1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Kainuulainen koronatutkimus jatkuu: nyt etsitään myös tekniikkaa, jolla voi mitata vasta-aineet syljestä

Osallistujilta kerätään seurantaverinäytteet 6 ja 12 kuukautta koronataudin sairastamisen jälkeen.

Kainuulaiseen koronatutkimukseen kutsutaan uusia osallistujia. Kuvituskuva. Kuva: Antti Eintola / Yle

Kainuulainen koronatutkimus saa jatkoa. Päätavoitteina on tutkia kainuulaisten koronapotilaiden vasta-ainevasteita sekä luoda Kainuun matkailuyrittäjien käyttöön pandemian aikana matkustajien ja henkilökunnan turvallisuutta lisäävää ohjeistusta.

Kainuun sote ja Kajaanin yliopistokeskuksen Mittaustekniikan yksikkö aloittivat viime vuonna vasta-ainetutkimuksen. Siinä selvitetään koronavirusta vastaan muodostuneiden vasta-aineiden yleisyyttä ja sitä eroavatko ne eri-ikäisillä.

Tutkimukseen kutsutaan uusia osallistujia. Osallistuneilta kerätään seurantaverinäytteet 6 ja 12 kuukautta COVID-19-taudin sairastamisesta. Lisäksi selvitetään tekniikoita, jotka mahdollistavat koronavasta-aineiden mittaamisen sylkinäytteistä.

Sopivan menetelmän löytyminen loisi mahdollisuuksia kehittää pikamittausta, jossa vasta-aineita mitataan suoraan syljestä.

Sylkinäytteen etuna on, että sen kerääminen on helppoa jopa kotioloissa. Koronatutkimuksen kokonaisbudjetti vajaat 140 000 euroa.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.