1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kasarmit

Varusmiesten on nyt parempi hengittää Säkylän kasarmeissa – alikersantti Valkeapää: "Ennen ilma oli aina vähän tönkkönä"

Tupien remontissa on huomioitu myös nykyajan digitarpeet.

kasarmit
Varusmiesten on nyt parempi hengittää Säkylän Huovinrinteellä
Varusmiesten on nyt parempi hengittää Säkylän Huovinrinteellä

Neljä kasarmirakennusta sijoittuvat Säkylän Huovinrinteen varuskunta-alueella männikön keskellä siistiin rivistöön, aivan kuten armeijassa kuuluukin.

Kasarmit ovat valmistuneet 1960-luvun alussa. Ne edustavat oman aikansa betonista korpivaruskunta-arkkitehtuuria.

Matkan varrella on tehty remontteja, mutta viime vuodet ovat olleet yli keski-iän ehtineille kasarmeille todellinen kasvojen kohotus: rakennusten talotekniikka on päivitetty kauttaaltaan 2020-luvulle.

Kasarmirakennuksia Säkylän varuskunnassa.
Huovinrinteen kasarmit ovat valmistuneet 1960-luvun alussa.Katja Halinen / Yle

Porin prikaatin komentaja, prikaatikenraali Mika Kalliomaa ei peittele tyytyväisyyttään ohjatessaan vieraita viimeiseen remonttikohteeseen, suojelukomppanian kasarmiin. Kasarmien noin 41 miljoonaa euroa maksava remontti alkoi nelisen vuotta sitten.

– Kasarmeja on remontoitu porraskäytävä kerrallaan, ja viimeisen kanssa tehdään töitä niin, että juhannukseksi saadaan kaikki valmiiksi.

Komentaja Kalliomaa pitää tärkeänä sitä, että olosuhteet ovat kunnossa ja näin voidaan taata varusmiesten, reserviläisten ja oman henkilökunnan turvallisuus.

Porin prikaatin komentaja Mika Kalliomaa
Porin prikaatin komentaja, prikaatikenraali Mika Kalliomaan mukaan remonttimaraton on loppusuoralla.Katja Halinen / Yle

Komentajan vastuulla on Porin prikaatissa tuhansia ihmisiä. Säkylän Huovinrinteellä ja Kankaanpään Niinisalossa on yhteensä runsaat 4 000 varusmiestä. Rauhanturvaajia koulutetaan noin tuhat vuodessa. Prikaatin henkilökunnan määrä on noin 670.

Ei sisäilmaongelmia aikaisemminkaan

Kasarmien remontissa yksi tärkeä kohde on ollut sisäilman laadun kohentaminen, vaikka varuskunnassa ei ole ollut varsinaisia sisäilmaongelmia.

– Ei onneksi. Seuraamme sisäilmaolosuhteita koko ajan ja faktojen perusteella tehdään kunnossapitoa perusremonttien välilläkin, sanoo komentaja Kalliomaa.

Ja nyt tupien ilmanvaihdon luvataan jatkossa olevan priimaa. Jokaisessa rakennuksessa on uudet ilmanvaihtokoneet, joiden lämmön talteenottojärjestelmät lisäävät myös energiatehokkuutta.

– Tupien ilmanvaihtoa ohjataan lämpötilan ja hiilidioksidipitoisuuden mukaan. Tämä parantaa sisäilman ja majoittujien unen laatua.

Ilmanvaihto on parantanut yöunia

Yksi suojelukomppanian porraskäytävistä saatiin valmiiksi joulukuussa.

Tilat huokuvat vielä uudenkarheutta. Tupaan astuessa huomaa, että sängynpeitteiden perinteiseen sinivalkoiseen ruutukuosiin ei ole kajottu. Sen sijaan sängyt patjoineen on uusittu.

Varusmies sängyn vieressä.
Alikersantti Waltteri Valkeapää on päässyt nuhaoireista.Katja Halinen / Yle

Mutta sisäilmaan. Tuvan katossa näkyy ilmanvaihtokanavistoa. Taustalla kuuluu hurina.

Osa Säkylän varusmiehistä on päässyt palvelusaikanaan kokemaan sekä entisen vanhan että uuden tuvan.

– Uudistuneessa tuvassa on ollut paljon helpompi palvella. Ilma on erittäin paljon parempaa. Nyt on huomannut, ettei ole enää mitään nuhaoireita, kun ennen ilma oli aina vähän tönkkönä ja ikkunoita piti availla jatkuvasti, kuvailee alikersantti Waltteri Valkeapää.

Varusmies sängyn vieressä.
Varusmiespappi, suojelumies Osku Eeronheimo kehuu unen olevan nyt entistä virkistävämpää.Katja Halinen / Yle

Samoilla linjoilla on varusmiespappi, suojelumies Osku Eeronheimo vertaillessaan nykyisen tuvan oloja alokasajan tupaan.

– On ollut paljon virkistävämpää, kun ilmanvaihto toimii.

Hyvä ilmanvaihto auttaa myös saamaan hyvän yöunen.

– Päivällä opitut asiat jäävät paremmin muistiin, ja yöllä kerkeää keräämään voimia seuraavaan päivään. Kun on yöllä nukkunut hyvin eilisen rasituksen huolet pois, pääsee taas jatkamaan päivän toimia paljon tehokkaammin, pohtii Osku Eeronheimo.

Digilaitteille oma latauspaikka

Parantuneen sisäilman lisäksi tupia on päivitetty muutenkin tähän päivään.

Uudistetuissa tuvissa varusmiehillä on henkilökohtainen lukollinen lokero, jossa on pistorasia digilaitteiden lataukseen. Kuulutukset kuuluvat tupiin aiempaa paremmin.

Rakennukset on käyty kokonaisuudessaan läpi. Remontissa on laajennettu kasarmien luokkatiloja, kunnostettu piha-alueita ja varusmiehet ovat saaneet lisää varusteiden ja vaatteiden kuivaustiloja.

Vääpeli tuvan ovella.
Yksikön vääpeli Elina Kemppainen on huomannut parannuksen työskentelyolosuhteissa.Katja Halinen / Yle

Suojelukomppanian vääpeli Elina Kemppainen sanoo työolosuhteiden kauttaaltaan kohentuneen remontissa. Ilmastoinnin uusimista hän pitää äärimmäisen merkittävänä asiana.

– Aamutukkoisuudet ovat poistuneet varusmiesten kommenteista.

Vanhaakin on pitänyt säästää

Säkylän Huovinrinteen varuskunta on yksi Museoviraston määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

Kasarmin sisäänkäynti Säkylän Huovinrinteellä.
Museoviraston vaatimuksesta kasarmien alkuperäisiin sisäänkäyntikatoksiin ja puupanelointeihin ei ole kajottu.Katja Halinen / Yle

Museovirasto antoi kasarmien peruskorjaukselle yhden rajoittavan ehdon. Arkkitehti Pekka Rajalan suunnittelemien kasarmien sisäänkäynnit katoksineen ja seinien puupanelointeineen on säilytettävä.

– Remontti on mahdollistanut myös meitä tässä ajassa eläviä huomaamaan näitä arkkitehtonisia erityispiirteitä, sanoo Porin prikaatin komentaja Mika Kalliomaa hymyillen.

Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella 10.2.2021 kello 23:een asti.

Lue myös:

MOT: Iskuja isänmaan puolesta – porukat yskivät verta pitkin lattioita

MOT: Kommentti: Asento, lepo, astma! Puolustusvoimissa kaveria ei jätetä – paitsi jos kärsii sisäilmaoireista

Lue seuraavaksi