1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Myanmar

Myanmarin sotilasjuntta pimensi internetin – tuhannet osoittavat mieltään, australialainen professori pidätetty

Armeijan vallankaappausta vastustavat myanmarilaiset ovat järjestäneet päivittäin mielenosoituksia kaduilla, missä he ovat paukuttaneet kattiloita ja laulaneet vallankumouksellisia kappaleita.

Myanmar
Ihmiset paukuttavat peltiastioita Yangonin kadulla.
Ihmiset paukuttivat peltiastioita Yangonin kaduilla perjantai-iltana vastustaakseen armeijan vallankaappausta.Ye Aung Thu / AFP

Myanmarissa vallan kaapannut armeija on katkaissut internet-yhteydet lähes koko maasta. Internet-yhteydet toimivat vain noin 16 prosentin kapasiteetilla verrattuna normaalitilanteeseen, kertoo BBC. (siirryt toiseen palveluun)

Aiemmin armeija oli jo määrännyt mobiili- ja internet-palvelujen tuottajat estämään pääsyn Twitteriin ja Instagramiin. Määräys tuli päivää sen jälkeen, kun yhteydet Facebookin oli katkaistu maassa.

Monet myanmarilaiset onnistuivat aiemmin pääsemään kielletyille sivustoille virtuaalisen erillisverkon, VPN:n, avulla, mutta internetin pimentäminen on enimmäkseen estänyt tämän.

Tuhannet ihmiset ovat osallistuneet lauantaina sotilasvallankaappausta vastustavalle marssille maan suurimmassa kaupungissa Yangonissa. Asiasta kertovat muun muassa uutistoimisto AFP:n paikalla olleet toimittajat sekä BBC.

Medioiden mukaan kyseessä on suurin mielenosoitus sen jälkeen, kun Myanmarin asevoimat kaappasi vallan ja otti kiinni maan johtajan Aung San Suu Kyin maanantaina.

Yangonissa opiskelijat ja opettajat kokoontuivat vastustamaan sotilaiden kaappausta. He lauloivat kannustuslauluja pidätetylle Suu Kyille.

– Emme salli sukupolvemme kärsivän armeijan diktatuurin alla, sanoi opiskelija Min Sithu uutistoimisto AFP:lle.

Kuuntele myös: Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa pohditaan Myanmarin tulevaisuutta sotilasvallankaappauksen jälkeen

Yangonissa Dagonin yliopiston opiskelijat ja opettajat liittyivät terveydenhuollon työntekijöiden lakkoon perjantaina.
Yangonissa Dagonin yliopiston opiskelijat ja opettajat liittyivät terveydenhuollon työntekijöiden lakkoon perjantaina.Lynn Bo Bo / EPA

Kaupungin asukkaat ovat järjestäneet vallankaappauksen jälkeen päivittäin mielenosoituksia kaduilla, missä he ovat paukuttaneet kattiloita ja laulaneet vallankumouksellisia kappaleita. Osa terveydenhuollon työntekijöistä ovat lakossa.

Samaan aikaan mielenosoitukset ovat jatkuneet myös eri puolilla Myanmaria. Väkivaltaisia yhteenottoja mielenosoittajien ja armeijan välillä ei ole juuri raportoitu.

Poliittisia vankeja seuraavan ryhmän mukaan yhteensä yli 130 poliitikkoa ja virkamiestä on otettu kiinni vallankaappauksen yhteydessä. Lisäksi poliisi on ottanut kiinni toistakymmentä demokratia-aktivistia.

Myanmarissa on tiettävästi pidätetty ainakin yksi ulkomaan kansalainen: australialainen taloustieteen professori ja Suu Kyin talouspoliittinen neuvonantaja Sean Turnell.

Ennen verkkoyhteyksien katkaisemista Turnell onnistui viestimään tilanteestaan kansainvälisille uutistoimistoille, kertoo Australian yleisradioyhtiö ABC. (siirryt toiseen palveluun) Professori kertoi olevansa suljettuna hotelliinsa.

Australian ulkoministeriö kertoo olevansa professorin ja mahdollisesti muiden kansalaistensa pidätyksestä erittäin huolissaan.

Vallankaappauksen taustalla on marraskuun parlamenttivaalit, jotka Aung San Suu Kyin NLD-puolue voitti selvästi. Armeijan johto ei hyväksynyt marraskuun parlamenttivaalien tulosta, ja se pitää vaaleja vilpillisinä.

Juttua päivitetty lisätiedoin klo 12.37.

Lue myös:

Kuohunta Myanmarissa jatkuu: Armeija pidätti Aung San Suu Kyin luottomiehen, protesteja versoaa eri puolilla maata

Myanmarissa on estetty osa Facebookin palveluista – uuden hallinnon kerrotaan estäneen palveluiden käytön, kattilaprotestit jatkuvat

Katso Yle Areenassa: Keitä ovat Myanmarin rohingyat?

Lähteet: AFP, Reuters, STT

Lue seuraavaksi