1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Digitaaliset palvelut

Korona kiihdytti digitalisaatiota myös Hämeenlinnassa

Korona-aikana monelle tulivat tutuiksi muun muassa sähköiset lomakkeet.

Digitaaliset palvelut
Nainen työskentelee etänä kannettavalla tietokoneella.
Etätyöskentely auttoi ihmisiä sujahtamaan digimaailmaan.Henrietta Hassinen / Yle

Koronapandemia sai kunnat ja kaupungit ottamaan aiottua isomman digitaalisen harppauksen. Uudet saavutettavuusdirektiivit vaativat viranomaisia tekemään digitaaliset palvelut helpommin käytettäviksi, mutta ilman koronaa digitaalisten palveluiden ja muiden käyttöönottaminen olisi tapahtunut hitaammin.

Myös ihmisten asenteet digitaalista asiointia kohtaan ovat koronavuoden aikana muuttuneet myönteisemmäksi. Etätyö, etäkoulu ja etäasiointi ovat tuoneet mukanaan uuden opettelua, kun erilaisia sovelluksia on täytynyt ottaa haltuun.

Esimerkiksi Hämeenlinnassa kaupunki otti käyttöön lukuisia erilaisia digitaalisia palveluita (siirryt toiseen palveluun) kuten sähköisen allekirjoituksen, etäasioinnin sekä tekoälyyn perustuvan, ympäri vuorokauden palvelevan chattibotin, Kunta-Katin. Lisäksi kaupunki on automatisoinut toimintojaan robotiikan avulla.

Lue seuraavaksi