1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kiina

Australialainen toimittaja otettiin kiinni Kiinassa puoli vuotta sitten – nyt Cheng Lei on pidätetty epäiltynä valtionsalaisuuksien vuotamisesta

Australian ja Kiinan välit ovat olleet jo muutaman vuoden ajan erittäin huonot.

Cheng Lei otettiin kiinni elokuussa. Kiina kertoi tänään, että häntä syytetään valtionsalaisuuksien vuotamisesta. Kuva: Vaughn Ridley / Getty Images

Kiina on ilmoittanut virallisesti pidättäneensä australialaistoimittaja Cheng Lein. Chengiä epäillään valtionsalaisuuksien laittomasta toimittamisesta ulkomaille.

Cheng on syntynyt Kiinassa, mutta hän muutti lapsena vanhempiensa kanssa Australiaan, ja hän on Australian kansalainen. Kiina ei salli kaksoiskansalaisuutta.

Cheng otettiin kiinni noin puoli vuotta sitten. Hän työskenteli Kiinan valtiontelevision englanninkielisellä CGTN-televisiokanavalla talousuutisten ankkurina.

Australian ulkoministeriön mukaan Chengin tilanteesta on keskusteltu toistuvasti kiinalaisviranomaisten kanssa.

Australialaisviranomaiset ovat saaneet vierailla Chengin luona kerran kuukaudessa, Kiinan ja Australian välisen konsulisopimuksen mukaisesti.

Kiinan turvallisuusjoukkojen sotilas vahtii Australian lähetystöä Pekingissä. Kuva: Roman Pilipey / EPA

Perhe: Chengin terveys kärsinyt

Edellisen kerran Australian Kiinan-suurlähetystön virkailijat pääsivät tapaamaan Chengiä 27. tammikuuta, kerrotaan Australian ulkoministeri Marise Paynen julkaisemassa tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).

Perheen mukaan Chengiä pidetään sellissä ja hänen terveytensä on kärsinyt, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun).

Kiinassa kommunistisen puolueen virallisena äänenkannattajana tunnettu Global Times -lehti (siirryt toiseen palveluun) uutisoi myös asiasta.

Kiinan ulkoministeriön edustaja Wang Wenbin sanoi lehden mukaan, ettei Australian tule sekaantua tapauksen oikeuskäsittelyyn millään tavalla. Wang vakuutti, että tapausta käsitellään maan lakien mukaan.

Chengin epäillyistä rikoksista ei ole kerrottu enempää julkisuuteen.

Cheng on työskennellyt Pekingissä viime vuodet. Valtaosa hänen perheestään asuu Australiassa, mukaan lukien 11-vuotias tytär ja 9-vuotias poika, kertoo BBC.

Kun Cheng elokuussa äkillisesti katosi, samalla pyyhkiytyivät jäljet hänen työskentelystään kiinalaiskanavalla, BBC kertoo. Kiinalaisen Global Times -lehden artikkelissa kerrotaan Chenin ammatti länsimedioiden tietoihin viitaten.

Uutistoimisto AFP:n tietojen mukaan Cheng olisi kirjoittanut useita Kiinan koronatoimia ja presidentti Xi Jinpingiä kritisoivia Facebook-julkaisuja.

Australian ja Kiinan suhteet ovat ajautuneet syvään kriisiin molempien maiden karkottaessa maistaan toistensa toimittajia. Kuva: Lukas Coch / EPA

Australian ja Kiinan välit tulehtuneet

Kiinassa on voimassa ankarat tuomiot niille, joiden katsotaan vaarantavan kansallista turvallisuutta. Kiinan rikoslain mukaan valtionsalaisuuksien vuotamisesta voi saada 5–10 vuotta vankeutta ja vakavissa rikkomuksissa pidemmän tuomion, kirjoittaa The New York Times -lehti (siirryt toiseen palveluun).

Australian diplomaattinen pelivara voi olla tapauksen osalta suppea.

Australian ja Kiinan välit ovat olleet jo muutaman vuoden ajan erittäin huonot. Kiinalaiset ovat suuttuneet Australian julkisista pyrkimyksistä vähentää Kiinan vaikutusvaltaa Australiassa.

Australia vaati ensimmäisten joukossa kansainvälistä tutkimusta siitä, kuinka koronavirus sai alkunsa ja pääsi alkuvuonna leviämään Wuhanista Kiinasta.

Kiina on Australian suurin kauppakumppani, mutta liiketoimet ovat alkaneet takkuilla pahoin.

Australia on myös ilmoittanut, että se ei anna kiinalaisyritys Huaweille mahdollisuutta osallistua Australian 5G-verkon rakentamiseen.

Tämän jälkeen suhteisiin on tullut kauppasodan piirteitä, erilaisia tulleja ja tuontirajoituksia, jotka koskevat niin viinejä kuin viljaakin.

Lue myös:

Australia raivostui Kiinalle sotilasväkivaltaa esittävän väärennetyn kuvan levittämisestä – kiistan taustalla kauppasuhteiden viileneminen

"Australiassa vakoillaan jo enemmän kuin kylmän sodan aikana" – tiedustelujohtaja varoittaa tarkkailusta ja häirinnästä

Australia veti viimeisetkin uutiskirjeenvaihtajansa Kiinasta - aiemmin Kiina pidätti uutisankkurin, jota voi uhata jopa kidutus