1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. museot

Oulu pääsi jatkoon erä- ja luontomuseon sijaintikisassa – valintaraati tulee pian tutustumaan kaupunkiin

Oulun ehdottamista kohteista kolmessa neljästä on käynnissä olevia hankkeita.

museot
Oulu helmikuu 2020
Oulu hakee erä- ja luontomuseota kaupunkiin. Kuvituskuva Oulusta.Paulus Markkula / Yle

Oulu on valittu jatkoon valtakunnallisessa erä- ja luontomuseon sijaintipaikkahaussa.

Yhteensä jatkoon on valittu kuusi hakemusta 25 hakijan joukosta.

Alun perin jatkoon piti valita neljä parasta hakemusta. Museo on saanut kuitenkin niin laajaa kiinnostusta, että valittujen määrää ei suoraan pystytty karsimaan näin pieneksi.

Valitsijaraati kiertää nyt kaikki jatkoon valitut kohteet ja tulee siis myös Ouluun. Museo- ja tiedekeskus Luupin johtaja Jonna Tamminen kertoo, että raati on näillä näkymin tulossa kaupunkiin viikolla 8.

Oulun ehdottamista kohteista kolme neljästä on käynnissä olevia hankkeita. Oulu tarjoaa museolle neljää vaihtoehtoista paikkaa: Merikeskusta Toppilan Salmessa, torinrantaan rakentuvaa Tervakiinteistöt Oy:n Terwa Tower hanketta, Pikisaarta ja Tietomaan laajennusta, jonne voitaisiin osoittaa tilat museolle.

Lisäksi käydään tarkentavia keskusteluja erä- ja luontomuseon rahoituksesta. Hakemuksessaan Oulu tarjosi säätiömahdollisuutta tai mahdollisuutta liittää museo osaksi Luupin kokonaisuutta.

– Lisäkeskusteluja käydään muun muassa siitä, onko kaupunki valmis tukemaan mahdollisesti perustettavaa säätiötä ja voisiko sen alle tulla muitakin museokohteita, kertoo tiedotteessa Museo- ja tiedekeskus Luupin johtaja Jonna Tamminen.

Tamminen toteaa, että mikäli museosta tulisi osa Luuppia, pitäisi ratkaista kenelle sen kokoelmien omistus kuuluu tulevaisuudessa ja miten kokonaisuus sijoittuisi Luuppiin.

Vierailtuaan kaikilla kuudella paikkakunnalla raati valitsee jatkoon neljä kohdetta.

Päätös museon hakemisesta tehtiin Oulun kaupungin hallituksessa tammikuussa.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi