1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Uusikaupunki

Yara investoi Uudenkaupungin lannoitetehtaaseen 40 miljoonaa – uusi kattila vähentää ilokaasupäästöjä

Tehdas teki viime vuonna uuden tuotantoennätyksen. Tuotannosta 80 prosenttia menee vientiin.

Uusikaupunki
Yaran tehdas Uudessakaupungissa
Yaran tehtaan tuonnosta 80 prosenttia menee vientiin. Arkistokuva. Paula Collin / Yle

Yara investoi Uudenkaupungin lannoitetehtaaseen tänä vuonna 40 miljoonaa euroa.

Isoin investointi on 28 miljoonan jauhemaisten raaka-aineiden varasto, jonka rakennustyöt aloitettiin jo viime vuonna.

Typpihappotehtaan ilokaasupäästöjä puolestaan tulee vähentämään uusi kattila, jonka investoinnin arvo on kahdeksan miljoonaa euroa.

Yaran Uudenkaupungin tehtaanjohtaja Teija Kankaanpää nostaa esiin kattilainvestoinnissa Yaran kehittämän katalyytin, jonka avulla on vähennetty typpihappotuontannon ja sitä kautta lannoitetuotannon hiilidioksiidipäästöjä 90 prosenttia.

– Kattila tulee olemaan suurempi, joten siihen saadaan suurempi massa ilokaasukatalyyttiä, jolloin ilokaasu muuttuu typeksi ja hapeksi.

Sekä varasto, että uusi kattila otetaan käyttöön vuonna 2022. Lisäksi tänä vuonna korjataan satamalaituria.

Uusi tuontantoennätys

Yara on reilun 10 vuoden aikana investoinut Suomeen yli miljardi euroa, josta Uuteenkaupunkiin noin 275 miljoonaa euroa.

Yaran Uudenkaupungin tehdas teki viime vuonna uuden NPK-lannoitteiden tuotantoennätyksen 1 315 000 tonnia. Tuotannosta 80 pronsettia menee vientiin. Suurimmat vientimaat ovat Brasilia, Tanska, Kiina ja Ruotsi.

Yara työllistää Uudessakaupungissa noin 290 henkilöä, joista 50 urakoitsijoita. Tänä vuonna työvoima lisääntyy seitsemällä henkilöllä.

Lue seuraavaksi