1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. lukiolaiset

Lukiolainen Jasmin Pietikäinen tekee koulutöitä melkein kellon ympäri ja nukkuu päiväunet välitunnilla – seurasimme etäopiskelevan lukiolaisen arkipäivää

Pyysimme espoolaista lukiolaista Jasmin Pietikäistä kirjamaan ylös, millainen hänen etäopiskelupäivänsä on.

lukiolaiset
Jasmin Pietikäinen omassa huoneessa tietokoneen äärellä.
Etäopiskelussa tarvitaan hyviä itsensä johtamisen taitoja, sanoo espoolainen toisen vuosikurssin lukiolainen Jasmin Pietikäinen.  Kristiina Lehto / Yle

Etäopetus koettelee varsinkin lukion alkutaipaleella olevien opiskelijoiden jaksamista.

Esimerkiksi Espoossa kouluterveydenhoitoon on tullut viime aikoina entistä enemmän jaksamisongelmista kärsiviä nuoria.

Samaa viestiä kertovat reilut tuhat Ylen kyselyyn vastannutta toisen asteen opiskelijaa ja heidän vanhempaansa. Suurin osa Ylen kyselyyn vastanneista koki, että etäkoulu oli rankkaa ja vaikeutti opiskelua.

Useimmat ovat syksyllä lukio-opintonsa aloittaneita, joilla on ollut vaikeuksia päästä kiinni lukioryhmiin etäopetuksessa.

Koronakoordinaatiotyöryhmä linjasi (siirryt toiseen palveluun) viime viikolla, että pääkaupunkiseudulla etäopetusta jatketaan toisen asteen oppilaitoksissa ainakin 28.2. asti.

Pyysimme espoolaista 17-vuotiasta lukiolaista Jasmin Pietikäistä kirjamaan ylös päivän tärkeimmät tapahtumat. Pietikäinen opiskelee toisella luokalla Helsingin ranskalais-suomalaisessa lukiossa.

Tällainen oli Jasmin Pietikäisen etäopiskelupäivä torstaina 28.1.2021.

Klo 8.00

Herätys kahdeksalta, koulu alkaa klo 8.15. Nopeasti aamupalaa ja kahvia keittiössä, jonka jälkeen käynnistelemään tietokonetta.

Tarkastan Wilman, sähköpostin ja liityn Teams-kokoukseen.

Näyttö on liian kirkas pimeässä huoneessa, joten päivän ensimmäisen tunnin, joka on matematiikkaa, seuraan puoliunessa torkkuen ja silmiä siristellen.

Kuuntelen opetusta, teen muistiinpanoja ja yritän laskea edes muutaman tehtävän ennen tunnin loppua.

Välitunti klo 9.30

Usein välitunnit päivässä menevät siihen, että teen silloin tehtäviä valmiiksi.

Eilen menin myöhään nukkumaan, kun koulutöitä oli niin paljon. Tässä kohtaa siis nopeat päiväunet ennen seuraavan tunnin alkua.

Avaan verhot ja piristyn hieman, kun ulkona on päivä valjennut.

Klo 9.45

Nyt on pitkän ranskan käännöskurssi, jossa harjoitellaan kääntämistä suomesta ranskaan ja toisin päin. Tämä on itsenäistä työtä, eli Teams-kokouksia ei pidetä.

Palautetta omasta työstä tai apua ei ole yhtä helppoa saada kuin luokassa.

Koira pitää seuraa huoneeni matolla nukkuen.

Jasmin Pietikäinen lukee lukion yhteiskuntaopin kirjaa sängyllään.
Etäopiskelu jatkuu usein vapaa-ajalla, ja kunnolliset tauot jäävät monesti pitämättä, sanoo Jasmin Pietikäinen.Kristiina Lehto / Yle

Klo 11.00

Käännöstehtävään kuluu paljon aikaa, joten jatkan tehtävän tekemistä myös alkaneelle välitunnille.

Yritän samalla viestitellä kaverien kanssa ja vähän venytellä. Niskat ja hartiat menevät helposti jumiin päätetyöskentelystä.

Puolelta menen syömään lounasta yhdessä muun etäilevän perheeni kanssa. Yhteiset lounashetket piristävät.

Klo 12.00

Iltapäivä on täynnä Teams-tunteja. Ensimmäisenä on vuorossa yhteiskuntaopin kertauskurssi. Tällä tunnilla pääsee osallistumaan vähän paremmin, kun teemme yhdessä vanhoja yo-tehtäviä.

Usein kuitenkin käy niin, että tunnit menevät lähinnä istumiseksi, sillä vuorovaikutusta ei kunnolla tapahdu ruudun kautta.

Kirjoitan yhteiskuntaopin jo nyt keväällä, vaikka olen lukion toisella.

Klo 13.30

Äidinkielen puheviestinnän tunti. Pidämme puheita Teamsin välityksellä.

Hieman orpo olo, kun puhun vain yksin näytölleni. Muilla ei ole kameraa päällä, joten kontaktin ottaminen yleisöön on haastavaa.

Klo 15.00

Päivän viimeinen oppitunti on vanhojen tanssien harjoittelua.

Yritän seurata opettajien esimerkkiä, ja tanssia omassa huoneessani 2 x 2 metrin tilassa.

Yllätyksekseni pitää yhtäkkiä laittaa kamera päälle, jotta opettajat näkevät tanssiamme.

Harjoittelu omassa huoneessa videoiden avulla on vaikeaa. Pyörin kamerassa varmasti ihan väärään suuntaan ja väärässä tahdissa.

Klo 16.15

Koulupäivä päättyi.

Koko 8 – 16 oli aika hektinen, kun oli niin monta Teams-kokousta ja paljon tehtävää.

Koeviikko lähestyy, joten kaikki kurssityöt pitää saada valmiiksi.

Lukion oppikirjoja, penaaleja ja kahvimukeja.
Jasmin Pietikäisen mukaan uni- ja ruokarytmit menevät etäopiskelussa helposti sekaisin.Kristiina Lehto / Yle

Haen kahvia ja jatkan palautettavien töiden tekemistä. Lasken matematiikkaa ja viimeistelen edellisen päivän maantiedon ilmastonmuutosta koskevan tehtävän, johon aikaa kului laskujeni mukaan yhteensä seitsemän tuntia.

Etäopiskelun aikana on ollut kahdenlaista opetusta: sellaista normaalia opetusta kuin koulussa, ja lisäksi sellaista, että annetaan soveltavia ja paljon työläämpiä tehtäviä.

Osa opettajista kai ajattelee itsenäisen työskentelyn kautta meidän oppivan asiat paremmin, mutta usein jää kuitenkin vain sellainen fiilis, ettei osaa mitään, kun deadlinet lähestyvät ja haluaa vain tehtävät valmiiksi kiireessä.

Syön illalla perheeni kanssa jossain läksyjenteon välissä.

Käyn ulkona ensimmäistä kertaa päivän aikana, kun menen koiran kanssa lenkille. Harmittaa, etten kerkeä pihalle valoisan aikaan, vaan vasta illalla.

Klo 23.00

Lopettelen päivän koulujutut lähempänä puoltayötä, klo 23 – 23.30 maissa, eli menee kovin myöhään.

Apua jaksamisongelmiin kannattaa hakea nopeasti

Espoon toisen asteen ja aikuiskoulutuksen päällikkö Tapio Erma pitää nuorten toisen asteen opiskelijoiden tilannetta huolestuttavana, koska tilanne on jatkunut jo pitkään eikä loppua näy.

– Ymmärrän nuorten tilanteen täysin. Nuoret lukiolaiset ovat jääneet paitsi muun muassa koulukavereista, monista opettaja- ja aikuiskontakteista sekä siitä tunteesta, että kuuluu osaksi lukiota, Erma sanoo.

Toisen vuosikurssin opiskelija Pietikäinen myöntää, että puute sosiaalisista kontakteista on etäopetuksen ongelma.

– Pelkkä ruudun edessä istuskelu on puuduttavaa sekä yksinäistä, sanoo Pietikäinen.

Jos jaksamisen kanssa tuntuu olevan ongelmia, Erma kannustaa nuoria hakemaan apua pikaisesti.

– Jos on arka, niin kysyy apua oppilashuollosta vaikka yhdessä kaverin kanssa. Pyrkii hakemaan sitä apua mieluummin nopeammin kuin hitaammin. Apu voi tietysti tulla ihan läheltäkin ystävältä tai perheenjäseneltä, Erma sanoo.

Jasmin Pietikäisen trigonometria muistiinpanoja.
Jasmin Pietikäisen matematiikan vihkosta löytyy muun muassa trigonometriaan liittyviä muistiinpanoja.Kristiina Lehto / Yle

Espoon kaupunki pyrkii vähentämään koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutuksia lukiokoulutuksessa.
Lukiolaisia on joulukuusta alkaen palvellut kaksi uutta psykologia ja kaksi uutta kuraattoria. He pyrkivät tarjoamaan ohjausta ja tukea erityisesti niille nuorille, joilla on ollut ongelmia jaksamisen ja mielenterveyden kanssa tai jotka ovat muuten heikoimmassa asemassa.

Voit keskustella etäopiskelun vaikutuksesta jaksamiseen tiistaihin kello 23 asti. Tekstiä korjattu 8.2.2021 kello 19.46: korjattu tekstin alussa oleva päivämäärä lukiolaisen päivästä 28.2.2021 oikeaksi eli 28.1.2021.

Lue myös:

Katkeruutta, uupumusta ja yksinäisyyttä – Ylen kysely paljastaa, miten kypsiä amislaiset ja lukiolaiset ovat etäopiskeluun: “2004 syntyneistä tulee väliinputoajia”

Koronakoordinaatioryhmä linjasi – pääkaupunkiseudulla etäopetusta toisen asteen opetuksessa jatketaan helmikuun loppuun

Poikkeusaika vie nuorilta monet sukupolvikokemukset, ja siksi se ottaa niin koville – Jenni Hirvonsalo: "Sellainen olo, että on jäänyt jostain paitsi"

Lue seuraavaksi