1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Haitissa yli 20 ihmistä pidätetty väitetystä vallankaappausyrityksestä

Ulkomaat
Jovenel Moise
Jovenel Moïse on toiminut Haitin presidenttinä vuodesta 2017. Matkan varrelle on mahtunut muun muassa korruptioepäilyjä.Orlando Barria/EPA

Karibianmerellä sijaitsevassa Haitissa on pidätetty yli 20 ihmistä väitetyn vallankaappausyrityksen johdosta.

Viranomaiset syyttävät pidätettyjä salaliitosta, jonka päämääränä oli maan presidentin Jovenel Moïsen murhaaminen ja hallituksen syrjäyttäminen.

Pidätettyjen joukossa on korkeimman oikeuden tuomari, jota oppositio oli tukenut mahdolliseksi virkaatekeväksi presidentiksi seuraaviin vaaleihin asti.

Haiti on vajonnut poliittiseen kriisiin. Opposition mukaan istuvan presidentin kausi päättyi sunnuntaina. Presidentin mukaan hänen kautensa päättyy vasta ensi vuonna.

Kiistelty presidentti

52-vuotias Jovenel Moïse on toiminut Haitin presidenttinä vuodesta 2017 lähtien. Hänen kaudelleen on mahtunut skandaali jos toinenkin.

Syksyllä 2019 maassa oli isoja levottomuuksia, joissa protestoijat vaativat Moïsen eroa. Syy vaatimuksiin eroamisesta oli maan hallinto-oikeuden aiemmin samaisena kesänä julkaisema raportti, jonka mukaan Moïse olisi ollut keskeinen toimija Venezuelasta saatujen kehitysapurahojen väärinkäytössä.

Hän kiisti syytökset korruptiosta ja kieltäytyi eroamasta ja kommentoi tuolloin, että "ei aio jäättää maata aseellisten jengien ja huumekauppiaiden haltuun."

Haiti on yksi maailman köyhimmistä ja epätasa-arvoisimmista valtioista, jonka väestö on tottunut toimimaan itsevaltaisen johtajan alaisena.

Pahamaineinen François Duvalier toimi maan diktaattorina vuosina 1957-1971. Hänen arsenaaliinsa kuului korruption ja väkivallan lisäksi myös voodoo.

Lue seuraavaksi