1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Koulutus ja kasvatus

Valtuusto päätti jo toisen kerran Ähtärin koulurakentamisesta – uusi peruskoulu valmistuu 2024

Ähtärin valtuusto nuiji jo joulukuussa peruskoulurakentamisen päätetyksi. Asia nousi kuitenkin uuteen käsittelyyn maanantain kokouksessa.

Uusi koulu tulee nykyisen Otsonkoulun paikalle. Koulutyö on tarkoitus aloittaa uudessa koulussa vuoden 2024 syyslukukaudella. (Arkistokuva) Kuva: Antti Kettumäki / Yle

Ähtäriin rakennetaan uusi perusasteen koulu. Kaupunginvaltuusto on tehnyt päätöksensä nyt kahteen kertaan. Joulukuinen päätös mitätöityi muotovirheen vuoksi, ja asia nostettiin uudelleen maanantain valtuuston päätettäväksi.

– Asian käsittelyssä tapahtui yksi nuijan kopautus liian vähän, muotovirheen pelkistää kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki.

Uuteen kouluun muuttaa koko perusopetus eli luokka-asteet 1-9.

Kouluhankkeesta on keskusteltu kaupungissa pitkään. Sisäilmaongelmaisen Otsonkoulun tilalle on mietitty useita erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Koululaiset ovat tällä hetkellä evakkotiloissa.

Uusi peruskoulu rakennetaan Otsonkoulun paikalle. Se mitoitetaan 420 oppilaalle ja tavoitteena on, että koululaiset pääsisivät muuttamaan upouuteen kouluun vuoden 2024 elokuussa.

Uuden koulun kustannusarvio on tässä vaiheessa 10,8 miljoonaa euroa. Koulun rahoitus toteutetaan ensi vaiheessa ottamalla lainaa.

Opettajat ja oppilaat pääsevät osallistumaan suunnitteluun

Koulun hankesuunnittelu on käynnistetty.

Suunnittelua ohjaa ohjausryhmä, joko koostuu päättäjistä ja virkamiehistä. Lisäksi on perustettu käyttäjistä koostuva työryhmä pohtimaan tilaohjelmaa ja tilojen toiminnallisuutta.

– Olen tyytyväinen, että uuden oppimisympäristön suunnittelu on nyt konkreettisesti käynnistynyt. Meillä on työryhmissä päättäjiä, käyttäjiä ja kokeneita alan asiantuntijoita. Osallistamme myös käyttäjiä, eli muun muassa oppilaita ja opettajia jo hankkeen alkuvaiheesta lähtien, kertoo sivistystoimenjohtaja Eija Kuoppa-aho.

Kun hankesuunnittelu on tehty, on kilpailutuksen vuoro ja sen jälkeen käynnistetään varsinainen arkkitehtisuunnittelu sekä kilpailutetaan rakennesuunnittelu ja talotekniikkasuunnittelu.

Urakoiden kilpailutus käynnistyy keväällä 2022 ja urakoitsija kiinnitetään hankkeeseen alkukesästä 2022.

Rakennusaikaa uudelle koulurakennukselle on varattu 21 kuukautta.

Lue seuraavaksi:

Täysin uusi koulurakennus peruskoululaisille siintää ähtäriläisten mielissä

Ähtäri perustelee vesiyhtiön yksityistämistä pakkoraolla, ei pandoilla – alakoulu, yläkoulu ja lukio on rakennettava uudelleen ja siihen tarvitaan rahaa

Kaupunginjohtaja: koulurakentaminen maksimilainalla nostaisi Ähtärin velkaantuneimpien kuntien kärkikastiin

Sisäilmaongelmaisen koulun evakkotilat eivät sopineet kahdelle oppilaalle – Ähtärin ratkaisu on erillinen moduulitila samaan pihapiiriin

Artikkelia on muokattu, täydennetty ja siihen on lisätty kaupunginjohtajan kommentti perjantaina 5.2.2021 klo 9.05. Muokkauksessa artikkeliin lisättiin tietoa valtuuston uudesta käsittelystä ja edellisen kokouksen muotovirheestä.