1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tiehöylä

Suomen teillä uhanalainen tiekarhu ruotii Mikkelin katuja – työmaapäällikkö: "Kansainvälistä käsimerkkiä ei tiekarhukuskeille näytetä"

Tiekarhu on moneen tien kunnossapitotyöhön ainoa pätevä laite.

Uhanalaisena pidettävän tiekarhun voi löytää ainakin MIkkelistä. Kuva: Jouni Kirvesmies / Yle

Tiekarhu, oikealta nimeltään tiehöylä on kokoajan harvinaisempi näky Suomen teillä ja kaduilla. Yksi sellainen löytyy kuitenkin Mikkelistä, jossa se on helmikuun alussa höylännyt tienpintaan muodostuneita polanteita.

Mikkeliläisen Viherpalvelut Hyvösen työmaapäällikkö Marko Kovanen on myös havainnut tiekarhun harvinaisuuden ja uskoo sen johtuvan taloudellisista syistä. Uushankintahinnaltaan perusmallinenkin tiehöylä maksaa Kovasen mukaan noin 400 000 euroa. Urakoita pitää olla paljon, että hankinta kannattaa.

– Nykyään laitteissa panostetaan tehokkuuteen: samalla koneella pitäisi pystyä melkein pesemään matot ja auraamaan, mutta tiehöylällä tehdään vaan tätä, Kovanen naurahtaa.

Tiekarhun suuri massa ja erikoislaatuinen terä huolehtivat siitä, että polanteet ja nimismiehenkiharat saadaan tiestä irti. Tiekarhu on Kovasen mukaan moneen työhön ainoa pätevä laite.

– Talvityön lisäksi tehdään sorateiden muotoilua ja tasausta. Tämä on ainoa laite, jolla voi esimerkiksi kunnolla tehdä kallistukset, että esimerkiksi vesi menisi ojaan eikä kerääntyisi ajoradalle.

Vaikka urakoitsijat saavat paljon kitkerää palautetta aurauksesta, hiekotuksesta ja muista töistään, tiekarhun työstä satelee lähinnä kiitosta. Yksi syy tähän lienee tiekarhun lumistoppari, joka mahdollistaa sen, että kone vie kertyneen lumen mennessään, eikä esimerkiksi tuki omakotitalon pihaliittymää.

– Tätä työlajia jäädään mielellään katselemaan ja reaktio ihmisiltä on pääasiassa peukun näyttämistä. Sitä kansainvälistä käsimerkkiä ei tiekarhukuskeille näytetä, Kovanen sanoo.

Toimittaja Jouni Kirvesmies jututtaa työmaapäällikkö Marko Kovasta tiekarhun lukuisista hyvistä puolista.