1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. maakunnat

Pohjoispohjalaiset arvioivat tulevaisuutta: Kuntien talouskehitys huolettaa, mutta koulutuspalveluiden uskotaan säilyvän hyvinä

Juuri julkaistun maakuntapuntarin mukaan luottamus päättäjiin on kohentuntut viime vuosina, vaikka se onkin edelleen alhainen.

maakunnat
Kenkiä koulun lattialla.
Tuoreen maakuntapuntarin mukaan pohjoisspohjalaiset luottavat oman maakuntansa koulutuspalveluihin myös tulevaisuudessa. Kuvituskuva.Yle

Pohjoispohjalaisia huolestuttavat tulevaisuudessa kuntien talousongelmat, asumisen hinta, terveyspalveluiden heikentyminen sekä rikollisuus.

Tämä käy ilmi vastikään julkaistusta maakuntapuntarista. Pohjois-Pohjanmaan valttikortteja taas ovat harrastus-, koulutus- ja kauppapalvelut, työpaikat sekä luonnonvarojen vastuullinen hyödyntäminen.

Pohjoispohjalaisten luottamus päättäjiin on kasvanut neljässä vuodessa. Maakunnan asukkaat luottavat varsinkin niihin päättäjiin, jotka toimivat valtakunnan tasolla ja Euroopan unionissa.

Luottamus on kuitenkin edelleen suhteellisen vähäistä. Vastaukset jakautuivat jopa kahtia niin, että puolet vastaajista ei luottanut päättäjiin ollenkaan.

Jos luottamusta oli, se suuntautui valtaosin valtakunnan päättäjiin. Näin koki alle puolet vastaajista. Paikallisiin päätöksentekijöihin luottamusta oli 38 prosentilla vastaajista.

Kunnallisalan kehittämissäätiön KAKSin tutkimus tehtiin marraskuussa, ja siinä vastaajat arvioivat eri asioiden kehittymistä tulevaisuudessa. Pohjois-Pohjanmaalta vastasi 299 henkilöä, jotka ovat iältään 18–79-vuotiaita. Tulosten virhemarginaali on 5,5 prosenttia kumpaankin suuntaan.

Edellisen kerran maakuntapuntari on julkaistu syksyllä 2018.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi