1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Sanna Marin

Värinää, kitkaa, kiistaa – Tutkijat: Niinistö on pitkään täyttänyt ulkopolitiikan tilan, mutta nyt pääministeri Marin haluaa osansa

Tutkijoiden mukaan Twitter-diplomatia paljasti myös pääministerin ja presidentin sukupolvikuilun.

Sanna Marin
Sauli Niinistö ja Sanna Marin kättelevät.
Tuore pääministeri Sanna Marin ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö kättelivät, kun Marinin hallitus asetettiin tehtäväänsä 10.12.2019.Antti Yrjönen / Lehtikuva

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) kahdella Twitter-viestillä on ollut odottamaton vaikutus. Marinin twiitit käsittelivät venäläisen oppositiopoliitikon Aleksei Navalnyin vapauttamista ja Kiinan uiguurien kohtelua.

Niitä seurannut keskustelu paljastaa, että Suomen ulkopolitiikkaa vuosia hallinnut presidentti Sauli Niinistö on saanut haastajan.

Pääministerin kabinetissa nähdään, ettei twiitteihin kysytä kenenkään lupaa. Presidentin lähellä taas arvioidaan, että tämänkaltainen keskustelu ei tee Suomelle hyvää, sillä epäselvyyksiä ei saa olla, eikä saa edes näyttää siltä kuin niitä olisi.

Politiikan tutkijat näkevät ulkopolitiikan johtamisessa murroskohdan, joka liittyy henkilöiden ja sukupolven vaihtumiseen. Niinistö on saanut hallita ulkopolitiikan tilaa yhdeksän vuotta, mutta nyt pääministeri Sanna Marin on alkanut käyttää ulkopolitiikan tilaa pääministerinä.

Twitter-diplomatia tuli Suomeenkin

Pääministeri Marin sai twiiteillään ulkopolitiikan keskustelun sijoiltaan, vaikka twiittien sisältö ei ollut ristiriidassa Suomen ulkopolitiikan linjan kanssa. Mutta uutta oli, että kannan toi esiin pääministeri, Twitterissä.

– Twiittailu on uusi tapa, eikä kannanotossa ollut mitään hirvittävän poikkipuolista, sanoo professori Tuomas Forsberg.

Forsberg on kansainvälisen politiikan professori Tampereen yliopistossa ja Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja.

Ulkopolitiikan johdossa ei ole yhtä näkemystä, miten Suomi twiittaa ulkopolitiikasta.

Suomessa ulkopolitiikan johto on perustuslain mukaan monissa käsissä. Twitterin keskeinen ominaisuus on nopeus. Nämä kaksi tekijää voi olla vaikea sovittaa yhteen.

– Twitterissä on reagoitava nopeasti. Muuten asia on jo ohi ja keskustelusta jäädään. Silloin koordinaatio on entistä vaikeampaa: kuka tulee ulos milläkin tavalla, kuvaa Forsberg

Tuomas Forsberg / Helsingin yliopiston tutkijakollegiuimin johtaja ja Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori. / Helsinki 06.02.2021
Professori Tuomas Forsberg mukaan pääministerin ja presidentin ei tarvitse käyttää samoja sanamuotoja, kun ulkopolitiikan perusviesti on sama.

Viime vuosikymmenen kuluessa sosiaalisesta mediasta tuli yksi politiikan tapahtumapaikoista. Eivätkä poliittiset johtajat voi enää sivuuttaa sitä, diplomaatti ja entinen Moskovan suurlähettiläs Hannu Himanen sanoo.

Himanen toteaa, että nuoren sukupolven poliitikot käyttävät somea luontevasti eri tarkoituksiin.

– Vanhemman polven silmissä se sisältää enemmän ongelmia kuin mahdollisuuksia. Epäilemättä viime viikkojen tapahtumissa on nähtävissä myös eri sukupolvien tapaa katsoa valtiollista viestintää, Himanen sanoo.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pani maailmaan helisemään twiiteillään. Ranskan Emmanuel Macron käyttää Twitteriä ammattimaisesti.

On vaikea määrittää, ovatko twiitit virallista ulkopolitiikkaa, ja milloin ne näyttävät maiden virallisilta näkemyksiltä.

– Ovatko twiitit harkitun ja huolellisen politiikkavalmistelun tulos vai vain luonteeltaan jotain erityyppistä ulkopolitiikkaa, kysyy poliittisen historian apulaisprofessori Johanna Rainio-Niemi.

Sanna Marin puhuu tiedotustilaisuudessa. Marinin vieressä suuren näytön ruudulla etäyhteyden päässä Sauli Niinistö.
Presidentti on vedonnut aktiivisesti suomalaisiin, jotta nämä noudattaisivat koronarajoituksia ajatellakseen lähimmäisiään. Marinin hallitus on vastuussa koronapolitiikasta. Kuvassa Niinistö ja Marin avaavat 17.2.2020 Suomi toimii -kampanjaa, jolla Suomen kriisinkestävyyttä yritetään lujittaa. Jussi Nukari / Lehtikuva

Pääministeri twiittaa Navalnyistä ja uiguureista – ja se on uutta

Marinin ensimmäinen huomiota herättänyt twiitti lähti maanantaiaamuna 18.1. Edellisenä iltana Venäjä oli ottanut kiinni maahan palanneen oppositiopoliitikon.

Englanninkielisessä twiitissä Marin vaati Navalnyin välitöntä vapauttamista ja myrkytyksen tutkimista sekä demokratiaan kuuluvien opposition oikeuksien turvaamista.

Edellisenä iltana ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) oli jakanut Navalnyistä EU-johdon twiitin, ja kertoi seuraavansa huolestuneena uutisia. Myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel oli kertonut kantansa jo sunnuntaina.

Marinin twiitti lähti maanantaina aamulla. Presidentti Niinistö vaati Navalnyin vapauttamista maanantai-iltana Helsingin Sanomien haastattelussa (siirryt toiseen palveluun) ja ilmoitti aikovansa keskustella asiasta Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.

Itse twiitin sisältö ei tutkijahaastateltujen mielestä ole mitenkään ongelmallinen. Sitä voi jopa perustella sillä, että EU:n lausuntojen poliittinen painoarvo on monesti köykäinen ja jos viesti halutaan läpi, myös EU-maiden johtajien pitää toistaa sitä.

Professori Tuomas Forsbergin mielestä EU:n Venäjä-politiikka on laihaa. Tämä tuli esiin jälleen viime perjantaina, kun EU:n ulkopoliittinen edustaja Joseph Borrell kävi Moskovassa.

– EU:n kanta on heikko ja huono, ja Venäjä pyyhkii sillä pöytää. Siksi kansallisten johtajien olisi terästäydyttävä ihmisoikeuskysymyksissä, Forsberg sanoo.

Marinin toinen huomiota herättänyt twiitti liittyi Kiinan uiguureihin.

BBC kertoi (siirryt toiseen palveluun) laajassa artikkelissaan uiguurivähemmistön raa’asta kohtelusta, ja Marin twiittasi Helsingin Sanomien tästä tekemän uutisen. Hän sanoi Kiinan politiikan polkevan ihmisoikeuksia ja sortavan vähemmistöjä.

Presidentti Niinistö kertoi Helsingin Sanomille (siirryt toiseen palveluun) muutama päivä myöhemmin puhuneensa ja puhuvansa Kiinan kanssa ihmisoikeuksista suoraan eikä ottanut kantaa Marinin ulostuloon.

Ylen lähteiden mukaan tämä on herättänyt kysymyksen, että jos asiasta on joskus puhuttu EU-tasolla, onko se sen jälkeen EU-asiaa vai Suomen ulkopolitiikkaa.

Eurooppa-neuvostossa on keskusteltu Kiina-politiikasta lokakuussa, ja tätä valmisteltaessa asiaa on käyty läpi myös Suomen ulkopoliittisen johdon kesken.

Twiitin sisältö on muotoiltu suomeksi ja melko terävästi. Professori Forsberg mielestä Marinin sävy on Suomelle uusi.

– Kiinan ihmisoikeusasioista ei ole totuttu ottamaan kantaa kuin hyvin pehmeästi.

Tämäkin on tapahtunut maiden välisessä yhteydenpidossa, korostaen ihmisoikeuksien yleismaailmallista roolia, Forsberg kuvaa.

Kiina puolestaan reagoi Marinin twiittiin tyrmäämällä BBC:n tiedot valheeksi.

Henkilöiden vaihtuminen toi murroksen, ja se on luonnollista

Marin on ollut pääministerinä vasta runsaan vuoden. Tänä aikana häneltä ei ole juuri kuultu ulkopoliittisia kannanottoja – paitsi kolmen viime viikon aikana.

Pääministerin ulkopoliittiseen aktiivisuuteen ei ole Suomessa viime vuosina totuttu. Kannanottoja seurannut keskustelu on paljastanut, ettei ulkopolitiikan johtokaksikon väli ole mutkaton.

– Suhde ei ole sellainen kun kansalaisena voisi toivoa. Värinää ja kitkaa on, sanoo Himanen.

"Olemme hiljalleen ajautuneet tilanteeseen, jossa presidentin johtoasema ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on vahvistunut tavalla, joka ei välttämättä vastaa perustuslain kirjainta eikä henkeä."

Hannu Himanen, diplomaatti, ent. Moskovan suurlähettiläs

Niinistöllä on edellisen hallituksen aikana mahdollisuus ottaa ulkopolitiikassa tila aktiivisesti haltuun, arvioi apulaisprofessori Rainio-Niemi.

– On ollut tilaa käyttää sitä (valtaa). Hallituksen vaihdos tuottaa aina uudelleen rajankäyntiä.

Myös entinen suurlähettiläs arvioi, että pari edellistä pääministeriä ja hallitusta eivät osoittaneet kiinnostusta ulkopolitiikkaan.

– Niinistö on kyllä tämän tilan ottanut tehokkaasti haltuunsa, Hannu Himanen sanoo.

Himasen mukaan Niinistön rooli on kasvanut joko tahattomasti tai tarkoituksella.

– Olemme hiljalleen ajautuneet tilanteeseen, jossa presidentin johtoasema ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on vahvistunut tavalla, joka ei välttämättä vastaa perustuslain kirjainta eikä henkeä.

Hannu Himanen
En pidä suurena kysymyksenä, kuka Suomen kannanoton esittää tai kuka sen esittää esittää ensimmäisenä, sanoo diplomaatti, entinen Moskovan suurlähettiläs Hannu Himanen.

Suomen perustuslaki ei anna yksityiskohtaisia ohjeita, miten ulkopolitiikkaa Suomessa johdetaan. Se kuitenkin kuuluu sekä presidentille että valtioneuvostolle.

– Marin hakee pääministerinä roolia myös ulkopolitiikan johtajana, professori Forsberg toteaa.

Kyse voi olla myös nuoren pääministerin ja iäkkään presidentin erilaisesta tavasta lähestyä asioita. Sukupolvieron ei ainakaan tarvitsisi merkitä hankausta roolien välillä.

– Presidentti Mauno Koiviston ja pääministeri Esko Ahon yhteistyö sujui hyvin juuri siksi, että he kokivat olevansa eri sukupolvea. He pystyivät asettumaan omiin rooleihinsa kokematta, että toinen olisi toiselle uhka, Tuomas Forsberg sanoo.

Sanna Marin ja Sauli Niinistö Kultaranta-keskusteluissa Yleisradiolla Helsingissä.
Koronakriisin takia valtiojohdon päättäjät ovat tavanneet normaalia harvemmin kasvokkain. 24.5.2020 Marin ja Niinistö keskustelivat Ylen studiossa presidentin Kultaranta-keskusteluissa.Matti Porre / Tasavallan presidentin kanslia

Nyt eletään joka tapauksessa murrosvaihetta. Kun henkilöt ja tilanteet vaihtuvat, asetelma hakee muotoaan.

Sekä presidentti että pääministeri ovat kiinnostuneita käyttämään valtaansa.

– Viime aikoina meillä ei ole ollut pääministeriä, jolla olisi näin suuri kotimainen suosio ja kansainvälinen huomio takanaan. Vallanjaon kenttä elää sen mukaan, Rainio huomauttaa.

Perustuslaki tarjoaa poliitikoille joustavat ja epäselvät lauseet

Perustuslaki neuvoo (siirryt toiseen palveluun), ketkä Suomen ulkopolitiikkaa johtavat: presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

Mutta myös EU tekee ulkopolitiikkaa. EU-politiikasta vastaa valtioneuvosto.

Lain lisäksi Suomella on vakiintuneita käytäntöjä, miten Suomen ulkopoliittinen linja syntyy. Tähän on olemassa muodollisia tapoja, esimerkiksi esityslistojen ja asiakirjojen jakamista.

"Meillä on kaksoisvaltaan perustuva järjestelmä, joka väistämättä tuottaa rajankäyntiä."

Johanna Rainio-Niemi, apulaisprofessori, Helsingin yliopisto

Merkittävät ulkopoliittisen kannanotot on tapana käsitellä presidentin ja hallituksen yhteisessä valiokunnassa TP-utvassa, tämä koskee myös EU:ssa tehtäviä päätöksiä.

Lisäksi iso merkitys on presidentin ja pääministerin sekä presidentin ja ulkoministerin välisellä yhteydenpidolla ja keskustelulla.

Vuosikymmeniä Suomi eli järjestelmässä, jossa presidentillä oli paljon valtaa. Nykyiselleen perustuslaki muotoiltiin EU-politiikan takia.

Helsingin yliopiston poliittisen historian apulaisprofessori Johanna Rainio-Niemi
Suomen perustuslain idea on, että ulkopolitiikkaa ei tehdä yhdellä taholla. Rajanveto presidentin ja pääministerin rooleista käydään, kun hallitukset vaihtuvat, sanoo poliittisen historian apulaisprofessori Johanna Rainio-Niemi.

Sekä Johanna Rainio-Niemi että Tuomas Forsberg pitävät väistämättömänä, että kun ulkopolitiikkaa perustuslain mukaan johdetaan yhdessä, presidentin ja pääministerin rooleista ja niiden tulkinnasta tulee ajoittain jonkinlaista kiistaa.

– Kuinka hyvin siitä selvitään, riippuu aika paljon henkilöistä ja ajan mittaan asettumisesta,Tuomas Forsberg sanoo.

Perustuslain tulkinnanvaraisuus on johtanut siihen, että presidentin ja valtioneuvoston asemat voidaan nähdä eri tavoin.

– On täysin mahdollista lukea niin, että johtaminen tapahtuu yhteistoiminnassa, eikä niin että valtioneuvostolla olisi presidentille alisteinen rooli. Kaikki eivät yhdy tähän, vaan korostavat presidentin roolia siinä ulkopolitiikassa, joka ei liity EU:hun, Hannu Himanen sanoo.

Pääministerillä voi hyvin olla paljon korkeampikin profiili ilman, että se millään tavalla haittaisi presidentin ulkopoliittista profiilia. Ulkoministerilläkin voi olla. Meillä kyllä mahtuu tekijöitä ja hoitajia ulkopolitiikan alueelle.

Tuomas Forsberg, tutkijakollegiumin johtaja, Helsingin yliopisto

Joustavan perustuslain idea on, että ulkopolitiikkaa ei tee vain yksi taho, eikä se ole samalla tavalla presidenttikeskeistä kuin menneinä vuosikymmeninä, tulkitsee Johanna Rainio-Niemi. Kannat on muotoiltava yhdessä.

– Ei perustuslaki kuvaa todellisuutta vaan antaa ohjenuoria. On poliitikkojen ja politiikan aluetta katsoa, mitä se käytännössä tarkoittaa.

Himasen mielestä perustuslaissa on kuitenkin selvä puute: se ei tarjoa EU:n ulkopolitiikassa presidentille minkäänlaista roolia, vaan tämän osallistuminen on valtioneuvoston “hyvän tahdon” varassa. Tällainen malli ei ole kriisinkestävä, arvioi diplomaatti.

– Viime viikkoina ilmi tulleet tulkintaerimielisyydet marssijärjestyksestä ja johtamisesta ovat nostaneet perustuslain valuviasta esiin puolia, joiden toivon herättävän keskustelua, Himanen sanoo.

EU-asioiden harmaan vyöhykkeen ongelmallisuus on tunnistettu jo perustuslakia kirjoitettaessa. Vaikka perustuslain muuttamisen kynnys on korkea, Himasen mielestä asia olisi hyvä korjata. Tämän ehtisi tehdä Niinistön loppukauden aikana, ennen uuden presidentin kautta.

Kuka saa sanoa, ja kuka saa sanoa ensin?

Marinin Navalnyi-twiitti näytti Niinistön mielestä ongelmalta. Tarkemmin ottaen ongelma oli se, että presidentti ei tiennyt Marinin twiitistä etukäteen. Hän toi närkästyksensä esiin Politiikan toimittajien tilaisuudessa muutama päivä twiitin jälkeen, vaikka presidentti ja pääministeri olivat käyneet jo asian keskenään läpi.

Median leivottua kriisiä pari päivää Niinistö twiittasi, että asian käsittely alkaa riittää.

Himasen ja Forsbergin mielestä twiittien tai kannanottojen järjestys ei ole olennaista.

– En pidä suurena kysymyksenä, kuka Suomen kannanoton esittää tai kuka sen esittää ensimmäisenä, Himanen sanoo.

Olennaista on, että kerrottu kanta on Suomen yhteinen.

Vaikka Marinin aktiivisuus on aiheuttanut kitkaa, tällä on edelleen tilaa nostaa profiiliaan ilman, että se haittaisi millään tavalla presidentin ulkopoliittista toimenkuvaa, vakuuttaa Forsberg. Myös ulkoministerille on keskustelussa tilaa.

Kaikkea ei tarvitse myöskään koordinoida niin, että kaikilla olisi täsmälleen samat sanat ja viesti, Forsberg sanoo.

– Kyllä se minusta vahvistaa Suomen ulkopoliittista profiilia siihen nähden, että olisi vain yksi henkilö ja yhdet tietyt sanat, joilla voitaisiin ottaa kantaa jossain kysymyksessä, Forsberg arvioi.

Suomen politiikan pitkää linjaa katsoessa olennaista on se, että ollaan “yhteistoiminnassa”, sanoo Johanna Rainio-Niemi.

– On lähtökohtaisesti hyvä, että kantoja joudutaan pienessä maassa katsomaan yhdessä.

Lue myös:

Analyysi: Ulkopolitiikan vaihtunut ketju kohtaa Kultaranta-keskusteluissa – kelpaako presidentin johtorooli kaikille?

Lue seuraavaksi