1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. joukkoliikenne

Porin bussivuorojen supistus iskisi kantakaupunkiin ja Meri-Poriin – Porin Linjoilla edessä irtisanomiset?

Porin joukkoliikennejaoston käsittelyssä ei ole haja-asutusalueisiin iskeviä leikkauksia.

Porin Linjoilla on edessä kovat leikkaukset, jos kaupungin joukkoliikenteen linjastosuunnitelman luonnos toteutuu. Kuva: Juho Karihuhta / Yle

Porin joukkoliikenteen iso supistussuunnitelma iskisi erityisesti kantakaupunkiin – eli keskustaan ja sitä ympäröiviin taajamiin noin kuuden kilometrin säteellä – Meri-Poriin sekä Porin ja Ulvilan välisiin yhteyksiin. Säästöjä etsitään miljoonan euron verran.

– Edelleen bussi kulkee siellä, missä se on ennenkin oven ohi kulkenut, mutta se voi kulkea eri kellonaikaan, vähemmän illalla ja melkoisesti vähemmän viikonloppuisin, joukkoliikenteen suunnittelija Merika Lanne sanoo.

Asiointi- ja työssäkäyntiliikenne halutaan turvata, samoin esimerkiksi ammattioppilaitos Winnovan opiskelijoiden pääsy Vähärauman kampukselle.

Haja-asutusalueet käsittelyyn myöhemmin

Porin joukkoliikennejaoston poliitikot käsittelevät luonnosta uusista aikatauluista tiistaina.

Pöydällä ei ole haja-asutusalueiden kuten Niittymaan, Viasveden tai Lavian joukkoliikennettä. Maaseutuliikenteeseen tartutaan vasta keskustan ja Meri-Porin liikennesuunnitelman valmistuttua, ja edessä on neuvonpito sivistystoimen kanssa.

– Haja-asutusalueilla koulukyydit ovat merkittävin liikennevirta, Lanne sanoo.

Säästöjen seurauksia

Suunnittelija Merika Lanne kertoo, että leikkausesityksen taustalla ovat kaupungin säästöt: 5,3 miljoonan euron sijasta rahaa on käytössä 4,3 miljoonaa euroa. Myös koronaepidemian aiheuttama matkustajamäärän väheneminen vaikuttaa.

– Lyhyellä aikavälillä ainoa keino pitää vuorot nykyisellä tasolla olisi saada kaupunginvaltuustolta lisärahaa. Väittäisin, että tämänhetkisessä taloustilanteessa se ei ole kovin todennäköistä. Pidemmällä aikavälillä matkustajien tuomat lipputulot voivat muuttaa tilannetta, Lanne sanoo.

Porin Linjat irtisanomaan?

Porin joukkoliikenteestä merkittävän osan ajaa kaupungin omistama bussiyhtiö Porin Linjat. Sille kaupungin suunnitelmat olisivat raskas isku.

– On ihan selvää, että jos ei ole ajamista, ei ole ajajia eikä muutakaan henkilökuntaa. Valitettavasti näyttää siltä, että tulee yt-neuvottelut ja irtisanomisia, Porin Linjojen toimitusjohtaja Markku Hermonen sanoo.

Osa kaupungin poliitikoista on jo kyseenalaistanut leikkaussuunnitelman. Toimitusjohtaja Hermonen sanoo uskovansa, että suunnitelma ei sellaisenaan toteudu.

– Elinvoimainen kaupunki tarvitsee toimivan joukkoliikenteen.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta