1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pyhtään lentokenttä

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen: Pyhtään lentokenttälupa jää voimaan

Liikenne- ja viestintävirasto myönsi pitoluvan helmikuussa 2019.

Pyhtään lentokentän rakentamisesta on tullut lukuisia valituksia. Arkistokuva. Kuva: Antro Valo / Yle

Pyhtään lentokentän pitolupa jää voimaan. Itä-Suomen hallinto-oikeus katsoi, ettei Luonnollisesti Pyhtää ry:llä ole oikeutta vaatia oikaisua Liikenne- ja viestintäviraston tekemään päätökseen pitoluvasta.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom myönsi lentopaikanpitoluvan lentokenttäyhtiö Redstone Aero oy:lle helmikuussa 2019. Pitoluvalla esimerkiksi varmistetaan, että lentopaikka on säännösten ja määräysten mukainen.

Luonnollisesti Pyhtää ry vaati päätöksen kumoamista Traficomille tekemässään oikaisuvaatimuksessa. Traficom kuitenkin jätti oikaisuvaatimuksen tutkimatta, koska katsoi, ettei Luonnollisesti Pyhää ry ole asiassa asianosaisen asemassa.

Asian käsittely siirtyi Itä-Suomen hallinto-oikeudelle, jonka mukaan pitolupapäätöksellä ei ole sellaisia välittömiä vaikutuksia valittajan eli Luonnollisesti Pyhtää ry:n oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun, joiden perusteella sillä olisi oikeus vaatia oikaisua Traficomin päätökseen.

Myöskään sillä ei ole hallinto-oikeuden mukaan merkitystä, että lentopaikan rakentamis- ja ympäristölupa eivät olleet lainvoimaisia silloin, kun Traficom päätti pitoluvasta.

Lisäksi hallinto-oikeus katsoo, ettei Luonnollisesti Pyhtää ry:n oikeusturva vaarannu, vaikka sillä ei ole oikeutta vaatia oikaisua pitolupaa koskevaan päätökseen.

Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätöksestä on mahdollista valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos se myöntää valitusluvan.

Valituksia edelleen vireillä

Pyhtään lentopaikka on ollut viime vuosina useiden valitusten kohteena.

Esimerkiksi lentokentän ympäristölupa sai lainvoiman vuoden 2020 lopussa korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä, mutta lentokenttään liittyviä valituksia on edelleen vireillä.

Lue lisää: Lentokentän rakentamisesta tullut lukuisia valituksia – Pyhtään kunta vaatii selvitystä siitä, onko valitusrumba kohtuuton

Esimerkiksi Kaakkois-Suomen ely-keskus on valittanut lentopaikalle myönnetyistä kalustosuojien rakennusluvista ja valitusten käsittelyajaksi myönnetyistä tilapäisistä rakennusluvista. Lisäksi ely on valittanut Pyhtään osayleiskaavasta.

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.