvasäiliöstä. Lisäksi varmistimme, että muiden asiakkaidemme henkilötiedot ovat turvassa, Sjöberg sanoo.

Sjöberg kertoo Santanderin olleen yhteydessä niihin 70:een asiakkaaseen, joiden tietoja säiliössä on ollut murtohetkellä.

Myös rikosilmoitus on tehty ja Helsingin poliisi kertoo tutkivansa tapausta. Poliisi ei kommentoi yksityiskohtia murrosta toistaiseksi.

Toimistolla noudatetaan Sjöbergin mukaan periaatetta, jonka mukaan asiakastietoja ei jätetä työpöydille tai tulostimiin, joten muualta toimistosta arkaluontoisia tietoja ei ole voinut päätyä hänen mukaansa vääriin taskuihin.

Santander on ilmoittanut myös tietosuojavaltuutetulle mahdollisesta tietoloukkauksesta. Meneillään olevaan rikostutkintaan vedoten Sjöberg ei avaa tapahtuman yksityiskohtia enempää.

Santander on espanjalainen pankkikonserni, jonka Suomen-yhtiö myöntää lainoja ja rahoituspalveluita kuluttajille esimerkiksi auton hankintaa varten.