1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ammatilliset oppilaitokset

Ammattiopisto lähti kampanjoimaan maskin käytön puolesta – ahkerimmille luvassa karkkia ja yllätyspalkintoja

Kokkolan Ammattiopistolla on toistaiseksi säästytty opiskelijoiden välisiltä tartunnoilta.

ammatilliset oppilaitokset
Kuvassa nainen pitää karkkeja kädessään.
Ammattiopiston rehtori Sirkku Purontaus kertoo, että kampanjan ansiosta jo parissa viikossa maskeja on alkanut näkyä enemmän koulun tiloissa.Yle / Petri Kuikka

Kokkolassa ammattikoululaisia kannustetaan maskin käyttöön palkitsemalla tunnollisimmat.

Opettajien havaintojen mukaan ammattikoululaisten into pitää maskia on lopahtanut. Ammattiopiston rehtori Sirkku Purontaus päätti oman työryhmänsä kanssa, että ahkerimmat palkitaan karkilla ja yllätyspalkinnoilla.

– Jos yritetään huolehtia toisista tämän pandemian keskellä, niin on hyvä aloittaa itsestä ja pitää maskia. Kannustamalla saa parhaita tuloksia, uskoo Purontaus.

Taustalla on myös lähes tuhannen hyvinvointialan opiskelijan siirtyminen Terveystieltä Ammattikampukselle.

– Kun nuoret siirtyvät työharjoitteluun esimerkiksi hoiva- ja hoitotyöhön, siellä suojautuminen on erityisen tärkeää, huomauttaa Purontaus.

Kampanja kantanut jo tulosta

Kampanjan ansiosta oppilaiden on jo havaittu parissa viikossa käyttäneen maskia aiempaa ahkerammin julkisissa tiloissa.

Kokkolan Ammattiopistolla on toistaiseksi säästytty opiskelijoiden välisiltä tartunnoilta. Elokuusta asti koulu on ollut lähiopetuksessa.

– Kun tilanne on näin hyvä, ajateltiin ennaltaehkäistä tartuntoja, sanoo Purontaus.

Lisäksi koulun rehtori on ottanut käyttöön myös lisäporkkanan: koko henkilöstölle ja oppilaille luvataan pullakahvit, jos maskien käytössä päästään 95 prosentin käyttöasteeseen. Tavoite on tarkoitus saavuttaa hiihtolomaan mennessä.

Ammattiopiston käytävällä tavatut nuoret kertovat käyttävänsä kasvomaskia ahkerasti.

Toisilla maski on jo valmiiksi kasvoilla, toisilta sitä ei löydy. Osa kertoo laittavansa sen viimeistään luokkaan mennessä.

– Laitan naamalle aina, kun tulen sisätiloihin. Karkilla palkitseminen kuulostaa ihan kivalta, ehkä se toisia innostaa käyttämään maskia, mutta ei välttämättä kaikkia meidän ikäisiä, pohtii aulassa seisoskellut tyttö.

Koronaväsymyksen voi ammattiopiskelijoiden mielestä nähdä selvästi.

– Aluksi maskeja näkyi enemmän. Kuukausien kuluessa into on laskenut, koululta tavoitettu tyttö kertoo.

Lue seuraavaksi