Hyppää sisältöön

Kirjailija Jaakko Syrjä on kuollut

"Olen ollut sellainen harhapoluille eksyjä. Elämäni on ollut hyvin täynnä hyvin kiinnostavia harhapolkuja."

Jaakko Syrjä kivikirjaston äärellä Tampereen keskustassa huhtikuussa 2005. Kuva: Mika Kanerva

Kirjailija Jaakko Syrjä on kuollut viime yönä ylöjärveläisessä hoitokodissa, kertoo STT. Hän oli kuollessaan 96-vuotias.

Syrjä syntyi Pälkäneellä 7. maaliskuuta vuonna 1926.

Itse hän on kertonut kulkeneensa elämässään harhapolkuja. Mielenkiintoisia harhapolkuja.

Syrjä on kertonut (siirryt toiseen palveluun), että sodan aikana hän muun muassa seisoi vartioimassa rautatiesiltaa Juupajoella. Sodan jälkeen hän tuli Tampereelle ja pestautui palomieheksi.

Tämän "kaupungin eläkeviran" hän jätti kokeakseen jotain muuta, ja 1950-luvulla löytyi kirjoittaminen. Syrjästä tuli kirjailija, myös kustannustoimittaja, työväenopiston opettaja, maanviljelijä ja monella tavalla kirjailijoiden edusmies.

Hänestä tuli myös kirjailija Kirsi Kunnaksen pitkäaikainen puoliso. Kunnas on kertonut lehtihaastattelussa (siirryt toiseen palveluun) runoilijan ja palomiehen kohtaamisesta:

– Ensitapaamisella luin Jaakolle runon vesirotasta, jota Jaakko taisi hieman muistuttaa. Kohtaloni oli mennä runon [ Jaakko Vaakko Vesirotta ] kanssa naimisiin.

Jaakko Syrjä ja Kirsi Kunnas avioituivat 1957, ja pojat Mikko ja Martti syntyivät vuosikymmenen lopulla. Kuva on otettu heidän pihallaan Ylöjärvellä vuonna 1968. Kuva: Antero Tenhunen/ Yle

Kirjailijoiden pitkä liitto päättyi, kun Kirsi Kunnas nukkui pois 96-vuotiaana marraskuussa 2021.

“Kyllä mä ne kirjat vielä ehtisin kirjoittaa”

Jaakko Syrjä kirjoitti liki 30 novellia, mutta romaaneja häneltä ilmestyi harvakseltaan.

Esikoisromaani Lumpeen kylässä ilmestyi vuonna 1956 ja Nuori metsästäjä tuli kymmenkunta vuotta myöhemmin. Kolmas romaani Kertomuksia radan varresta, ilmestyi 1988 ja nousi saman tien Finlandia-ehdokkaaksi.

Ajattelin että kyllä nyt on aloitettava, jos vielä jotakin aikoo yrittää

Jaakko Syrjä 1988

Finlandia-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa Syrjä kommentoi, ettei häntä tosiaan voi syyttää liiasta kiireestä romaanien kanssa. Teosten välillä on ensin kymmenen ja sitten 23 vuotta – kirjallinen työ oli vaatinut kypsyttelyä.

Mutta pitkiin julkaisutaukoihin oli muitakin syitä: ne polut.

– Minä olen ollut sellainen harhapoluille eksyjä ja elämäni ollut täynnä hyvin kiinnostavia harhapolkuja. Ajattelin aina, että kyllä minä ne kirjat ehtisin kirjoittaa, Jaakko Syrjä kertoi Ylen Lukulamppu-ohjelmassa.

– Mutta kun aloin lähestyä kuuttakymmentä, ajattelin että kyllä nyt on aloitettava, jos vielä jotakin aikoo yrittää.

Kertomuksia radan varresta katselee 1930-luvun maalaisympäristöä lapsen silmin. Siinä on etäisiä kohtauksia Syrjän omasta elämästä – tai kuten hän itse sanoo – joitakin tarinoita, joitakin henkilöitä, jonkinlainen pohjakartta.

Jaakko Syrjä ja Kirsi Kunnas vuonna 2014. Kuva: Antti Eintola / Yle

Yksi kiinnostavista Syrjän poluista oli ollut kustannustoimittajan työ kirjankustantaja Gummeruksella 1960-luvulla. Hän oli saattamassa julkaisukuntoon esimerkiksi Timo K. Mukan 1964 ilmestynyttä esikoista Maa on syntinen laulu. Syrjä oli silloin tärkeä lukija ja kommentoija myös Kalle Päätalolle ja vielä senkin jälkeen, kun oli jo lähtenyt kustantamosta uusille poluille.

“Meidän pitäisi oppia palaamaan kirjaan”

Jaakko Syrjä piti monella tavalla kirjan, kirjailijoiden ja lukemisen puolta. Esimerkiksi Vammalan vanhan kirjallisuuden päivien vilinässä 1987 hän totesi haastattelijalle:

– Meidän kirjallisessa kulttuurissa pitäisi oppia palaamaan kirjaan. Se merkitsee tietenkin toivoa olemassaolosta kirjailijoille. Mutta olisi aivan välttämätöntä myös koko kulttuurille, että osattaisiin palata kirjoihin, Syrjä painotti.

Ohjelma oli Kulttuuriruutu otsikolla Kirjatoukkain suvihuvit.

Syrjä toimi myös kirjailijoiden edusmiehenä. 1960-luvulla Jyväskylässä hän oli Keski-Suomen kirjailijoiden ja 1970-luvulla Tampereella Pirkkalaiskirjailijoiden puheenjohtaja. Myöhemmin hän oli jonkin aikaa myös Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja.

Pitkä ystävyys Väinö Linnan kanssa

Voitto Tampereen kaupunginkirjaston novellikilpailussa 1950-luvun alkupuoliskolla johdatti Jaakko Syrjän niin kutsuttuun Mäkelän piiriin. Se oli kirjastonjohtaja Mikko Mäkelän ympärille muodostunut tamperelaiskirjailijoiden piiri, johon kuuluivat muun muassa Mirkka Rekola, Lauri Viita ja Väinö Linna.

Sieltä alkoi myös Väinö Linnan ja Jaakko Syrjän monikymmenvuotinen ystävyys. On sanottu, että Linnan kannustuksella oli osuutensa Syrjän esikoisromaanin ilmestymiseen.

Hyvässä romaanissa mielialan kehitys on kaikkein arvokkainta. Minkälainen mieliala kirjaan on tallennettuna sitten, kun kansi suljetaan

Jaakko Syrjä 2008

Vuonna 2004, yli kymmen vuotta ystävän kuoleman jälkeen, ilmestyi Jaakko Syrjän teos Muistissa Väinö Linna I. Se sai Väinö Linnan rahaston kirjallisuuspalkinnon, koska tällä kirjalla "Syrjä siirsi Linnan hyvin lämpimällä ja inhimillisellä tavalla meidän kuolevaisten joukkoon”.

Syrjältä kysyttiin myöhemmin ohjelmassa Kirjamaa, miten Linna suhtautui omaan arvoonsa kirjailijana. Tiesikö hän sen?

Syrjä vastasi pohdiskellen:

– Mikä tämä elämä nyt sitten oli. Ei oikeastaan ole kyse arvottamisesta, vaan että elämä meitä käytti ja me käytettiin elämää. Minusta yleensäkin hyvässä romaanissa mielialan kehitys on ehkä kaikkein arvokkainta. Se on teoksen muotoutumisen varsinainen tapahtuma. Minkälainen mieliala kirjaan on tallennettuna sitten, kun kansi suljetaan.

Jaakko Syrjän oma elämänkansi sulkeutui toukokuussa 2022 ylöjärveläisessä hoitokodissa 96-vuotiaana.

.
.