"Olemme rakentamassa uutta elämänmuotoa" – tieteiskirjailijat haluavat keskustella siitä, kuinka pitkälle robotiikan voi inhimillistää

Uusi kotimainen scifi-novellikoelma tarjoaa visioita tekoälyn kultaamasta maailmasta.

Tekoälyä on käsitelty tieteiskirjallisuudessa sekä uhkana että mahdollisuutena. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Voiko tekoäly murhata ihmisen? Entä kuinka seksi kaupallistuu modernin teknologian avulla? Millaista vapautta sallitaan niille, jotka eivät ole enää pelkkiä ihmisiä?

Tällaisia teemoja tarjoaa Ei aivan ihmisiä: Novelleja tulevaisuuden älyistä -antologia (Osuuskumma, 2021). Antologian keskiössä ovat älykkyyden uudet muodot sekä ihmisen ja koneen välinen suhde, joka on usein kaikkea muuta kuin ongelmaton.

Tämä tulee esille myös tieteiskirjailija Taru Kumara-Moision Umpu-novellissa. Umpu vie lukijan high-tech -hoivakotiin, jota pyörittää kaikennäkevä ja -tekevä tekoäly. Hoivakodin asukas voi tilata niveltenvaihdon tai sydämentahdistimen päivityksen asennettavaksi kotisängyllään. Seuralaisena toimii puhuva robottikissa, ja seinäpaneeleista saa kuulumaan musiikkia ajatuksen voimalla.

Idea novelliin syntyi kirjailijan omakohtaisista kokemuksista.

– Seurasin oman äitini hiipumista yhdeksän vuoden ajan, ja toisinaan minua vaivasi huono omatunto siitä, etten ehtinyt vierailla hänen luonaan tarpeeksi usein. Kun äidiltäni lopulta katosi kyky jutella puhelimessa eikä hänellä ollut nettiyhteyttäkään, kaipasin kovasti jonkinlaista moniaistista vuorovaikutussysteemiä, Kumara-Moisio kertoo.

Tieteiskirjailija Taru Kumara-Moision Umpu-novelli kertoo tekoälyn kontrolloimasta hoivakodista. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Kumara-Moision mukaan ei olisi mahdotonta, että tulevaisuuden Suomeen syntyisi Umpu-hoivakodin kaltaisia paikkoja.

– Miksei? Kyseessä olisi yhteisöasumismuoto, jossa tekoälyelementti olisi vahvasti mukana. Esimerkiksi virtuaalinen etäkosketus on ajatuksena hieno.

Teknologian hyödyntäminen Umpu-hoivakodin kaltaisessa paikassa ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta. Kumara-Moision mukaan esiin nousevat myös eettiset kysymykset. Vaarana voi olla, että aito yhteydenpito ihmisten välillä katoaa.

– Kyse on siitä, kuinka inhimillisyys ja ihmisyys tuollaisessa paikassa toteutuvat. Ulkoistetaanko toisesta henkilöstä huolehtiminen kokonaan teknologialle, vai otetaanko teknologia vain avuksi? Läheisestä huolehtiminen voi jäädä siihen, että omaiset kuittaavat tietyin väliajoin jonkin raportin, eikä aitoa yhteydenpitoa enää ole.

Taru Kumara-Moision mukaan tieteiskirjallisuudessa hyödynnetään tekoälyn tematiikkaa syystäkin: siinä riittää loputtomiin kartoitettavaa, ja se peilaa ihmisyyttä monimuotoisesti.

– Tekoäly voidaan käsittää jatkeena ihmisyydelle, mutta sitä voidaan ajatella myös epäihmismäisenä elementtinä. Sen kautta voi kuitenkin tarkastella ihmisen mahdollisia kehittymissuuntia, Taru Kumara-Moisio toteaa.

Ei aivan ihmisiä: Novelleja tulevaisuuden älyistä -antologian kansi. Kuva: Osuuskumma

Biomekaaninen ihminen ei enää ole pelkkää scifiä

Tieteiskirjailija ja kirjallisuudentutkija Markku Soikkeli on kirjoittanut antologiaan sodan keskelle sijoittuvan tarinan, Sukupolvensa parhaat aivot. Sen keskiössä on tekoälyn ylläpitämä talo, joka alkaa elää omaa, ihmisestä riippumatonta elämäänsä.

Soikkelin mukaan niin tekoälyn – kuten myös avaruustutkimuksen – käsittely sci-fissä on viime vuosina maltillistunut. Todellisuus on alkanut muistuttaa tieteiskirjallisuutta.

– Tekoälyyn liittyvän genren suosikkitarinat lähtevät usein liikkeelle neuroimplanteista eli ideasta, jota esimerkiksi yrittäjä-keksijä Elon Musk on ollut herättelemässä henkiin äskettäin. Ihmisen muistikapasiteetin lisääminen tai erilaiset neurologiset ratkaisut toteutuvat nykyisin lääketieteessä niin nopeasti, ettei sci-fi-kirjallisuudelle ole oikeastaan jäänyt mitään uutta keksittävää.

Tieteiskirjailija Markku Soikkelia kiinnostaa etenkin tekoälyyn liittyvä sosiaalinen ja sosiologinen puoli. Kuva: Markku Soikkeli

Toisaalta uusia tuulia tekoälymaailmaan on saapunut kaunokirjallisuudesta. Esimerkiksi Ann Leckien Ancillary Justice -romaanissa (2013) tekoäly on kaikkitietävä kertoja, joka pystyy käyttämään kyberteknologisesti paranneltuja ihmisiä ympäristön havainnoimiseen.

Markku Soikkelia kiinnostaa tällä hetkellä etenkin tekoälyyn liittyvä sosiaalinen ja sosiologinen puoli. Koneen ja ihmisen välisestä lääketieteellisestä kytkennästä kirjoitetaan paljon, mutta sitä, kuinka ihminen ylipäänsä suhtautuu koneisiin, käsitellään vähemmän.

– Olisi kiinnostavaa tietää, onko nykyinen digisukupolvi aidosti suvaitsevampaa laitteita ja robotteja kohtaan, jotka tulevat työelämään paikkaamaan ihmisiä. Odottaisin, että tieteiskirjallisuus tulisi enemmän katutasolle ja pohtisi, millaisessa vuorovaikutuksessa me olemme erilaisen laitteiden kanssa, ja onko suhtautuminen näihin laitteisiin muuttunut henkilökohtaisten padien ja älypuhelinten myötä.

Markku Soikkelin mielestä tekoälyn ja biomekaniikan hyödyntäminen on looginen osa ihmiskunnan evoluutiota.

– Ensimmäinen suomalainen tekoälytarina voisi olla jo Kalevalasta. Kullervo puhuu Kalevalassa miekalleen, ja miekka vastaa. Kyse on vuorovaikutuksesta esineen kanssa, jossa on itsessään jonkinlainen äly.

J.S. Meresmaa kirjoitti novellin tekoälyn rakentamasta kaupungista. Kuva: Veli-Matti Rintala

Tekoäly rakentaa kokonaisen kaupungin

Ei aivan ihmisiä: Novelleja tulevaisuuden älyistä -antologian monipuoliseen tarjontaan kuuluu myös Mifonki-fantasiasarjastaan tunnetun J.S. Meresmaan Robotti, runoilija, unennäkijä -novelli. Se sijoittuu tekoälyjen rakentamaan Merikon kaupunkiin, jossa asuu pelkkiä koneita. Päähenkilö Ompa-robotin sisuksiin on tallentunut ihmisolentojen unia, ja se yrittää ymmärtää tuon oudon rodun omituista logiikkaa.

– Tekoälyjen, robottien ja meistä ihmisistä erillisten olentojen inhimillistämisen ja esineellistämisen tematiikka on mielestäni kiehtovaa. Minua rupesi kiinnostamaan, olisiko mahdollista kirjoittaa humaani ja empatiaa herättävä tarina robotin näkökulmasta, Meresmaa kertoo novellinsa lähtökohdista.

Robotin ajatusmaailman ilmaiseminen kirjallisesti oli vähintäänkin haastavaa.

– Tällaisella olennolla ei ole aistimaailmaa, mutta se kuitenkin reagoi esimerkiksi uhkiin sensoreidensa avulla. Haasteena oli kuvata reaktioita ja pysytellä samalla rajapinnalla: robotti ei saisi olla liian inhimillistetty, mutta toisaalta lukijan pitäisi pystyä tuntemaan nahoissaan, että robotin kannalta on kyseessä pelottava tilanne.

Tekoälyn ja robotiikan inhimillistämisestä löytyy esimerkki tosielämästäkin. Ihmisoikeusrikkomuksista ja naisten rajallisista oikeuksista tunnettu Saudi-Arabia antoi kansalaisuuden Sophia-robotille vuonna 2017.

– Tällainen toiminta voi hämärtää konkretiaa ja herättää eettisiä kysymyksiä. Itselleni tulee tästä mieleen, että Saudi-Arabia on antanut ihmisoikeudet tekoälylle ennen omia naispuolisia kansalaisiaan, J.S. Meresmaa toteaa.

Sci-fi-kirjallisuudessa ja alan elokuvissa maalaillaan usein tummia pilviä tulevaisuuden taivaille tekoälyn avulla, ja ehkä syystäkin. J.S. Meresmaa kaipaisi julkista keskustelua tekoälyyn liittyvästä eettisestä koodistosta, koska nykyisellään lainsäädäntö ei pysy teknologisen kehityksen perässä.

– Minusta on alkanut tuntua siltä, että internetkin on epäonnistunut projekti monilta osin. Olemme tilanteessa, jossa Facebook ja Google pystyvät jo vaikuttamaan valtioiden demokratiaan. Kyse ei ole enää pelkästä tulevaisuuden uhkakuvasta vaan siitä, että tämä on meille jo arkipäivää, tässä ja nyt.

Tekoälyn lisäksi löytyy muitakin kuumottavia älyjä. Tieteiskirjallisuutta on kiinnostanut jo vuosisatojen ajan ulkoavaruuden älykkyys: entäpä jos saisimme yhteyden alieniin, joka ei ole ihminen, mutta joka on kuitenkin kokenut vastaavanlaisen evoluution älylliseksi olennoksi? Esimerkiksi Stanisław Lemin Solariksessa (1961) tietoisuutena toimii kokonainen planeetta, joka kommunikoi ihmisen kanssa.

– Tavallaan olemme rakentamassa uutta elämänmuotoa tekoälyvisioiden kautta. Ihmisiä kiinnostaa enemmän se, kuinka syntyy uusi ihmislaji Homo Sapiens 2.0 kuin se, millainen kuilu vanhan ja uuden lajin väliltä löytyy, Markku Soikkeli summaa.

Lisää aihepiiriistä: