1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koulutus

Agrologien koulutus saa jatkoa Virolahdella – suosio yllätti

Agrologien ammattikorkeakoulututkintoon tähtäävä koulutus alkoi viime syksynä.

koulutus
Korna i ladugården
Agrologi on maaseudun elinkeinojen asiantuntija. Kuvituskuva.Yle/ Stefan Paavola

Agrologien ammattikorkeakoulututkintoon johtava koulutus saa jatkoa Virolahdella.

Koulusta on järjestetty ensimmäistä kertaa kuluvana lukuvuonna Harjun oppimiskeskuksessa. Koulutuksen järjestää Savonia-ammattikorkeakoulu monimuoto-opintoina.

Ryhmässä aloitti syksyllä 25 opiskelijaa, mikä ylitti koulutuksen järjestäjien odotukset.

– Ryhmästä tuli kertaheitolla suurin neljästä agrologien monimuotokoulutuksen ryhmästämme, kertoo Savonia-ammattikorkeakoulun koulutusvastuupäällikkö Petri Kainulainen tiedotteessa.

Kaakonkulman lisäksi ryhmässä on opiskelijoita myös muualta Etelä-Suomesta. Koulutuksen järjestäjien mukaan agrologeja ei ole aiemmin koulutettu Itä- ja Kaakkois-Suomessa.

Neljän vuoden koulutus

Agrologi on maaseudun elinkeinojen asiantuntija. Työnkuva liittyy pitkälti maatalouteen, mutta myös muuhun maaseudun kehittämiseen.

Ammattikorkeakoulutus kestää noin neljä vuotta.

– Tilojen kokonaismäärä pienenee ja tilakoot kasvavat. Tuotanto laajenee ja monipuolistuu. Yrittäjien tulee hallita suuria kokonaisuuksia ja etenkin yrityksen johtamistaidot korostuvat, Petri Kainulainen sanoo tiedotteessa.

Opiskelijat kokoontuvat Harjun oppimiskeskukseen noin viikoksi kerran kuussa. Muu opiskelu on itsenäistä monimuoto-opiskelua.

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue lisää: Savonia-ammattikorkeakoulu aloittaa agrologien koulutuksen Virolahdella – työnä maaseudun kehittäminen

Lue seuraavaksi