Hyppää sisältöön

Oppositiojohtaja Navalnyi käytti oikeudenistunnon hyväkseen lyödäkseen Vladimir Putinia – katso videolta eilisen puheen kohokohdat

"Bunkkerissa istuva pieni varas" on nyt Navalnyin luonnehdinta Putinista.

Navalnyi nimitti Putinia "Vladimir Kalsareidenmyrkyttäjäksi"
Navalnyi nimitti Putinia "Vladimir Kalsareidenmyrkyttäjäksi"

Aleksei Navalnyille eilen tiistaina langetettu 2,5 vuoden vankeustuomio saattoi olla ennakolta selvä, mutta oppositiojohtaja käytti oikeudenistunnon ainakin sanomansa levittämiseen.

Syyttäjän pyynnöstä istuntoa ei voitu kuvata, mutta sitä oli kuulemassa suuri joukko toimittajia. Oheisella videolla on äänitallenne osasta Navalnyin puheenvuoroa., jossa hän hyökkää kovasanaisesti presidentti Vladimir Putinia.

Välillä syyttäjä ja tuomari yrittivät ohjata häntä puhumaan käsillä olevasta oikeustapauksesta, mutta Navalnyi oli päättänyt kertoa oman näkemyksensä oikeudenkäynnistä ja Venäjän vallanpitäjistä ja Putinin tulevasta asemasta historiassa.

Viittaus kalsarien myrkyttämiseen perustuu puheluun, jonka Navalnyi soitti Bellingcat-tutkijaryhmän kanssa yhdelle myrkytysyrityksestä epäillyistä FSB-.miehistä. Puhelun aikana tämä kertoi (siirryt toiseen palveluun), että hermomyrkkyä oli pantu nimenomaan Navalnyin sinisiin alushousuihin.

Aiheesta aiemmin:

.
.