Hyppää sisältöön

Pääkaupunkiseudun Sorttiasemilla kävijäennätys: lähes 600 000 asiakasta – maksaminen itsepalveluna mahdollista kaikilla asemilla tänä keväänä

Sortti-asemille tuotiin erityisen paljon puutarhajätettä ja risuja sekä puujätettä.

Arkistokuva. Kuva: Yle/ Christoffer Gröhn

Helsingin seudun ympäristöpalveluiden Sortti-asemilla rikottiin jälleen kävijäennätys, HSY tiedottaa (siirryt toiseen palveluun).

HSY:n mukaan asemilla vieraili viime vuonna lähes 600 000 asiakasta. Määrä on lähes 72 000 asiakasta enemmän kuin edellisenä vuonna eli kasvua on noin 14 prosenttia.

– Erityisesti keväällä oli ennätysvilkasta. Koronarajoitukset saattoivat vaikuttaa siihen, että asukkaat tekivät tavallista enemmän puutarhatöitä sekä siivosivat pihojaan ja varastojaan, kertoo HSY:n käyttöpäällikkö Marjut Mäntynen.

Asiakkaiden määrän kasvu näkyi myös jätteiden määrissä. Sortti-asemille tuotiin erityisen paljon puutarhajätettä ja risuja, yhteensä lähes 14 000 tonnia. Määrä kasvoi lähes 2 500 tonnia vuoteen 2019 verrattuna.

Puujätteen määrä lisääntyi myös selvästi. Viime vuonna asemille tuotiin noin 2 300 tonnia enemmän kuin edellisenä vuonna.

HSY:n kyselyssä asiakkaat toivoivat voivansa maksaa tuomansa jätteet itsepalveluautomaateilla muillakin asemilla kuin Ruskeasannassa ja Jorvaksessa. Lisäksi Sortti-asemien toivottiin olevan auki myös lauantaisin.

– Itsepalvelumaksaminen tulee mahdolliseksi kaikilla asemilla tänä keväänä. Lisäksi Konalan Sortti-asemalla voi asioida myös viikonloppuisin 10. huhtikuuta alkaen kello 10–17, Mäntynen kertoo.

HSY otti viime keväänä testikokeiluun uuden verkkomaksujärjestelmän, eSortti.fi (siirryt toiseen palveluun)-palvelun. Koronarajoitukset nopeuttivat palvelun kehittämistä. Uudistus helpottaa asiointia, kun jätteet voi viedä suoraan jätelavoille, eikä tarvitse asioida infopisteellä.

Lue myös: