1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rikokset

Keski-ikäisen miehen autotallista löytyi kymmenien ihmisten surmaamiseen riittävä määrä räjähteitä ja aseita – syyte tuhotyön valmistelusta hylättiin

Oikeuden mukaan pelkkä aseiden ja pommien hallussapito ei riitä osoittamaan suunnitelmaa tuhotyöstä.

rikokset
Helsingin käräjäoikeus
Helsingin käräjäoikeusHenrietta Hassinen / Yle

Lukuisia aseita ja räjähteitä kotonaan valmistanut helsinkiläismies sai tänään puolentoista vuoden ehdollisen vankeustuomion Helsingin käräjäoikeudessa.

Mies oli kerännyt vuosien 2010–2016 aikana kotiinsa muun muassa sarjatuliaseita, kaasuaseita ja pippurisumutetta. Lisäksi miehen hallusta löytyi yhdeksän putkipommia, kaksi etälamautinta ja neljä aikatulilankanallia.

Mies oli valmistanut aseita ja räjähteitä itse. Hän oli myös kerännyt tietoja ja osaamista pommien räjäyttämistä varten sekä tehnyt koeräjäytyksiä läheisellä pellolla.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen törkeästä ampuma-aserikoksesta ja räjähderikoksesta. Lisäksi oikeus tuomitsi miehen vuonna 2017 tapahtuneesta rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

23 kilon pommi olisi voinut vahingoittaa satoja

Aseet ja räjähteet löytyivät miehen Suutarilassa sijaitsevan kodin autotallista. Poliisi teki takavarikon miehen asuntoon elokuussa 2016. Tiloista löytyi myös miehen valmistama poliisin univormua jäljittelevä asu. Syyttäjän mukaan mies oli hankkinut valeasun, pommit ja aseet rikoksen tekemistä varten.

Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi syytteen yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta, koska tätä ei voitu todistaa. Oikeuden arvion mukaan miehen kotoa löytynyt 23 kiloa räjähdeainetta olisi pommina riittänyt kymmenien ihmisten surmaamiseen ja useiden satojen ihmisten vahingoittamiseen.

Sisätiloissa 23 kilon räjähdys olisi voinut aiheuttaa rakenteisiin sortumia ja merkittäviä tuhoja laajalla alueella.

Käräjäoikeuden mukaan pelkkä kyseisten esineiden ja aineiden hallussapito ei kuitenkaan riitä osoittamaan, että miehellä olisi ollut tarkoituksena tehdä tuhotyö.

Outo viehätys virka-asuihin

Mies itse kertoi toimineensa maanisessa keräilyvimmassa. Hän oli vuosien mittaan kerännyt kotiinsa tuhansia erilaisia esineitä ja aineita. Pommeja hän kertoi valmistaneensa ilotulitteiksi.

Tietoja räjähteistä ja aseista mies sanoi hankkineensa mielenkiinnon vuoksi. Miehen kotoa löytyi myös lukuisia luvallisia aseita urheiluammuntaa ja metsästystä varten.

Miehen kotoa löytyi poliisiasun lisäksi useita muitakin asuja, kuten musta SS-puku ja mallinukkeja, joiden päälle asut oli puettu. "Joku outo viehätys niihin pukuihin oli ollut", mies kertoi oikeudessa.

Lisää aiheesta:

Syyttäjä: Mies valmisti poliisin asun ja keräsi vuosien ajan räjähteitä tuhotyötä varten – mies väittää toimineensa keräilyvimmassa

Lue seuraavaksi