1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kasvomaskit

Essote korvaa koronan suojavarusteiden kustannuksia yhteensä 300 000 euron verran

Kasvomaskit
kaksi maskia pöydällä
Koronavuoden aikana yksityiset palveluntarjoajat ovat joutuneet hankkimaan suuria määriä suojavarusteita. Kuvituskuva. Marja Väänänen / Yle

Sairaanhoitopiiri kuntayhtymä Essote korvaa yksityisille palveluntarjoajille korona-ajan suojavarusteista koskevia kustannuksia.

Aiemmin syksyllä Essote päätti ettei korvauksia myönnetä, minkä jälkeen 11 paikallista toimijaa vaati päätökseen oikaisua. Syksyn jälkeen myös ministeriöstä on tullut suositus, että kunnat ja kuntayhtymät korvaavat suojavarustekustannuksia, minkä takia Essotekin nyt oikaisi aiempaa päätöstään.

Suojavarusteista aiheutuneita korvauksia maksetaan Essoten alueella 20 palveluntarjoajalle yhteensä noin 300 000 euroa.

Essoten konsernitalousjohtaja Heikki SIiran mukaan asiasta on keskusteltu kuntien kanssa, jotka ovat sitä mieltä että korvausten myöntäminen on näinä vaikeina aikoina hyvin perusteltua.