1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulta

Jo toinen australialainen kaivosyhtiö pyrkii Pirkanmaan kulta-apajille: Newpeak aikoo käyttää kairaukseen satoja tuhansia euroja

Viime vuonna perustettu Newpeak Finland on hankkinut malminetsintälupia muun muassa Sotkamo Silveriltä.

kulta
Kaapelinkulman kaivosen rajanauha
Australialaisen Dragon Miningin kaivosalueen raja on merkitty näkyvästi Valkeakosken Kaapelinkulmalla. Antti Eintola / Yle

Pirkanmaalla saattaa pian toimia toinen australialainen kaivosyhtiö. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto hyväksyi neljän malminetsintäluvan siirron Sotkamo Silveriltä Newpeak Finlandille tammikuun lopussa.

Newpeak Finland on australialaisen kaivosyhtiön Newpeak Metalsin tytäryhtiö. Nettisivujensa (siirryt toiseen palveluun) mukaan Newpeak Metals edistää kultaprojekteja myös Uudessa-Seelannissa ja Argentiinassa.

Newpeak Finlandin hallinnollisia tehtäviä hoitava Pekka Pesonen sanoo, että toiminta Suomessa on vasta alussa.

– Luonnollisesti yhtiöllä on kiinnostusta katsoa, mitä mineraaleja näiltä alueilta mahdollisesti löytyy, Pesonen sanoo.

Tuhansia metrejä kairauksia?

Newpeak Metals on listattu Australian pörssiin. Yhtiö on toiminut aiemmin nimillä Dark Horse Resources ja Navaho Gold.

Pesosen mukaan yhtiö ei ole vielä tehnyt kairauksia Suomessa. Vielä viime syyskuussa australialainen yhtiö kertoi pörssitiedotteessa, että yhteensä tuhansien metrien kairauksia suunniteltiin aloitettavaksi jo vuoden 2020 lopulla.

Newpeak Metalsin toimitusjohtaja David Mason kertoi brittiläisen taloussivuston videohaastattelussa (siirryt toiseen palveluun) viime kesänä, että yhtiö aikoo käyttää kultaesiintymien tutkimiseen Suomessa jopa miljoona Australian dollaria eli noin 640 000 euroa.

Malminetsintäluvista valituksia

Lain mukaan malminetsintälupa voidaan siirtää toiselle, jos siirron saaja täyttää vastaavat lain vaatimukset kuin luvanhakija.

Tukes hyväksyi Sotkamo Silverille neljä malminetsintälupaa Valkeakosken, Nokian, Ylöjärven ja Hämeenkyrön alueelle viime vuoden lokakuussa. Jokaisesta luvasta on valitettu hallinto-oikeuteen.

Sotkamo Silver tiedotti (siirryt toiseen palveluun) Pirkanmaalle kohdistuvien malminetsintälupien ja -lupahakemusten myynnistä Newpeakille jo viime vuoden elokuussa. Samalla omistajaa vaihtoi malminetsintälupia Ruotsissa.

– Strategianamme on keskittyä Sotkamossa sijaitsevan hopeakaivoksen kehittämiseen, sanoo Sotkamo Silverin toimitusjohtaja Erkki Kuronen.

Newpeak suunnittelee tutkivansa kultaesiintymiä myös muualla Pirkanmaalla ja Hämeessä.

Kultaa kaivetaan jo Pirkanmaalla

Pirkanmaalla kaivaa kultaa jo yksi australialainen kaivosyhtiö. Dragon Miningin suomalaisella tytäryhtiöllä on avolouhos Valkeakosken Kaapelinkulmassa ja malmirikastamo Sastamalan Stormissa.

Lisäksi Dragon Mining omistaa Oriveden suljetun kultakaivoksen. Poliisilla on parhaillaan käynnissä tutkinta kaivoksen tunnelista paljastuneesta luvattomasta kaatopaikasta.

Dragon Miningin toiminta on kohdannut kovaa vastustusta ja mielenosoituksia Pirkanmaalla.

Oriveden kaivoksen toiminta lakkasi sen jälkeen, kun Dragon Mining ei saanut kaivokselle uutta ympäristölupaa. Kaivoksen jätevedet ovat saastuttaneet lähivesistöjä.

Kaivoslain uudistus viivästyi

Suomessa on keskusteltu kiivaasti tarpeesta uudistaa kaivoslakia. Nykylain arvostelijoiden mukaan kaivosten tuottoja valuu liikaa ulkomaille ja ympäristöhaittojen korjaaminen jää veronmaksajien harteille.

Esitys uudeksi kaivoslaiksi oli tarkoitus tuoda eduskunnan käsittelyyn jo viime vuoden lopulla, mutta käsittely siirtyi vuodella lain hyötyjen ja haittojen selvittämiseksi.

Uuden kaivoslain olisi tarkoitus ottaa nykyistä paremmin huomioon luontoarvot sekä kuntien ja maanomistajien kanta.

Tulevaisuudessa kaivosta ei ehkä voi aloittaa sellaisella alueella, jota kunta ei ole kaavoittanut kaivostoimintaan. Myös malminetsintälupien voimassaoloaikaa saatetaan lyhentää.

Hallitusohjelmassa (siirryt toiseen palveluun) on asetettu tavoitteeksi selvittää mahdollisuutta ottaa käyttöön erillinen kaivosvero, jotta maaperän kaivannaisista saadaan yhteiskunnalle kohtuullinen korvaus. Lisäksi selvitetään mahdollisuuksia verottaa kaivosoikeuksien myyntivoittoja Suomessa silloinkin, kun ne ovat ulkomaisten yhteisöjen omistuksessa.

Lue lisää:

Hattulaan ja Hämeenlinnaan valmistellaan kullanetsintää

Kaivoslain uudistaminen siirtyy ainakin vuodella eteenpäin

Dragon Miningin kaivosta vastustaneille aktivisteille sakkorangaistuksia

Dragon Mining aikoo etsiä kultaa Oriveden suljetun kaivoksen ympäriltä

Luontojärjestöt arvostelevat malminetsintäluvan myöntämistä Dragon Miningille Orivedelle

Hallinto-oikeus hylkäsi Valkeakosken kultakaivosta koskevan valituksen: Vakuus riittää kaivoksen lopettamiseen ja jälkitoimiin

Poliisi kielsi Sanni Lainetta menemästä synnyinkuntaansa – kullasta käydään nyt kovaa taistelua, vaikka sitä ei edes pitänyt löytyä Suomesta

Lue seuraavaksi