1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Hamina

Haminan kiirevastaanotolle pääsee pian myös iltaisin – lääkärit auttavat esimerkiksi nyrjähdyksissä ja säryissä

Haminan hyvän lääkäritilanteen ansiosta kiirevastaanoton aukioloaikoja voidaan laajentaa.

Hamina
Lääkäri ja potilas
Haminan kiirevastaanoton aukioloajat laajenevat maaliskuussa. Kuvituskuva.Derrick Frilund / Yle

Haminan kiirevastaanoton lääkärit alkavat jälleen ottaa potilaita vastaan myös iltaisin.

Kiirevastaanoton aukioloajat muuttuvat maaliskuun 8. päivä niin, että vastaanotto on avoinna maanantaista torstaihin kello 8-20 ja perjantaisin kello 8-16.

Haminan kiirevastaanoton aukiloloaikoja supistettiin aiemmin, kun sieltä siirtyi henkilöstöä työskentelemään infektiovastaanotoille koronapandemian takia.

Koska Haminan terveysaseman virkalääkärien määrä on parantunut, aukioloaikoja voidaan nyt laajentaa. Kaikki perusterveydenhuollon lääkärit ovat nyt virkalääkäreitä.

– Kiirevastaanottoa pyöritetään nyt täysin omin voimin, eli myös lääkärit ovat omiamme. Haminan terveysaseman tilanne on koko Kymenlaakson laajuudella erityisen hyvä, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa sanoo tiedotteessa.

Vastaanotolla hoidetaan kiireellistä arviota vaativia potilaita esimerkiksi nyrjähdyksissä tai kipuoireissa. Vastaanotolle on otettava ensin yhteyttä puhelimitse.

Apua myös naapurikuntiin

Haminan terveysaseman hyvästä lääkäritilanteesta on Kymsoten mukaan apua myös Miehikkälässä ja Virolahdella.

Haminan lääkärit ovat nyt pystyneet tukemaan Virolahden ja Miehikkälän koulu- ja opiskelijaterveydenhuoltoa.

Miehikkälän ja Virolahden terveysasemien toiminta siirtyi vuoden alussa Terveystalolta Kymsotelle.

Haminan terveysasemalla on Kymsoten mukaan panostettu erityisesti nuorten lääkärien koulutukseen.

Terveysasema on Helsingin yliopiston koulutusterveyskeskus. Siellä työskentelee yhteensä kolme ohjaajalääkäriä.

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi