1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. huumausainerikokset

Rikollisryhmä salakuljetti 20 miljoonan edestä huumeita kukkien seassa – suuri osa Katiska-jutun huumeista tuli tätä kautta Suomeen

Alankomaista tuodut huumeet levitettiin pääkaupunkiseudulle, Hämeeseen, Pohjanmaalle ja Kaakkois-Suomeen sekä Tukholmaan.

Keskusrikospoliisin ylikomisario, tutkinnanjohtaja Jari Räty kertoo, että esitutkinnassa on saatu selkeä käsitys järjestelmällisestä laittomasta toiminnasta. Kuva: Yle

Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jari Räty esittelee hyvillä mielin poliisin useamman vuoden työn tuloksia.

Helsingin poliisilaitos, Hämeen poliisilaitos, Kaakkois-Suomen poliisilaitos ja Pohjanmaan poliisilaitos ovat selvittäneet Alankomaista johdettua mittavaa huumausaineiden maahantuontia, myyntiä ja välitystä.

Rikolliset ovat harjoittaneet salakuljetusta ja kauppaa aina vuoden 2018 kesäkuusta vuoden 2020 toukokuuhun. Tutkittavana on ollut yhteensä 17 huumausaineiden maahantuontia, törkeää huumausainerikosta.

Esitutkinnassa selvisi, että huumausaineiden hankkimisen, myymisen, pakkaamisen ja salakuljetuksen toteuttivat hollantilaiseen rikollisryhmään kuuluvat henkilöt. Kohdemaina olivat Suomi ja Ruotsi.

– Esitutkinnassa on saatu selkeä käsitys laajasta ja järjestelmällisesti toimineesta huumausaineiden maahantuonti- ja kuljetusorganisaatiosta. Tutkintaan liittyen on tehty useita operaatioita eri puolilla Suomea, kertoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jari Räty Keskusrikospoliisista.

Huumausaineet piilotettiin kukkakuljetuksiin

Huumausainekuljetusten pääasiallisiksi järjestäjiksi epäillään 44- ja 47-vuotiata hollantilaisia miehiä. Epäillyt pakkasivat ja lastasivat huumeet Alankomaissa Suomeen kuljetusta varten.

Huumausaineet piilotettiin kukka- ja huonekasvilasteihin, joiden maahantuontia ja myyntiä varten epäillyt olivat perustaneet yrityksen. Kukkarullakot kuljetettiin Hollannista rahdin mukana Vuosaaren satamaan, rikosylikomisario Jari Räty kuvailee Ylelle

– Rikolliset olivat perustaneet yrityksen, joka toimitti kukkia Suomeen Alankomaista. Kukkien tuonti viikoittain oli ihan laillista liiketoimintaa. Lähetyksiä haettiin sitten eri kukkafirmoihin. Mutta tämän laillisen toiminnan sisällä harjoitettiin huumeiden salakuljetusta.

Rahtia kuljettanutta yritystä ei epäillä osallisuudesta rikoksiin.

Huumeet kuljetettiin Suomessa useimmiten eri myymälöihin toimitettavien kukkien ja kasvien kuljetusreitin varrelle sovittuihin luovutuspaikkoihin, joista vastaanottajat kävivät noutamassa huumausaineet.

Kolme seitsemästätoista huumausaine-erästä kulki Suomen kautta Tukholmaan.

Osa huumeiden salakuljetuksesta liittyy Katiskaan

Poliisi on paljastanut myös, että suuri osa niin sanottuun Katiska-vyyhtiin liittyvistä huumeista on tuotu samoin kuljetuksin.

Kytkyt Katiskaan ovat selkeät kertoo ylikomisario Jari Räty.

– Kyllä ne kytköksiä on. Suuri osa Katiska-vyyhdin huumeista tuli juuri tästä kanavasta, joka nyt on paljastettu. Varsin mittavia eriä.

Poliisi epäilee Katiskaan liittyvän ainakin kaksi nyt tutkinnassa olevista seitsemästätoista huume-erästä.

Poliisi on takavarikoinut tiedotteensa mukaan rikoshyötynä yhteensä hieman yli miljoona euroa sekä takavarikoinut turvaamistoimin noin 700 000 euron arvosta kiinteää omaisuutta.

Poliisi on tutkinut vyyhdessä yli 50 ihmisen osuutta rikoksiin.

Levitettyjen huumausaineiden yhteenlaskettu katukauppa-arvo on arviolta yli 20 miljoonaa euroa.

Poliisi epäilee Suomeen tuodun 310 kg marihuanaa, 312 kg amfetamiinia, 53 kg hasista, 15 kg kokaiinia, 14 kg MDMA:ta, 2 kg kristallia, 142 000 ekstaasitablettia, 19 000 LSD-tablettia sekä 100 000 Xanax-tablettia, 2 kg ketamiinia ja yli 50 000 kappaletta muita lääkeaineita.

Poliisi teki yhteistyötä Europolin, Eurojustin sekä Alankomaiden ja Saksan viranomaisten kanssa.