1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rikokset

Hovioikeus puolitti Jari Sillanpään sakkojen hinnan lapsipornon levittämisestä

Helsingin hovioikeus totesi, että Sillanpään sakot tulee laskea vuoden 2019 tulojen mukaan.

rikokset
Jari Sillanpää median piirittämänä Helsingin käräjäoikeudessa 26.2.2020.
Petteri Bülow / Yle

Laulaja Jari Sillanpää sai sakkotuomioonsa lievennystä Helsingin hovioikeudessa. Sillanpään sakot sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä alenivat noin 15 500 eurosta noin 8 300 euroon.

Sillanpää tuomittiin edelleen 45 päiväsakkoon, kuten Helsingin käräjäoikeudessakin. Hovioikeus laski sakkojen suuruuden Sillanpään vuoden 2019 tulojen mukaan. Silloin hänen tulonsa olivat merkittävästi alemmat kuin vuonna 2018, jonka mukaan käräjäoikeus oli sakot laskenut.

Sillanpään yhden päiväsakon suuruudeksi tuli hovin tuomiossa 185 euroa, kun käräjäoikeudessa päiväsakoksi laskettiin 344 euroa.

Sillanpää valitti asiasta Helsingin hovioikeuteen vaatien päiväsakon määrän vähentämistä, koska tiedot hänen tuloistaan olivat virheelliset.

Sillanpää tuomittiin sakkoihin Helsingin käräjäoikeudessa 23. maaliskuuta 2020, joten vuoden 2019 verotiedot olivat lähempänä miehen tuomion aikaista tulotasoa.

Kuvasi tietokoneen ruudulta lapsipornoa

Sillanpää tuomittiin loukkaavan kuvan levittämisestä, koska hänen matkapuhelimellaan oli kuvattu tietokoneen ruudulta video, jossa aikuinen mies on sukupuoliyhteydessä hyvin pienen lapsen kanssa.

Lisäksi Sillanpään matkapuhelimella oli otettu tietokoneen ruudulta kahdeksan valokuvaa, joissa aikuinen kohdistaa seksuaalista toimintaa hyvin pieneen lapseen.

Sillanpää kiisti kuvanneensa itse materiaalia puhelimeensa, mutta käräjäoikeus katsoi Sillanpään olleen syyllinen. Sillanpäätä syytettiin myös 12-vuotiaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mutta tämä syyte kaatui.

Kysymys oli siitä, että nuori poika oli nähnyt Sillanpään harrastamassa seksiä, mutta oikeudessa ei voitu näyttää Sillanpään olleen tietoinen tilanteesta.

Taustalla useita huumetuomioita

Sillanpään tulot ovat laskeneet vuoden 2018 jälkeen hänen maineensa kärsittyä huumausaineiden käytön vuoksi. Sillanpää on tuomittu kaksi kertaa huumausainerikoksista.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi laulajan 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen kahdesta huumerikoksesta elokuussa 2018.

Käräjäoikeus katsoi Sillanpään hankkineen 1–10 gramman erissä yhteensä 108 grammaa metamfetamiinia. Lisäksi oikeus katsoi, että Sillanpää oli hankkinut Thaimaassa 10 grammaa samaista huumetta. Hänen katsottiin myös tuoneen matkalaukussaan Thaimaasta Suomeen 0,5 grammaa kristallia.

Tammikuussa 2018 entinen tangokuningas tuomittiin lähes 24 000 euron sakkoihin rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Sillanpää oli ajanut autoa Helsingin keskustassa veressään metamfetamiinia. Hänen hallussaan oli pieni määrä samaa huumetta.

Lisää aiheesta:

Jari Sillanpään tuomio jää voimaan: Kuvasi tietokoneelta, kun mies oli sukupuoliyhteydessä pienen lapsen kanssa – valittaa vain suurista sakoista

Jari Sillanpäälle suuret sakot: kuvasi tietokoneelta, kun mies oli sukupuoliyhteydessä pienen lapsen kanssa – hyväksikäyttösyyte kaatui

Jari Sillanpää tuomittiin 10 kuukauden ehdolliseen vankeuteen, "Huumetuomiosta ei suuria tunnekuohuja" – Katso, mitä Sillanpää sanoi huumeidenkäytöstään oikeustalolla

Laulaja Jari Sillanpäälle lähes 24 000 euroa sakkoa rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta

Syyttäjä ei valita Jari Sillanpään huumetuomiosta – käräjäoikeuden antama 10 kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus jää voimaan

Lue seuraavaksi