1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kokkola

Yksi kuoli omakotitalon palossa Kokkolassa – poliisi selvittää syttymissyytä

Poliisi ei kertonut sunnuntaina aamulla uhrista tarkempia tietoja kuten sukupuolta tai ikäluokkaa.

Kustaa Aadolfin kadun toinen puoli oli suljettuna vielä sunnuntaina iltapäivällä. Kuva: Ari Vihanta / Yle

Kokkolassa Keski-Pohjanmaalla yksi ihminen on kuollut omakotitalon palossa sunnuntain vastaisena yönä. Pelastuslaitos sai hälytyksen Kustaa Aadolfin kadulla syttyneestä tulipalosta aamuyöllä noin kello 2.20.

Poliisi ei kertonut sunnuntaina aamulla uhrista tarkempia tietoja kuten sukupuolta tai ikäluokkaa. Julki ei annettu vielä myöskään tietoa siitä, oliko uhri palorakennuksessa yksin.

Poliisi selvittää palon syttymissyytä.

Palo ja sen sammutustyöt aiheuttivat Kokkolan Vanhassa kaupungissa sijaitsevalle vanhalle omakotitalolle huomattavat vauriot. Pelastuslaitokselta ei osattu arvioida sunnuntaiaamuna, onko rakennus korjattavissa.

Palorakennuksesta on matkaa naapuritaloon vain puolisen metriä, mutta palokunta onnistui estämään tulen leviämisen muihin rakennuksiin.

Kustaa Aadolfin katu oli sammutustöiden aikana suljettu liikenteeltä Torikadun ja Pakkahuoneenkadun väliltä.